Pääomasijoittajat uskovat ohjelmistoalan yrityksiin: Kymmenen seikkaa, mitkä pääomasijoittajaa etsivän yrityksen tulee ottaa huomioon

Teknologiayritysten talousjohtajat odotukset ohjelmistoyritysten, kuten pilvipalveluiden, suhteen ovat korkealla - niiden uskotaan todennäköisimmin tuottavan eniten pääomasijoittajien myönteisiä rahoituspäätöksiä tulevina vuosina. Vuonna 2017 noin 43% kaikista teknologian yritysostoista ja sulautumisista olivat yksityisten pääomayritysten rahoittamia.
Ohjelmointiyritysten tulot lähtevät useimmiten kasvuun siinä vaiheessa, kun ne saavat investointeja yksityisiltä pääomasijoittajilta ja mahdollisesti siirtyvät samalla uuteen omistukseen. BDO:n tutkimus osoittaa, että yksityisten pääomayritysten omistuksessa olevien yritysten keskimääräiset tulot kasvoivat vuosien 2016-2017 välillä 12%.
Suomessa Pääomasijoittajat ry:n tilastojen mukaan erityisesti Venture Capital -sijoitukset suomalaisiin yrityksiin ovat painottuneet jo useamman vuoden ICT -sektorin yrityksiin. Vuoden 2018 alkupuoliskolla lähes 60% sijoituksista suuntautui ICT-yrityksiin. Buy-out -sijoituksista suomalaisiin yrityksiin ICT-sektori oli vahvassa nousussa vuoden 2018 alkupuolella ja keräsi yli 20% sijoituksista. Suomalaiset yritykset keräsivät kaikkiaan yli 135 miljoonaa euroa Venture Capital -sijoituksia ja 480 miljoonaa euroa buyout-sijoituksia vuoden 2018 alkupuoliskolla. Pääomasijoittajien määritelmässä ICT-sektori kattaa esimerkiksi ohjelmistot, sovellukset, viestintä- ja tietoteknologian ja elektroniikan.
Ohjelmistoyrityksen kannalta onnistunut myynti pääomasijoitusyritykselle tai sijoitus pääomasijoittajalta vaatii hyvää valmistelua. Ohjelmistoyrityksen johdon tulee ymmärtää, mitä pääomasijoitusyritys hakee, miten neuvotella optimaalinen rahoituspäätös ja miten tehdä menestyksekästä yhteistyötä pääomasijoitusyrityksen kanssa rahoituspäätöksen jälkeen.
BDO:n Guide for software companies being acquired by Private Equity -oppaaseen on koottu 10 keskeistä tekijää ohjelmistoalan yrityksille, jotka ovat kiinnostuneet joko myymään tai houkkuttelemaan investointeja pääomasijoittajilta. Englanninkielisen oppaan saat ladattua BDO:n verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jan Kovero
KHK, johtaja, Valuations & Corporate Finance
BDO
050 370 3536
jan.kovero@bdo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
BDO on yksi maailman johtavista tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaatioista. Tarjoamme laadukkaita tilintarkastus-, vero-, laki- ja neuvontapalveluja kaiken kokoisille yrityksille, julkissektorille ja muille yhteisöille. Palvelemme asiakkaitamme 162 maassa 80 000 asiantuntijamme voimin, Suomessa meitä on noin 200.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BDO Oy
Ensimmäisissä kestävyysraporteissa onnistumisia ja puutteita - BDO analysoi 88 CSRD-raporttia Suomen suurimmilta pörssiyhtiöiltä27.5.2025 14:31:31 EEST | Tiedote
Suuret, listatut yritykset ovat julkaisseet kestävyysraporttinsa ensimmäistä kertaa CSRD:n (Corporate Sustainability Reporting Directive) mukaisesti. BDO:n analyysin perusteella perusasiat uudenlaisesta kestävyysraportoinnista hallitaan jo hyvin, mutta monella saralla tarvitaan syvällisempää otetta, laadukkaampaa dataa ja vahvempi johdon sitoutuminen.
Pohjoismainen yrityskauppamarkkina ehti virkistyä Ruotsin johdolla16.5.2025 11:59:06 EEST | Tiedote
BDO:n yrityskauppakatsauksen mukaan yrityskauppojen määrä kääntyi kasvuun Pohjoismaissa vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä, vaikka maiden välillä oli suuria eroja mm. kauppojen volyymissa ja arvostuskertoimissa. Vaikka Suomessakin aktivoiduttiin yrityskaupoissa, vain täällä arvostustasot jatkoivat laskuaan. BDO painottaa, että Pohjoismaat ovat tärkeitä toisilleen toimivan yrityskauppamarkkinan kannalta, mikä saattaa korostua epävarmoina aikoina.
Uusia osakkaita BDO Oy:lle13.3.2025 11:01:49 EET | Tiedote
KHT, KRT, Director Joonas Selenius, BDO Digitalin Director Ville Storm ja KHT, KRT, Senior Manager Harri Suominen on kutsuttu BDO Oy:n osakkaiksi 1.3.2025 alkaen.
BDO:n taloustiedot 2024: Kasvumme jatkui Suomessa ja kansainvälisesti18.12.2024 13:00:51 EET | Tiedote
Suomen BDO:n liikevaihto oli 42,9 miljoonaa euroa 31.8.2024 päättyneellä tilikaudella, kasvaen 9,2 prosenttia edelliseen tilikauteen verrattuna. Kansainvälisen BDO-verkostomme yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 13,9 miljardiin euroon.
Uusia osakkaita BDO Oy:lle6.3.2024 12:53:08 EET | Tiedote
KHT, JHT, aluejohtaja Minna Havia-Niemi, Senior Legal Counsel Heikki Mustonen, hanketarkastuspalveluiden johtaja Piia-Tuulia Rauhala, Head of IFRS and Sustainability Reporting Vesa Vuorinen ja henkilöstöjohtaja Heidi Pietilä on kutsuttu BDO Oy:n osakkaiksi 1.3.2024 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme