Kahden kirjoittamishankkeen hedelmät on korjattu Espoon kaupunginkirjastossa

Kirjoituskilpailu Runoja ja raapaleita sisällissodasta
SIsällissodasta tuli vuonna 2018 kuluneeksi 100 vuotta. Tapiolan kirjasto järjesti muistovuoden kunniaksi Runoja ja raapaleita -kirjoituskilpailun. Kilpailuun ilmoitettiin määräajassa lähes 200 työtä, ja voittajat julkistettiin tammikuun 2019 lopulla.
Kilpailussa oli kaksi sarjaa, runot ja lyhyet 100 sanan novellit. Molemmissa sarjoissa palkittiin voittajakolmikko, ja kunniamaininnan sai vielä neljäs osallistuja.
Voittajien nimet ja voittaneet tekstit löytyvät kaupunginkirjaston kirjallisuusblogista: http://www.kirjasto.ws/kirjoitan/kirjoituskilpailut/
Ote Aarne Nykäsen runosta Punainen kangas:
Sillä samanlaista kangasta
on punainen ja valkoinen
ainoastaan väri
jakoi ihmisen.
Kipinä tuhkasta: nuorten novellitimantteja
Kirjastopedagogi Joona Koiranen on vetänyt nuorten kirjoittajaryhmää Nöykkiön kirjastossa. Idea ryhmään lähti hänen kiinnostuksestaaan nuorten sanataideharjoitusten ohjaamiseen. Ryhmässä on tehty kirjoittamisesta mahdollisemman rentoa pienten tekstiharjoitusten avulla sekä tarjottu nuorille eväitä omien tekstien kehittämiseen ja kirjoittajana kasvamiseen.
14-17 -vuotiaat nuoret kirjoittajalupaukset kokoontuivat keväällä 2018 Nöykkiön kirjastoon kirjoittamaan spekulatiivista fiktiota. Lopulliseen antologiaan valikoitui viisi hyvin erilaista tekstiä. Tekstien kirjo vaihtelee fantasiasta scifiin ja psykologiseen kauhuun, ja mukaan mahtui yksi eeppinen fantasiarunoelmakin. Luovan työn tuloksena syntyi kokonainen kirja Kipinä tuhkasta - nuorten novellitimantteja.
Espoon kaupunginkirjasto julkaisi teoksen, ja se on lainattavissa kirjaston kokoelmista.
Kirjoittajat olivat Jade Lindström, Vilma Rönty, S. Loimu, Akseli Mäki ja Onnimanni Mäki. Nimet kannattaa pistää muistiin, sillä näistä kirjoittajista todennäköisesti kuulemme vielä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirjoituskilpailu sisällissodasta:
Jani Nieminen (yksi kilpailun tuomareista)
Ison Omenan kirjasto
jani.nieminen@espoo.fi
Kipinä tuhkasta - nuorten novellitimantteja:
kirjastopedagogi Joona Koiranen
joona.koiranen@espoo.fi
Espoonlahden kirjastot
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Marjut Saloniemi
Viestintäasiantuntija
Espoon kaupunginkirjasto
PL 3611
02070 ESPOON KAUPUNKI
puh. 050 3036937
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus palautti Espoontorin asemakaavan valmisteluun5.5.2025 20:06:35 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Städernas anpassning till och beredskap för extrema väderfenomen i huvudstadsregionen måste förbättras5.5.2025 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Revisionsnämnderna i städerna i huvudstadsregionen har tillsammans utvärderat anpassningen till och beredskapen för extrema väderfenomen i Esbo, Helsingfors, Vanda och Grankulla. Extrema väderfenomen är bland annat översvämningar, kraftiga regn, stormar, värmeböljor, torka och terrängbränder. Utvärderingen visar att beredskapen inte är fullständig. Inom den praktiska verksamheten är beredskapen god, men uppdateringen av riktlinjerna och planerna för anpassning och beredskap varierar i städerna.
Pääkaupunkiseudun kaupunkien sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin on vielä kehitettävä5.5.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupunkien tarkastuslautakunnat ovat yhdessä arvioineet Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin. Sään ääri-ilmiöitä ovat muun muassa tulvat, rankkasateet ja myrskyt sekä helteet, kuivuus ja maastopalot. Arvioinnin tulosten perusteella kaupungit ovat varautuneet sään ääri-ilmiöihin vain osittain. Operatiivisella tasolla on varauduttu hyvin, mutta sopeutumiseen ja varautumiseen liittyvien linjausten ja suunnitelmien ajan-tasaisuus vaihtelee kaupungeissa.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: 22 omakotitonttia haettavaksi5.5.2025 10:48:51 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti myydä tai vuokrata 22 omakotitonttia arvontaan perustuvalla hakumenettelyllä.
I Esbos ansökan om egnahemstomter kommer 22 tomter att erbjudas – nästan hälften av dem i Kurtby5.5.2025 10:17:25 EEST | Pressmeddelande
Esbo ordnar även i år en ansökan om egnahemstomter för privatpersoner. Ansökan ordnas på hösten. Stadsstyrelsens närings- och konkurrenskraftssektion fattade beslut om tomtansökan och dess villkor på sitt sammanträde måndagen den 5 maj.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme