Keski-Pohjanmaalle akkukemikaalitutkimukseen jättipotti

EU:n mukaan Euroopan akkumarkkinoiden arvo voi nousta 250 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä. BATCircle-konsortion tavoitteena on, että ainakin viiden miljardin markkinat luodaan Suomessa. Kansallisessa Aalto yliopiston koordinoimassa BATCircle-konsortiossa on mukana kaikkiaan 22 yritystä, neljä yliopistoa, kaksi tutkimuslaitosta sekä kaksi kaupunkia. Projekti on kaksivuotinen ja sen kokonaisbudjetti on yli 20 M€. Hanke kytkeytyy suoraan Business Finlandin Batteries from Finland -kokonaisuuteen.
Oulun yliopiston soveltavan kemian professori Ulla Lassin tutkimusryhmä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa on mukana hankkeen toteutuksessa yhdessä alueen yritysten kanssa. ”Meillä on Oulun yliopistossa tehty aihepiiriin, erityisesti akkukemikaalien valmistukseen liittyvää tutkimusta yli kymmenen vuoden ajan, ja BATCircle-hankkeessa tutkimusyhteistyö jatkuu näiden yritysten kanssa. BATCircle avaa myös uusia tutkimusyhteistyömahdollisuuksia yritysten kanssa kansallisesti ja kansainvälisesti”, Ulla Lassi kertoo.
Oulun yliopiston/Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen lisäksi mukana on useita alueella toimivia yrityksiä, mm. Freeport Cobalt, Keliber, Tracegrow ja Boliden Kokkola. Oulun yliopistolle myönnetyn rahoituksen ohella Keski-Pohjanmaalle kohdentuvat myös suurimmat yksittäiset yrityshankkeiden rahoitukset. Myönnetty rahoitus vahvistaa entisestään alueen kansallisesti johtavaa roolia akkukemian tutkimuksen vahvana keskuksena ja osaajana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Ulla Lassi, Oulun yliopisto/Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, puh. 0400-294090
Manager - Strategic projects, Justin Salminen, Boliden Kokkola, puh. 040-652 7850
Toimitusjohtaja Pertti Lamberg, Keliber Oy, puh. 050 5991 189
R&D Manager Janne Marjelund, Freeport Cobalt, puh. 050-363 7378
Operatiivinen johtaja Mikko Joensuu, Tracegrow, puh. 050-581 3267
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Hakijamäärä Jyväskylän yliopistoon nousi – luokanopettajan aikuiskoulutus ja tietojenkäsittelytiede kiinnostivat syksyn 2025 yhteishaussa12.9.2025 08:56:40 EEST | Tiedote
Syksyn yhteishaku korkeakouluihin päättyi torstaina 11.9.2025. Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä viidessä hakukohteessa tarjolla olleisiin 115 opiskelupaikkaan pyrki 679 hakijaa, joilta kertyi hakukohdekohtaisia hakemuksia 765 kappaletta.
Maailmankaikkeuden aikajanasta pienen raakun elämään - Tutkijoiden yön ohjelmatarjonta on nyt julkaistu12.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa perjantaina 26.9.2025. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk.
Perhekeskusten matalan kynnyksen verkostotyö yllättää: perheitä tuetaan innostamalla ja siltoja rakentamalla11.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapsiperheiden hyvinvointi on viimeaikaisten tutkimusten valossa polarisoitunut ja ongelmat vaikeutuneet. Kuinka perheitä tuetaan silloin, kun arki painaa? KM Kaija Rautaparta-Pennanen selvitti väitöstutkimuksessaan perheiden tukemisen monialaisia käytänteitä. Rautaparta-Pennanen tarkasteli tutkimuksessaan työtä perhekeskuksissa ja niiden verkostoissa, erityisesti matalan kynnyksen palveluissa.
Strategisen tutkimuksen rahoitusta Jyväskylän yliopistoon noin 2,4 miljoonaa euroa11.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)10.9.2025 12:07:57 EEST | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme