Vesa Vihriälä Helsinki Graduate School of Economicsin työelämäprofessoriksi

Keväällä 2018 perustetun Helsinki GSE:n tehtävä on nostaa taloustieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen määrää ja laatua Suomessa sekä edistää taloustieteen ja muiden tieteiden yhteistyötä. Helsinki GSE on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Svenska handelshögskolanin yhteinen yksikkö.
Vesa Vihriälä on toiminut useissa keskeisissä talouspolitiikan tehtävissä mm. EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehnin neuvonantajana ja talousasioiden alivaltiosihteerinä valtioneuvoston kansliassa. Vuodesta 2012 Vihriälä on ollut Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n toimitusjohtaja. Hän jättää tämän tehtävän maaliskuussa.
Vesa Vihriälä on väitellyt valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Hänen kirjallinen tuotantonsa käsittelee etupäässä talouspolitiikkaa, rahoitusmarkkinoita ja EMU-asioita.
– Vihriälä on maan painavimpia talouspoliittisia kommentaattoreita, jonka puheenvuorot ovat asiantuntevia, punnittuja ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvia. Hänen työelämäprofessuurinsa tukee merkittävällä tavalla Helsinki GSE:n ja Helsingin yliopiston vaikuttavuutta. Pidämme erittäin arvokkaana, että Vesa Vihriälä liittyy joukkoomme, sanoo professori Hannu Vartiainen, Helsinki GSE:n koulutuksesta vastaava johtaja.
– On hienoa päästä työuran loppusuoralla takaisin alma materiin. Minulla on ollut matkan varrella onnea saada työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, joilta voi koko ajan oppia. Tämä tuuri näyttää jatkuvan, toteaa Vesa Vihriälä.
Vihriälän työelämäprofessuuri on osa-aikainen.
Yhteyshenkilöt
Professori Hannu Vartiainen, puh. 040 720 6808, hannu.vartiainen@helsinki.fi
Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä, puh. 043 824 1660, vesa.vihriälä@etla.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat löysivät yli 150 tieteelle uutta lajia vuonna 202429.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suuri osa maapallon eliölajeista on vielä tuntemattomia. Tutkimustieto lajeista ja niiden välisistä suhteista, levinneisyysalueista ja elintavoista auttaa ymmärtämään paremmin maapallon monimuotoisuutta ja suojelutarpeita.
Kylmään sopeutuneet lajit väistyvät lämpimään sopeutuneiden tieltä24.4.2025 08:12:47 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että ilmaston muuttuessa lämpimään ilmastoon sopeutuneet lajit, kuten tietyt linnut ja perhoset, ovat yleistyneet Suomessa. Samaan aikaan viileään ilmastoon sopeutuneet lajit ovat vähentyneet ja siirtyneet pohjoisemmaksi.
Suomalaisten turvallisuuskäsitykset ovat sopeutuneet maailmanpolitiikan myllerrykseen24.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen puolustuspolitiikkaan on muuttunut huomattavasti Suomen Nato-jäsenyyttä seuranneen kahden vuoden aikana. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa suomalaiset mieltävät Nato-jäsenyyden edelleen laajasti (80 %) Suomen turvallisuutta vahvistavaksi tekijäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme