Luomumyynti kasvanut pääkaupunkiseudun S-marketeissa – suurin nousu Lauttasaaressa, Myyrmannissa ja Jakomäessä
5.3.2019 12:15:48 EET | HOK-Elanto | Tiedote
Lager-olut, fenkoli, keräkaali ja mustikkamehu. Muun muassa näissä tuotteissa pääkaupunkiseudun S-marketeissa asioineet valitsivat entistä useammin luomuvaihtoehdon. Vuoden 2018 aikana suurimpia nousijoita luomutuotteissa olivat tuorepuurot ja rahkat, joiden myynti kolminkertaistui verrattuna edellisvuoteen.
- On hienoa, että jo vakiintuneiden luomusuosikkien lisäksi asiakkaat löytävät luomun myös uusissa tuoteryhmissä, kuten nyt on nähty välipalatuotteissa. Autamme myös osaltamme asiakasta löytämään luomutuotteet selkeällä esillepanolla sekä merkitsemällä ne entistä selvemmin, kertoo marketpäällikkö Mika Koskinen Lauttasaaren S-marketista.
Luomutuotteiden myynti on kasvanut HOK-Elannon S-marketeissa vuosi vuodelta. Syksyllä 2018 toteutetun luomukampanjan aikana luomumyynti kasvoi yli 10 prosenttia. Kampanjointia päätettiinkin jatkaa tänä keväänä. Jo keskikokoisesta S-marketista löytyy luomutuotteita noin 500 kappaletta ja suuremmista myymälöistä selvästi enemmän, jopa 900 tuotetta.
TOP 5 myydyintä luomutuotetta HOK-Elannon S-marketeissa ovat:
- banaani
- maito
- kananmunat
- appelsiinimehu
- kaurajuoma
Luomu on erityisen suosittua kantakaupungin S-marketeissa, kuten Ympyrätalo, Kasarmitori, Bulevardi, Hakaniemi, Vallila, Vaasanhalli ja Arabia. Näissä myymälöissä luomun osuus myynnistä nousee jopa 7 prosenttiin. Suurimpia muutoksia luomun myynnissä esimerkiksi S-marketin luomuun keskittyneiden mainoskampanjoiden aikana on nähty kantakaupungin ulkopuolella, esimerkiksi Myyrmannissa ja Jakomäessä. Luomumyynnin taso on kampanjoinnin jälkeenkin jäänyt aiempaa korkeammalle tasolle. Vuonna 2018 luomumyynti kasvoi eniten S-market Lauttasaaressa.
- Luomumyynti kasvoi meillä 30 prosenttia edellisvuodesta, mikä on aika hurja määrä. Tähän toki vaikutti huomattavasti asiakasmäärämme yleinen kasvu metron myötä. Myisimme enemmänkin luomua, jos vain saatavuus olisi tasaisempaa. Erityisesti hedelmissä ja vihanneksissa satokaudet eri puolilla maailmaa vaikuttavat luomutuotteiden saatavuuteen eri vuodenaikoina, marketpäällikkö Mika Koskinen kuvailee ja jatkaa:
- Lauttasaaressa luomu koetaan selvästi tärkeäksi. Saamme erityisesti nuorilta ja lapsiperheiltä positiivista palautetta luomun esille nostamisesta. Monet sanovat kampanjointimme aikana huomanneensa, ettei luomutuotteiden hintaero muihin välttämättä ole sellainen, kuin he olivat ajatelleet.
Yhteyshenkilöt
Ari Rantanen, ryhmäpäällikkö, HOK-Elanto Liiketoiminta,010 76 60624
Mika Koskinen, marketpäällikkö, S-market Lauttasaari, 010 76 62211
Katri Karsiviestintäpäällikkö
Puh:010 76 60591katri.karsi@sok.fiLari Lappalainentiedottaja
Puh:010 76 60592lari.lappalainen@sok.fiTietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
S-market Martinlaaksoa uudistetaan – myymälä palvelee asiakkaita taas 7.5. alkaen31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
S-market Martinlaakso Vantaalla sulkeutuu lauantai-iltana 11.4. myymälässä tehtävän uudistuksen vuoksi. Myymälä palvelee asiakkaita jälleen torstaista 7.5. alkaen. Remontissa myymälän ilmettä uudistetaan nykyaikaisemmaksi, valikoimaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita ja kassa-alueelle avataan uusi itsepalvelukassa nopeuttamaan asiointia.
HOK-Elannon hyvä työ henkilöstön mielenterveyteen panostamisessa palkittiin jälleen – Hyvän mielen työpaikka ‑tunnustus jo viidettä vuotta peräkkäin24.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elannolle on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki nyt viidettä vuotta peräkkäin – lähes ainoana yrityksenä Suomessa. Suomen suurimmassa osuuskaupassa on tehty henkilöstön mielenterveyttä tukevaa työtä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti jo pitkään.
Prisma Itäkeskuksen uudistus päätökseen – uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan 26.3. alkaen23.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tammikuussa alkaneet uudistustyöt ovat tulossa päätökseen Prisma Itäkeskuksessa. Uudistuneen myymälän avajaisia juhlistetaan 26.3. alkaen. Uudistuksen myötä myymälästä löytyvät muun muassa suositut siipi- ja kebabbuffetit, laajennettu hedelmä- ja vihannesosasto sekä uudistettu käyttötavarapuoli.
Tuusulan ensimmäinen Prisma rakentuu hyvää vauhtia – 100 työpaikkaa aukeaa hakuun kevään aikana20.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto rakentaa parhaillaan uutta Prismaa Tuusulan Hyrylään. Prisma rakentuu Tuusulan uuden kunnantalon naapuriin, ja valmista on syksyllä 2026. Valmistuessaan Prisma Tuusula työllistää noin 100 kaupan alan ammattilaista.
Uudistunut Alepa Porvoonkatu avataan 26.3. – luvassa mahtavia avajaistarjouksia19.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingissä sijaitsevan Alepa Porvoonkadun remontti on valmistumassa, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille 26.3. klo 10. Remontissa uudistettiin myymälän valikoimaa, sisustusta ja kylmäkalusteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
