Mikko Kosonen valittiin Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi

Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 4.1.2019 pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa Sitran yliasiamies, KTT Mikko Kosonen ja varapuheenjohtajaksi Ruotsin kansallismuseon johtaja, FT Susanna Pettersson. Mikko Kosonen on toiminut Aalto-yliopiston hallituksen varapuheenjohtajana ja jäsenenä vuodesta 2016 alkaen.
”Aalto-yliopisto on jo tähän mennessä lunastanut monet sille asetetut suuret odotukset. Siitä on kymmenen vuoden aikana kehittynyt kansainvälisesti menestynyt monitieteinen ja innovatiivinen yliopisto. Tämä antaa meille hienon lähtökohdan seuraavalle kehitysvaiheelle, jota leimaa maailman megatrendien esiin nostamat suuret haasteet ja jatkuvasti kiihtyvä globaali osaamiskilpailu. Suomella ja Aalto-yliopistolla on kaikki edellytykset toimia kestävän ja uusiutumiskykyisen osaamisyhteiskunnan edelläkävijänä", sanoo Mikko Kosonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Kosonen, Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja
mikko.kosonen@sitra.fi
Puh. 050 338 5165 (assistentti)
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Satelliittikuvat paljastavat ennallistamisen vaikutukset turvemailla9.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Yli 20 vuotta kattava satelliittiaineisto osoittaa, että ennallistettujen turvemaiden lämpötila ja heijastavuus alkavat muistuttaa luonnontilaisia soita noin vuosikymmenessä. Kasvillisuuden palautumisessa kestää pidempään, ja erot alueiden välillä ovat suurempia.
Tutkimus: Uusien rakennusten päästöistä 70 prosenttia tulee rakentamisesta – eikä sitä huomioida tarpeeksi30.6.2025 07:53:14 EEST | Tiedote
Energiatehokkuus ja uusiutuvan energian käyttö ovat vähentäneet uudisrakennusten elinkaaripäästöjä, mutta rakentamisen päästöt eivät ole laskeneet. Viheralueiden vaaliminen ja puurakentamisen suosiminen tekisi rakentamisesta kestävämpää, korostavat tutkijat.
Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia18.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä koskenut tutkimus kertoo, että patenttien määrä ja laatu kasvavat merkittävästi, jos yritys saa korkeat pisteet LGBTQ+-yhteisöä eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tukevissa arvioinneissa.
Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus17.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi projekti ratkoo koneoppimisen keskeistä pullonkaulaa ja muodostaa myös yhden uuden ELLIS-instituutin tutkimuksen kulmakivistä.
A revolution for R&D with the missing link of machine learning — project envisions human-AI expert teams to solve grand challenges17.6.2025 13:00:00 EEST | Press release
Robust, deployable and collaborative machine learning (ML) methods are needed for artificial intelligence (AI) to become truly useful. This ERC-funded research aims to solve a major ML bottleneck and will form a cornerstone of the newly established ELLIS Institute Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme