Korkean tason Salo Cyber Talks -seminaari tänään: Kyberturvallisuudella Suomen elinkeinoelämälle miljoonien mahdollisuudet
29.1.2019 09:00:00 EET | Salon kaupunki | Tiedote
Tapahtuman pääpuhujana on kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Sven Sakkov. Sakkov on aiemmin toiminut NATOn kyberkeskuksen johtajana sekä Viron puolustusministeriön alivaltiosihteerinä. Tällä hetkellä hän on Tallinnassa olevan turvallisuuspoliittisen ICDS-tutkimuskeskuksen johtaja. Sakkov aikoo omassa puheenvuorossaan romuttaa kyberturvallisuuteen liittyviä myyttejä, kuten että kyberturvallisuuden ympäriltä puuttuisi lainsäädäntö tai että kyberhyökkäysten toteuttajia ei pystyttäisi tunnistamaan.
Salossa uskotaan, että kyberturvallisuudessa piilee paljon voitettavaa. Kaupunki on tehnyt viime vuodet merkittäviä panostuksia kyberturvallisuuden koulutustarjoamaan sekä kehitykseen.
- Elinkeinoelämämme tarvitsee lisäosaajia, jotta Suomi pysyy tällä hetkellä nopeasti kehittyvän alan tahdissa. Meille on merkityksellistä, että saamme toista vuotta peräkkäin näin suuren joukon asiantuntijoita vieraaksemme ja pääsemme myös vahvistamaan asemaamme kyberturvallisuuden keskustelualustana ja yhteen kokoajana, toteaa Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna.
Salo IoT Campukselle on rakentunut lyhyessä ajassa teollisen internetin osaamisyhteisö, jossa tällä hetkellä toimii jo 75 eri kehitysvaiheessa olevaa yritystä sekä Turun ammattikorkeakoulun Salon toimipiste.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimii puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, ministeri, kansanedustaja Ilkka Kanerva, jonka mukaan Suomen on pidettävä kansallinen kunnianhimo kyberturvallisuuden suhteen korkealla.
- Julkisen sektorin että koko elinkeinoelämän on osallistuttava yhdessä kyberturvavallisuuden kehittämiseen. Varsinais-Suomen alueelle on keskittynyt asiassa paljon osaamista ja asiantuntemusta. Tämä osaaminen on saatava kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden tietoisuuteen. Salo Cyber Talksin kaltaiset tilaisuudet ovat tämän tavoitteen kannalta ratkaisevan tärkeitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teija JärveläViestintäpäällikkö
Puh:044 778 2151teija.jarvela@salo.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Salon kaupunki
Salon kaupunginvaltuusto hyväksyi Länsirataa koskevan osakassopimuksen15.12.2025 21:28:33 EET | Tiedote
Salon kaupunginvaltuusto hyväksyi hetki sitten päättyneessä kokouksessaan Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamisvaihetta koskevan osakassopimuksen äänin 32-19. Osakassopimuksen käsittelyn aluksi kaupunginvaltuusto päätti kolmessa eri äänestyksessä valtuutettu Asko Määttäsen, valtuutettu Jerina Walliuksen ja valtuutettu Timo Lähteenmäen esteellisyydestä tässä asiassa. Kolme valtuutettua ja yksi varavaltuutettu jääväsi itsensä ennen osakassopimuksen käsittelyä. Äänin 32–19 kunnallista kansanäänestystä ei järjestetä Ennen osakassopimuksen käsittelyä valtuusto päätti äänin 32–19, että neuvoa-antavaa kunnallista kansanäänestystä Länsirata-hankkeesta ei järjestetä. Myös kansanäänestyksen käsittelyn aluksi kaupunginvaltuusto päätti erillisissä äänestyksissä valtuutettu Määttäsen ja valtuutettu Walliuksen esteellisyydestä tässä asiassa. Neljä valtuutettua jääväsi itsensä ennen kansanäänestyksen käsittelyä.
Salo mukana Asuntomessuilla Oulussa15.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Salon kaupunki esittelee tulevia Asuntomessujaan Oulun Asuntomessuilla. Vuonna 2028 Salon keskustassa toteutetaan Asuntomessut uudenlaisella, monipaikkaisella konseptilla. Kaupungin osastolla voi tutustua tuleviin messualueisiin sekä Saloon asuinpaikkana ja matkailukohteena.
Tapahtumien Salo etsii uusia yhteistyökumppaneita – hae mukaan!16.6.2025 11:14:10 EEST | Tiedote
Oletko järjestämässä tapahtumaa? Voisiko se toteutua Salossa? Salon kaupunki hakee uusia tapahtumakumppaneita talvikaudelle 2026. Tavoitteena on vahvistaa Saloa elinvoimaisena ja vetovoimaisena tapahtumakaupunkina tarjoamalla tukea, näkyvyyttä ja yhteistyömahdollisuuksia tapahtumien järjestäjille.
MEDIAKUTSU: Sauli Niinistön Urheilupuiston nimeämistilaisuus 23.5.19.5.2025 10:50:07 EEST | Kutsu
Sauli Niinistön Urheilupuiston nimeämistilaisuus järjestetään perjantaina 23. toukokuuta 2025 klo 13.00 Urheilupuistossa (Pormestarinkatu 6, 24100 Salo).
Salon Urheilupuistosta Sauli Niinistön Urheilupuisto23.1.2025 12:52:04 EET | Tiedote
Maanantaina (27.1.) kokoontuvalle Salon kaupunginhallitukselle ehdotetaan Salon Urheilupuiston uudelleen nimeämistä Sauli Niinistön Urheilupuistoksi. Uudelleen nimeämisen ajatus syntyi presidentti Niinistön vieraillessa Salossa viime vuoden helmikuussa virkakautensa viimeisellä maakuntamatkalla. Tuolloin käytiin julkisuudessakin keskustelua siitä, mikä olisi sopiva tapa muistaa Salosta kotoisin olevaa presidenttiä kahden virkakauden päätteeksi. Salon Urheilupuisto on paikkana tuttu presidentti Niinistölle jo hänen nuoruusvuosiltaan, joita hän myös muisteli vihkiessään käyttöön Urheilupuiston peruskorjatun urheilukentän elokuussa 2017. Uudelleen nimeämisen käytännön järjestelyt olisi tarkoitus toteuttaa kevään 2025 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
