Vapaus on Jymyn terveellisempi uutuusjäätelö – jopa 70 prosenttia vähemmän kaloreita kuin tavallisessa jäätelössä

”Jäätelö saa makeutensa luomusteviasta ja luomuerytritolista, joka on ksylitolin kaltainen makeuttaja. Erytritolia eli karppisokeria on luonnostaan muun muassa päärynöissä ja viinirypäleissä. Vaikka se on makeaa, kaloreita siinä ei ole yhtään”, Jyrki Sukula, yksi Jymy-jäätelön perustajista kertoo.
Uusi vähäkalorinen ja -sokerinen Vapaus sisältää proteiinia huomattavasti enemmän kuin tavallinen jäätelö. Uutuusherkku sai syntynsä kuluttajien lukuisista toiveista.
”Moni Suomesta ja maailmalta kaipasi terveellistä ja maukasta jäätelöä, joka on tehty aidoista ja puhtaista raaka-aineista. Tähän toiveeseen halusimme vastata. Meidän luomujäätelöissämme ei käytetä väriaineita eikä kemiallisia lisäaineita, vaan maut ja raaka-aineet tulevat suoraan luonnosta. Vaikka Vapaus on terveellisempi jäätelö, siinä on kuitenkin vanha tuttu Jymymäinen maku.”
Gluteenitonta, laktoositonta ja vähäkalorista jäätelöä voi nauttia huolettomasti ja vapaasti vaikka joka päivä. Siitä tulee myös sen nimi, Vapaus. Terveellisempää uutuusjäätelöä löytyy nyt kaupan hyllyiltä kahta makua: vaniljaa ja minttua suklaahipuilla. Vapaus-sarjaan on suunnitteilla lisäksi ainakin vegaaninen versio.
Uudessa vegaanijäätelössä yhdistyy pistaasi ja härkäpapu
Vähäkaloristen jäätelöiden lisäksi Jymyltä toivotaan paljon vegaanisia jäätelömakuja. Jymyn tämän kevään vegaaniuutuustuote on pistaasijäätelö, joka sisältää runsaasti paahdettua pistaasia. Sen pohja on tehty nyt ensimmäistä kertaa kotimaisesta härkäpavusta.
”Kokosimme sosiaalisen median kautta vegaanien testiryhmän, jonka kanssa kehittelimme uutta makua. Halusimme kokeilla jotakin ihan uutta ja siinä onnistuimme kyllä loistavasti. Proteiinipitoinen härkäpapu tuo jäätelöön mukavasti rakennetta ja kermaisuutta.”
Pistaasin lisäksi Jymyllä on valikoimissaan kolme muuta luomuvegaanijäätelöä, joita myydään yhtä paljon kuin Jymyn maitopohjaisia jäätelöitä. Jymyn vegaanijäätelöt ovat luonnonmukaisimpia vaihtoehtoja, mitä markkinoilta löytyy.
“Sydämessämme ajattelemme aitojen asioiden ja luonnonmukaisuuden puolesta. Uskomme, että vain toimimalla puhtaasti ja eettisesti viemme maailmaa oikeaan suuntaan”, Sukula sanoo.
Jymy-jäätelöt syntyvät lähes käsityönä pienessä jäätelötehtaassa. Jäätelötehdas Suomisen Maito Oy sijaitsee Aurassa, vain muutaman kilometrin päässä luomutilalta, josta maito toimitetaan aina tuoreena ja vastalypsettynä tehtaalle. Jäätelöt valmistetaan hyvin pitkälle käsityönä.
Suomisen Maito Oy on viiden henkilön ja samalla kahden eri sukupolven yrittäjien intohimon kohteen ympärille syntynyt 2014 yritys, jossa laaja-alainen osaaminen, monipuolinen kokemus ja uudet tuoreet näkemykset synnyttävät uutta liiketoimintaa tavalla joka on kiinnostavaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
FAKTA VAPAUS-JÄÄTELÖ
• Purkillisessa (500 ml) Vapaus-jäätelöä on alle 300 kilokaloria, mikä on jopa 70 prosenttia vähemmän kuin tavallisessa jäätelössä.
• Sokeria ja rasvaa on paljon vähemmän kuin tavallisessa jäätelössä. Vapaus-jäätelö makeutetaan luomustevialla ja ja luomuerytritolilla.
• Vapaus-jäätelöt ovat laktoosittomia ja gluteenittomia.
• Purkillisessa jäätelöä on 12 grammaa proteiinia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jyrki Sukula, puh. 0400 464372, jyrki@sukula.com
Erkki Mikola, puh. 050 38 78 318, erkki.mikola@suomisenmaito.fi
Tuotenäytteet:
Horst Neumann, puh. 0400 507172, horst.neumann@suomisenmaito.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI
info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi
Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki
Solmu Brewery avasi oman panimoravintolan Lauttasaareen30.10.2024 10:01:00 EET | Tiedote
“Ruokalistalla tulee olemaan rentoa, mutta erittäin varteenotettavaa merihenkistä ruokaa”, ruoat suunnitellut Sylvester Soisalo sanoo.
Helsingissä sijaitseva legendaarinen skeittipuisto uudistuu – avajaiset heinäkuun lopussa5.7.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Perinteisen katuskeittauksen tyylistä inspiroitunut skeittipuisto Ponke’s Park saa uuden elämän paikallisten yrittäjien yhteisellä ponnistuksella. Eiran merellisissä maisemissa sijaitseva skeittipuisto uusitaan asfalttia myöten.
Suomen suurimman manageritoimiston toimitusjohtaja vaihtuu: “Markkina on kypsä uusille avauksille”7.6.2023 09:16:42 EEST | Tiedote
Manageritoimisto Mellakka Managementin toimitusjohtaja Emma Alftan jättää tehtävänsä elokuusta alkaen. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty pitkän uran markkinointiviestinnässä tehnyt Vivan Daaboul. Alftan jatkaa yhtiössä managerina.
Suomalainen metaversumiosaaja Burst yhteistyöhön yhdysvaltalaisen jättiagentuurin kanssa23.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Burst pääsee Endeavor Groupin yhteistyön kautta kehittämään metaversumielämyksiä maailman suurimmille artisteille ja tapahtumille.
Joulutusindeksi: joulun tunnelmointi on virallisesti käynnistynyt ympäri Suomen30.11.2022 08:28:53 EET | Tiedote
Nämä ovat Suomen todellisten joulufanien suosikkielokuvat ja -kappaleet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme