DNA Oyj

DNA:n myydyimmät puhelimet helmikuussa 2019

Jaa
DNA:n helmikuun myydyimpien puhelimien Top 15 -listalla tapahtui lähinnä listan sisäistä liikehdintää. Huawei valtasi kaksi ensimmäistä listasijaa, ja Nokia nousi kolmoseksi.
DNA Kauppa
DNA Kauppa

Vain kolme puhelinmallia vaihtui DNA:n Top 15 -listalla edellisestä kuukaudesta, joten kisa listasijoituksista käytiin jo tuttujen mallien kesken. Samsungilla ja Huaweilla on listalla neljä puhelinta kummallakin, Applen mallien määrä kasvoi kolmeen ja Nokia-puhelinten kahteen. OnePlus ja Honor ovat edustettuna helmikuun listalla molemmat yhdellä mallilla.

Edullisempi puhelintarjonta korostuu helmikuun listan kärjessä jonkin verran. Tähän on vaikuttanut DNA:n 18-vuotispäivän kampanja, jonka edullisempien hintaluokkien tarjouspuhelimet ylsivät koviin myyntilukuihin.

”Barcelonan julkistukset vastasivat odotuksiamme. Monilta valmistajilta on tulossa taittuvanäyttöisiä puhelimia, mikä on pitkään aikaan merkittävin konkreettinen uudistus puhelimissa – vastaavaa kokoluokkaa kuin kamera ja kosketusnäyttö aikoinaan. Taittuvat näytöt nähdään valmistajien huippulaitteissa, mutta aivan muutaman vuoden kuluessa tällaiset ominaisuudet tulevat myös edullisimpiin laitteisiin”, arvioi DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

”Toinen kevään puheenaiheista on luonnollisesti 5G. Viemme kehitystä eteenpäin yhdessä valmistajien kanssa ja tuomme 5G-puhelimia myyntiin sitä mukaa kuin niitä tulee saataville eri valmistajilta. Valmistajien huippumallit sisältävät jatkossa usein myös 5G-ominaisuudet, mutta ne luonnollisesti toimivat myös 4G-verkoissa”, Aavikko avaa tilannetta.

DNA:n myydyimmät puhelimet helmikuussa 2019

1. (3.) Huawei P Smart
2. (1.) Huawei Nova 3
3. (10.) Nokia 6.1
4. (4.) Samsung Galaxy J6
5. (8.) Huawei P20 Lite
6. (12.) Apple iPhone 7
7. (7.) Samsung Galaxy A7
8. (11.) Huawei P20 Pro
9. (2.) Samsung Galaxy S8
10. (-) Apple iPhone 6s
11. (5.) OnePlus 6T
12. (13.) Honor 10
13. (-) Nokia 7 plus
14. (6.) Samsung Galaxy S9
15. (-) Apple iPhone 8

DNA julkaisee myydyimmät puhelimet -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin. Aiempien kuukausien myyntitilastot löytyvät osoitteesta https://corporate.dna.fi/dnan-viestinta#myyntitilastot

Lisätietoja medialle:

Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu yli 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2018 oli 912 miljoonaa euroa ja liiketulos 139 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Avainsanat

Kuvat

DNA Kauppa
DNA Kauppa
Lataa
DNA Kauppa
DNA Kauppa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Tehtävämme on tarjota tuotteita ja palveluita, jotka tekevät yksityis- ja yritysasiakkaidemme arjesta mutkatonta. DNA:lla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli tärkeiden viestintäyhteyksien tarjoajana ja digitaalisen kehityksen mahdollistajana. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 912 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 139 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Slow copper broadband is becoming a thing of the past: The last of DNA’s consumer xDSL connections will be phased out in March 20243.10.2023 10:00:00 EEST | Press release

Copper-based network technology has served telecommunications for over 160 years, but today, its utilisation rate and significance are limited. DNA first announced that it would be replacing its copper-based networks with more modern solutions in 2021, and work to decommission them began the following year. At the beginning of 2024, DNA will have just over 1,000 consumer customers who still use copper-based broadband. The last of these services will be terminated at the end of March 2024.

Hitaat kuparilaajakaistat jäävät historiaan: Viimeisetkin kuluttaja-asiakkaiden xDSL-yhteydet päättyvät DNA:lla maaliskuussa 20243.10.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Kupariverkko on palvellut televiestintää jo yli 160 vuotta, mutta sen käyttöaste ja merkitys on ollut viime vuosina enää hyvin pieni. DNA tiedotti jo vuonna 2021 kupariverkkojensa korvaamisesta moderneilla ratkaisuilla ja varsinainen kupariverkkojen purkaminen alkoi vuonna 2022. DNA:lla on vuoden 2024 alkaessa jäljellä enää reilu 1 000 kuparipohjaista laajakaistaa käyttävää kuluttaja-asiakasta. Heidän osaltaan kyseiset palvelut päättyvät maaliskuun 2024 lopussa.

DNA:n myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet syyskuussa 2023 – Applen uutuusmallit ja kellopuhelimet olivat kysyttyjä2.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

DNA:n sekä kuluttaja- että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten valmistajaksi nousi syyskuussa Samsung. Myös Apple nousi syyskuun laiteuutuuksillaan molempien listojen kärkisijoille. Myydyimpänä älykellona jatkaa jo toista kuukautta putkeen Xploran XG03-kellopuhelinmalli samalla, kun Applen uutuudet nousivat heti kärkikolmikkoon myös älykellojen listalla. Kolmannella vuosineljänneksellä tietokoneiden kysynnässä näkyi selvästi syksyn koulujen alku.

Nearly 40 per cent of Finns feel that digital services have a negative effect on concentration – Disconnect Day on 1 October invites people to put their devices away22.9.2023 10:30:00 EEST | Press release

According to DNA’s annual Digital Life survey, nearly 40 per cent of Finns feel that constant use of digital services negatively affects their ability to concentrate. People want to restrict their use of smart devices, but many find it difficult. The upsides and downsides of digitality are highlighted especially in younger age groups. People under 35 in particular find it challenging to disconnect from their phone. Even so, parents estimate that as many as 36 per cent of young people aged 13 to 16 have wanted to limit the time they spend on their phones. The second annual Disconnect Day on 1 October 2023 challenges everyone to put their smart devices away.

Lähes 40 prosenttia suomalaisista kokee digipalvelujen haittaavan keskittymistä – Älyvapaapäivänä 1.10. laitteet laitetaan sivuun22.9.2023 10:30:00 EEST | Tiedote

DNA:n vuosittaisen Digitaalinen elämä -tutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia suomalaisista kokee jatkuvan digipalvelujen käytön haittaavan keskittymiskykyään. Älylaitteiden käyttöä tahdotaan rajoittaa omatoimisesti, mutta moni pitää sitä vaikeana. Digitaalisuuden positiiviset ja negatiiviset puolet korostuvat varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä. Etenkin alle 35-vuotiaat pitävät puhelimelta irrottautumista haastavana. Silti vanhempien arvion mukaan jopa 36 prosenttia 13–16-vuotiaista nuorista on halunnut itse rajoittaa puhelimen parissa viettämäänsä aikaa. Toisen kerran 1.10.2023 vietettävä Älyvapaapäivä haastaa jokaisen laittamaan älylaitteet sivuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme