Suomenlahden kampelakannan heikentyminen johtui yhden lajin lähes täydellisestä katoamisesta – lajin, jonka ei edes tiedetty elävän alueella

Aivan hiljattain paljastui, että yhden kampelalajin sijaan Itämeressä elääkin kaksi ulkomuodoltaan hyvin samanlaista kampelalajia. Tavallinen kampela, Platichthys flesus, laskee välivedessä leijuvat mätimunansa suolapitoisiin syvänteisiin. Vastikään tunnistettu, itämerenkampelana tunnettu Platichthys solemdali on puolestaan Itämeren ainoa kotoperäinen kampelalaji. Se laskee merenpohjalla kehittyvät mätimunansa tavallista kampelaa matalammalle, ja se on sopeutunut hyvin Suomenlahden ja Itämeren pohjoisosien rantavesien pienempään suolapitoisuuteen.

Pitkään luultiin, että Suomenlahdessa esiintyy ainoastaan itämerenkampelaa, sillä alueen suolapitoisuus ei riitä tavallisen kampelan lisääntymiseen. Tutkimalla neljän viime vuosikymmenen aikana kampeloilta kerättyjen kuuloluiden DNA:ta Helsingin yliopiston tutkijat havaitsivat kuitenkin, että aikoinaan Suomenlahdella eli eniten juuri tavallisia kampeloita. Ne ovat kuitenkin sittemmin lähes tyystin kadonneet.

– Havaitsimme, että kampelasaaliiden romahdus 1980-luvulla ja tavallisen kampelan lähes täydellinen katoaminen liittyvät läheisesti toisiinsa. Syvänteissä kutevan tavallisen kampelan ei alkujaan uskottu lainkaan esiintyvän Suomenlahdella. Tulosten perusteella kuitenkin juuri tämä laji oli paikallisten kampelapopulaatioiden hallitseva laji vielä 30 vuotta sitten. Sen jälkeen heikentyneet elinolot eteläisimmillä kutualueilla saivat sen kuitenkin katoamaan, kertoo Helsingin yliopiston tutkija Paolo Momigliano.

Tavalliset kampelat eivät kykene lisääntymään Suomenlahden vähäsuolaisessa vedessä. Niiden pohjoisimmat kutuseudut ovatkin Gotlannin itäpuolella itäisessä Gotlannin altaassa. Tavallisen kampelan poikasia saattaa silti kulkeutua syvänmeren virtauksien mukana Suomenlahteen.

Rehevöitymisen ja ilmastonmuutoksen aiheuttama elinolosuhteiden huononeminen tavallisen kampelan lisääntymisalueilla on todennäköisesti merkittävästi pienentänyt poikasten kulkeutumista Suomenlahteen. Tämä selittää tavallisten kampeloiden lähes täydellisen katoamisen Suomen rannikolta.

Kalakantojen oikeanlainen käyttö ja hoitaminen edellyttää sitä, että kummankin lajin osuus kampelakannoista tunnetaan. Tutkijoiden kehittämän yksinkertaisen menetelmän avulla voidaan tarkkailla tosiaikaisesti kunkin lajin osuutta paikallisista kampelapopulaatioista. Sen lisäksi voidaan ensi kertaa arvioida kampeloiden maantieteellisen sijainnin muutoksia, ilmastonmuutokseen ja kalastuspaineeseen liittyvää sietokykyä sekä kunkin yksittäisen lajin reaktioita kannanhoitoon.

– Tutkimuksemme ehkäpä tärkein havainto on kuitenkin se, että jotkin lajit voivat hävitä tietyiltä alueilta ennen kuin niiden olemassaoloa edes huomataan, Momigliano toteaa.

DNA-näytteet ovat peräisin 480:sta kampelan otoliitistä eli kuuloluusta, jotka valittiin yli 29 000 näytteen joukosta. Näytteet keräsi Suomen luonnonvarakeskus ja sen edeltäjä, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, vuosina 1975–2011.

Artikkeli:

Paolo Momigliano, Henri Jokinen, Federico Calboli, Eero Aro,  Juha Merilä. Cryptic temporal changes in stock composition explain the decline of a flounder (Platichthys spp.) assemblage. Evolutionary Applications 16 November 2018 https://doi.org/10.1111/eva.12738