Työttömän mahdollisuus osa-aikatyöhön paranee

Huhtikuun alusta lähtien osa-aikaisesta tai pätkätyöstä saatu palkka vaikuttaa työttömyysetuuteen vasta palkan maksupäivänä.
Työn tekeminen on murroksessa. Ansiopäivärahan saajat tekevät yhä enemmän työttömyysjakson aikana osa-aika- ja keikkatyötä.
”Tämä lakimuutos on ihmisen puolella. Aiemmin osa-aikatyön vastaanottamisessa on ollut riskinä se, että työttömyysetuus viivästyy merkittävästi. Nyt tämä riski poistuu. Käytännössä lakimuutos kannustaa osa-aikatyöhön”, kertoo Yleinen työttömyyskassa YTK:n työttömyysturva-asiantuntija Petja Eklund.
Palkanmaksun ajankohta vaikuttaa työttömyysetuuden määrään
Tähän asti osa-aikatyöstä saatu palkka on vaikuttanut työttömän työttömyysetuuteen sillä ajanjaksolla, jolla se on ansaittu. Työttömyysetuuden määrän laskemista varten palkasta pitää olla riittävä palkkalaskelma. Tästä on aiheutunut viivästyksiä työttömyysetuuden maksamiseen, koska palkkaa ei välttämättä ole maksettu, eikä siitä ole ollut palkkalaskelmaa, kun etuushakemus on jätetty.
Maksuperusteisessa sovittelussa palkkalaskelma tarvitaan etuuden laskemista varten vasta sen jälkeen, kun palkka on jo maksettu.
”Siirtyminen ansaintaperusteisesta sovittelusta maksuperusteiseen tarkoittaa, että tehdystä osa-aikatyöstä ei tarvitse enää odotella palkkakuitteja työttömyysetuuden laskentaa varten. Käytännössä etuus voidaan maksuperusteisessa maksaa hakijalle siis nopeammin”, Eklund jatkaa.
Etuuden saajan oltava tarkkana
Työttömyysetuuden määrä säilyy lakimuutoksesta huolimatta samana. Ainoastaan sovittelun ajankohta muuttuu. Maksuperusteisessa sovittelussa tulot jakautuvat epätasaisemmin eri kuukausille. Tästä syystä osa-aikatyötä tekevän työttömyysetuuden saajan on jatkossa oltava tarkempi rahankäytössään.
”Maksuperusteisessa mallissa työ vaikuttaa työttömyysetuuteen jälkijättöisesti nykymalliin verrattuna. Raha on siis etupainotteisesti käytössä. Koska käytettävissä olevan rahan määrä ei kokonaisuudessaan muutu, voi seuraavassa maksussa olla rahaa vähemmän”, Eklund toteaa.
Tästä on kyse:
1.4.2019 soviteltu työttömyysetuus muuttuu lakimuutoksen myötä. Ansaintaperusteisesta työttömyysetuuden sovittelusta siirrytään maksuperusteiseen sovitteluun.
Muutoksen jälkeen osa-aika- tai pätkätyöstä saatu palkka sovitellaan työttömyysetuuden kanssa yhteen vasta silloin, kun palkka maksetaan.
1.4.2019 ja sen jälkeen tehty työ huomioidaan palkan maksupäivän mukaan.
Lakimuutoksen myötä ennen 1.4.2019 tehty työ huomioidaan työttömyysetuuden laskemisessa vielä ansainta-ajankohdan mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petja EklundTyöttömyysturva-asiantuntija
Puh:040 742 3289petja.eklund@ytk.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Yleinen työttömyyskassa YTK on kaikkien palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa jo yli 425 000 palkansaajaa työttömyyden varalta. Jäsenmäärältään YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa ja toimistossamme Loimaalla työskentelee 130 ansioturvan ammattilaista. www.ytk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Ilmoittaudu työnhakijaksi oikein ja vältä viive päivärahan maksussa18.3.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Työvoimapalvelujen uudistus on tuonut muutoksia työnhakijaksi ilmoittautumiseen. Virheellinen tai myöhästynyt ilmoittautuminen voi viivästyttää ansiopäivärahan maksua. Työnhaun aloittaminen ajoissa ja tietojen tarkistaminen ovat avainasemassa etuuden sujuvassa saamisessa.
YTK ja Headai mullistavat työnhaun kotimaisen tekoälyn avulla12.3.2025 07:53:35 EET | Tiedote
Suomen suurin työttömyyskassa ja tekoälytalo aikovat vapauttaa työnhakijat satojen hakemusten lähettämisen taakasta.
Yli 60-vuotiaiden työttömyys kasvaa, 55–59-vuotiaiden vaikeuksia liioiteltu27.2.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Kuusikymppisten työttömyysaste on yli kaksinkertainen viisikymppisiin verrattuna, YTK Työttömyyskassan data osoittaa.
Työttömyys laski vuodentakaiseen verrattuna25.2.2025 08:07:17 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassan jäsenten työttömyys on laskenut selvästi viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Suomen suurimman työttömyyskassan hakemusmäärä oli tammikuussa 8 % pienempi kuin vuotta aiemmin.
YTK Työttömyyskassalle tammikuussa yli 6000 uutta jäsentä13.2.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Liittyneistä valtaosa on alle 40-vuotiaita. YTK arvioi kasvun jatkuvan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme