Maailmankaikkeuden aikajanasta pienen raakun elämään - Tutkijoiden yön ohjelmatarjonta on nyt julkaistu
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa perjantaina 26.9.2025. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk.

Tutkijoiden yö levittäytyy Jyväskylän yliopiston kaikille kolmelle kampukselle: Seminaarinmäelle, Mattilanniemeen ja Ylistönrinteelle. Yliopiston kampuksilla voit sukeltaa rikospaikkatutkimuksen maailmaan, testata puristusvoimaasi, tutkia maailmankaikkeuden aikajanaa tai ihmetellä raakun elämää. Perheen pienimpiä viihdyttää nukketeatteri, ja illan aikana selviää myös, mikä ihme on bioimpedanssi.
Jamkin pääkampuksella Rajakadulla pääset kokeilemaan taitojasi e-urheilussa, tutustumaan hologrammikaksoseen ja kuulemaan, mistä lohi saa värinsä. Tiedätkö, että stressaantuneet mikrolevät voivat tuottaa vetyä? Jamk tarjoaa myös mahdollisuuden testata eksoskeletoneja ja kerätä koko perheelle supervoimia.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tule mukaan!
Tutkijoiden yön teema tänä vuonna on yhteisöllisyys, mikä näkyy muun muassa tiiviissä yhteistyössä Jamkin ja Valon kaupungin kanssa.
- Haluamme korostaa, kuinka tiede kuuluu kaikille. Tutkimus edistyy yhteisöllisellä työllä ja monitieteisesti ongelmia ratkoen, viestintäpäällikkö Liisa Harjula kertoo.
Yhteistyössä Valon kaupungin kanssa kävijöille on luotu säihkyvä ilta täynnä valon ja tieteen ihmeitä. Saksalaisen taitelijakollektiivi Loomalandin luoma CETUS tuo valaat ensimmäistä kertaa Jyväsjärveen! Teos on nähtävillä Mattilanniemessä Ylistönsillalta 25.9-27.9 klo 20-23.
Kampuksilla olevia parkkipaikkoja on hyvin rajoitettu määrä, joten kehotamme vierailijoita saapumaan muilla tavoilla suuren kävijämäärän vuoksi. Kaupungin Linkki-bussit liikennöivät maksutta, joten kampuksille saapuminen on vaivatonta myös ilman autoa.
Nähdään Tutkijoiden yössä!
Tarkemmat tiedot ohjelmasta, aikataulusta ja tapahtumapaikoista: www.jyu.fi/tutkijoidenyo
Jamkin ohjelma: https://www.jamk.fi/fi/tapahtuma/tutkijoiden-yo-jamkissa
Lisätietoja:
Niko Ekman
Viestinnän harjoittelija
niko.2.ekman@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Hakijamäärä Jyväskylän yliopistoon nousi – luokanopettajan aikuiskoulutus ja tietojenkäsittelytiede kiinnostivat syksyn 2025 yhteishaussa12.9.2025 08:56:40 EEST | Tiedote
Syksyn yhteishaku korkeakouluihin päättyi torstaina 11.9.2025. Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä viidessä hakukohteessa tarjolla olleisiin 115 opiskelupaikkaan pyrki 679 hakijaa, joilta kertyi hakukohdekohtaisia hakemuksia 765 kappaletta.
Perhekeskusten matalan kynnyksen verkostotyö yllättää: perheitä tuetaan innostamalla ja siltoja rakentamalla11.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapsiperheiden hyvinvointi on viimeaikaisten tutkimusten valossa polarisoitunut ja ongelmat vaikeutuneet. Kuinka perheitä tuetaan silloin, kun arki painaa? KM Kaija Rautaparta-Pennanen selvitti väitöstutkimuksessaan perheiden tukemisen monialaisia käytänteitä. Rautaparta-Pennanen tarkasteli tutkimuksessaan työtä perhekeskuksissa ja niiden verkostoissa, erityisesti matalan kynnyksen palveluissa.
Strategisen tutkimuksen rahoitusta Jyväskylän yliopistoon noin 2,4 miljoonaa euroa11.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)10.9.2025 12:07:57 EEST | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.
Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtaja Tuomo Äkkinen: Yksikin innostava hetki voi avata oven tieteen pariin10.9.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän ylipiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen yliopistonopettaja Tuomo Äkkinen aloitti Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtajana 1.8.2025. Hänen tavoitteenaan on niin lasten kuin aikuistenkin kiinnostuksen herättäminen tiedettä, tutkimusta ja tietoa kohtaan, mikä onnistuu parhaiten silloin, kun tiedettä lähestytään tutuista ja käytännöllisistä lähtökohdista itse tekemällä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme