Keno-festareilla korotetut voitot kahden viikon ajan – jopa 3,75 miljoonan euron voitto mahdollinen

Esimerkiksi 10-tason täysosumalla voittaa normaalisti euron panoksella 200 000 euroa. Festarien aikana jokaisessa päivän kolmesta arvonnasta samalla tuloksella ja panoksella voi voittaa 300 000 euroa. Suurimmillaan voitto voi kohota 10-tason täysosumalla viiden euron panoksella 3,75 miljoonaan euroon, kun pelissä on mukana kunkkukerroin.
Ensimmäiset Keno-festarit järjestettiin viime vuonna elo-syyskuun taitteessa ja toiset loka-marraskuun vaihteessa. Pelaajien palaute festareista oli erittäin positiivista.
- Yhteensä erikokoisia 1,5-kertaisia päävoittoja voitettiin festariviikkojen aikana yli 5 000 kappaletta, Kenon tuotepäällikkö Anu Elijoki sanoo.
- Kenon pelaajat pitivät selvästi Keno-festareista. Festarit innostivat myös harvemmin pelaavia kokeilemaan Kenoa, iloitsee Elijoki.
Pelaaja osallistuu automaattisesti Keno-festareihin, jos hän pelaa Kenoa aikavälin 28.1.–10.2. arvonnoissa tasoilla 5–10. Myös kunkkukertoimet ovat mukana Keno-festareissa, ja tämän vuoksi arvontakohtaista voittokattoa korotetaan 2,5 miljoonasta eurosta 3,75 miljoonaan euroon ja kunkkukertoimissa 3,0 miljoonasta 4,5 miljoonaan euroon.
Kenosta on voitettu kaksi kertaan kaksi miljoonaa euroa. 2008 kierroksella 15 voitto meni Helsinkiin ja 2011 kierroksella 34 Turkuun. Miljoonan euron voittoja on juhlittu 2005-2018 Oulussa, Eurassa, Taivalokoskella, Savonlinnassa, Keiteleellä, Imatralla, Oulaisissa ja Kalajoella.
Keno-festarit
• Keno-festareita vietetään 28.1.–10.2.2019
• Keno-festareiden aikana Kenossa on mahdollista voittaa tavallista suurempia voittoja. Festareiden aikaan kenotasojen 5–10 päävoitot maksetaan 1,5-kertaisina. Tarjous koskee myös KunkkuKertoimia.
• Muiden kenotasojen ja alempien voittoluokkien voittokertoimet pysyvät ennallaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa kuuteen miljoonaan euroon - Laukaaseen 254 000 euron juhannuspotti21.6.2025 22:39:30 EEST | Tiedote
Loton juhannuspäivän arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Ensi viikolla Loton potissa on kuusi miljoonaa euroa.
Juhannuksen ravipotti: V.G. Voitto ratkaisi 75 000 euron voiton Nokialle21.6.2025 19:08:20 EEST | Tiedote
Juhannuspäivänä Nokialle osui 75 000 euron voitto Toto75-pelistä. Päätöskohteen voitti ja takuupotin sinetöi ravikuningas V.G. Voitto.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 15 miljoonaan euroon20.6.2025 22:31:24 EEST | Tiedote
Eurojackpotin juhannusaaton arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kasvaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 15 miljoonaa euroa.
Veikkauksen asiakkailla ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Lapin sota -elokuvan tekoon19.6.2025 10:27:29 EEST | Tiedote
Suomessa kuvataan loppukesästä 2025 alkaen Lapin sota -suurelokuvaa. Produktion takana on Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff. Useilla sadoilla Veikkauksen asiakkailla on mahdollisuuden osallistua elokuvaan.
Historian ensimmäinen Millinääri: ”Hikikarpaloita nousi ohimoille”19.6.2025 09:02:51 EEST | Tiedote
Tämän viikon maanantaina meni jakoon Veikkauksen uuden Milli-pelin ensimmäinen miljoona. Nettipelaaja Paimiosta voitti kuuden numeron täysosumallaan miljoona euroa. Veikkaus pääsi onnittelemaan Milli-pelin ensimmäistä päävoittajaa puhelimitse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme