Ensimmäinen suomalainen ARC-naisisto on ylittänyt Atlantin valtameren
![Suomalaisnaiset ylittivät Atlantin ARC-kilpailun ainoana naisistona. Kolme viikkoa kestänyt purjehdus sujui onnistuneesti. Kuva: Ocean Ladies](/data/images/00216/d7cf41ca-c326-47a9-93dc-b0f83f7efcb9-w_720.jpg)
Tämän 2700 merimailin matkan kahdeksan naisen venekunta purjehti Swan 441 -veneellä vajaassa kolmessa viikossa. Veneen automaattiohjausta ei Atlantin ylityksen aikana käytetty ja moottorivoimaa tarvittiin ainoastaan sähköntuotantoon tuuligeneraattorin ja aurinkopaneelin lisäksi. "Yli kaksi vuotta kestäneen projektin päätavoite on nyt saavutettu ja Atlanti ylitetty purjein, huippujuttu! Seikkailu jatkuu vielä Karibialla ja vene kotiutetaan Suomeen kevään aikana", iloitsee kippari Raija Alapeteri.
Jotta kisaan oli mahdollista osallistua oman naisiston voimin ilman vuokrakipparia, piti vene hankkia Suomesta ja purjehtia lähtösatamaan Las Palmasiin. Tämä noin 3000 merimailin siirtopurjehdus kesti kaksi kuukautta ja se toteutettiin vaihtelevilla miehistöillä.
”Turvallisuus edellä mentiin koko ajan ja kunnollinen valmistautuminen ylitykseen auttoi meitä reagoimaan erilaisiin tilanteisiin asianmukaisesti. Piti huomioida esimerkiksi purjeiden korjaus, varaosat, sääennusteet, veneen hallinta, ruokahuolto, turvallisuusasiat, tekniikka, sähkö ja vahtivuorojärjestelmä sekä tiimityöskentely”, summaa perämies Paula Rissanen.
Atlantic Rally for Cruisers -kilpailuun osallistui yhteensä 174 venekuntaa 37 maasta. Seitsemän venekuntaa keskeytti. Suomalainen s/y Carissa Ocean Lady oli tänä vuonna ainoa kokonaan naisista koostuva venekunta. Lue lisää kilpailusta osoitteessa www.worldcruising.com
Ocean Ladies -naisisto on:
Raija Alapeteri, kippari, Forssa
Paula Rissanen, perämies, Espoo
Tina Hellsten, Hanko
Maarit Suomi, Turku
Petra Päivärinne, Helsinki
Pia Siukosaari, Espoo
Meri Siili, Helsinki
Sari Laukkanen, Helsinki
Haastattelupyynnöt pyydetään lähettämään osoitteisiin press@vetter.fi SEKÄ oceanladies@gmn-usa.com
Avainsanat
Kuvat
![Suomalaisnaiset ylittivät Atlantin ARC-kilpailun ainoana naisistona. Kolme viikkoa kestänyt purjehdus sujui onnistuneesti. Kuva: Ocean Ladies](/data/images/00216/d7cf41ca-c326-47a9-93dc-b0f83f7efcb9-w_240.jpg)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
Suomalaisten vuorotyöläisten tyytymättömyys maailman korkein12.6.2024 06:58:33 EEST | Tiedote
Työvoimanhallinnan markkinajohtaja Quinyx on nyt julkaissut maailmanlaajuisen, vuosittaisen Vuorotyöläisten arki -työelämätutkimuksensa jo viidennen peräkkäisen kerran. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös suomalaisen vuorotyöarjen motivaatiotekijöitä. Vuorotyöläisiä ovat esimerkiksi monet terveydenhuollon työntekijät, lähetit, ravintolatyöntekijät ja kaupan alan henkilöstö.
Suomalaiset B2B-ohjelmistoyhtiöt Pohjoismaiden optimistisimpia: 70 % uskoo kasvun kiihtyvän tänä vuonna10.5.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurin B2B-ohjelmistoalan sijoitusyhtiö, suomalaisen Valonan (ent. M-Brainin) pääomistaja Monterro on julkaissut vuosittaisen tutkimuksensa. Siinä tarkastellaan pohjoismaisten B2B SaaS-ohjelmistoalan yritysten tilaa. Tutkimusta esitellään Monterron Nordic Software Tour -kiertueella, joka saapuu ensi viikolla Suomeen: Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun ja Ouluun. Yhtiö haluaa löytää kiehtovia suomalaisia SaaS-yhtiöitä.
Tampereen teollisuusperinnön juurille nousee uusi digitaalisen aikakauden teollisuuden osaaja24.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Tampereen teollisuusperintöalueelle, Tammerkosken alajuoksun varrelle, on noussut uuden sukupolven teollisuuden alan yritys, Forge Digital Oy. Kehräsaaren vanhimmassa osassa, entisessä H. Liljeroosin villankehruu- ja värjäystehtaassa päämajaansa pitävällä Forgella on suuret kasvusuunnitelmat: yhtiö aikoo lähivuosina palkata jopa 200 osaajaa.
Maailman ensimmäinen rakennusalan tekoälykonferenssi saapuu Helsinkiin15.3.2024 09:15:00 EET | Tiedote
Osallistujia 34 eri maasta ja luennoitsijoita 22 eri maasta Helsinkiin houkutteleva AI in AEC -konferenssi pidetään 20.–21.3.2024 Paasitornissa. Tapahtuman järjestää RIL ry yhteistyössä alan toimijoiden kanssa.
Tamperelainen tehoelektroniikkayritys MSc laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille7.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote
Tampereen Messukylässä toimiva MSc on yli 35 vuoden ajan valmistanut konverttereita vaativaan rautatiekäyttöön, teollisuuden erikoislaitteisiin sekä uusiutuvan energian tuotannon ja varastoinnin tarpeisiin. MSc:n kansainvälisiin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Deutsche Bahn, Skoda-Transtech, General Electric ja ABB. Yrityksen tuotteista yli puolet menee vientiin. Nyt tamperelaisyhtiö laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille valmistamalla konverttereita vedyn tuotannossa tarvittaviin elektrolyysereihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme