SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paatero: Kun ynnää Orpon sote- ja hoitajapuheet, näkee ettei kokoomus ole oppinut mitään

Jaa
SDP:n kansanedustaja ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero ihmettelee kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon viimeaikaisia sote-lausuntoja. Myös Orpon lausunnot liittyen vanhustenhoitoon herättävät jatkuvasti uusia kysymyksiä.

Riittävään 0,7 hoitajamitoitukseen sitoutumista yhä kiertelevä ja kaarteleva Orpo on todennut, että vanhuspalveluissa tarvitaan ”tiukempaa valvontaa, kovemmat sanktiot ja vahvemmat järjestäjät, jotta ne osaavat ostaa ja vaatia laatua” (SK 27.3.). Yhtälö näyttää vaikeasti toteutettavalta, sillä kokoomus on kertonut nojaavansa sote-mallissaan yksittäisiin kuntiin, eikä ole lisäämässä rahoitusta.

- Miten Orpo oikein ajattelee käytännössä tämän toimivan, jos hän ei ole valmis antamaan kunnille tähän minkäänlaisia eväitä, ei pienemmillä kunnilla ole mitään mahdollisuuksia näitä toteuttaa, Paatero ihmettelee ja jatkaa, etteivät myöskään Orpon tarjoilemat nykyisen malliset vapaaehtoiset kuntayhtymät ole riittävä vastaus sote-uudistukseen.

- Vanhustenhoivan kuntoon laittaminen vaatii rahaa. Hoitajamitoitus ei korjaannu ilman panostuksia hoitoon ja hoivaan, pelkkä valvonnan lisääminen ei riitä. Satsauksia on oltava valmis tekemään, Paatero muistuttaa.

Terveysjättien, kuten Attendon ja Esperin noustua lukuisia kertoja otsikoihin vanhusten järkyttävään kohteluun liittyvissä uutisissa, tuntuu Paateron mukaan oudolta, että Orpo yhä pitää näiden terveysjättien puolta toteamalla mm. että yksityisten yritysten pitää olla samalla viivalla tarjoamassa palveluja ja että ne ovat ”pystyneet tuottamaan tehokkaammin hoivapalveluja kuin julkinen puoli ja myös hyvällä laadulla palveluja, jos katsotaan kokonaisuutta” (HS 28.3.). Huonon laadun vuoksi suljettujen hoivapaikkojen asukkaat ja työntekijät ovat kokeneet tämän tehokkuuden karvaasti. 

- Aivan ensimmäiseksi on todettava, että Orpon vaatimus samalle viivalle laittamisesta ei ole järkevää saati mahdollista. Se tuli testattua juuri Sipilän hallituksen kaatuneesta sote-mallissa. Lisäksi on hyvä muistaa, että Suomen julkinen terveydenhuolto on useaan otteeseen maailmalla kiitettyä, kehuttua ja ihasteltua niin laadun kuin tulostensa osalta. Järjestelmämme erityisyyden huomioi viime kesänä mm. arvostettu lääketieteen julkaisu The Lancet.

- Näyttääkin siis että Orpo ja kokoomus haluavat yhä avata sote-markkinoita yksityisille terveysjäteille, tällä kertaa niin, että pakotetaan kunnat ostopalveluihin epäämällä niiltä riittävät resurssit ja rahoitus, sekä pakollisella palvelusetelin käytöllä ja asettamalla niiden sote-toiminnalle kuitenkin tiukat tavoitteet.

- Kun tähän yhdistetään vielä haluttomuus kirjata lakiin sitovasti riittävästä hoitajamitoituksesta, näyttää sille, ettei Orpo tai kokoomus ole oppinut viime kuukausista yhtään mitään, Paatero harmittelee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande

– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).

SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.

SDP:n Johan Kvarnström: Vesihuollon säilyminen julkisissa käsissä on tärkeää – seuraavaksi ratkaistava korjausvelka6.5.2025 15:20:50 EEST | Tiedote

– Vesihuolto on osa kriittistä infrastruktuuriamme ja nyt sen asemaa julkisissa käsissä vahvistetaan, kun vesihuollon yksityistäminen kielletään lailla. Tämä on ilahduttavaa. Samaan aikaan kuntien on löydettävä tasapainoinen ratkaisu vesihuoltoverkon huimin harppauksin kasvavan korjausvelan taklaukseen, muistuttaa sanoo kansanedustaja Johan Kvarnström (sd.).

SDP:n Saku Nikkanen: Jättämäni keskustelualoite liikkumattomuudesta tulossa eduskunnan salikeskusteluun6.5.2025 14:51:18 EEST | Tiedote

Jätin eduskunnalle keskustelualoitteen 4.10.2024, jossa ehdotin, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun suomalaisten liikkumattomuuden torjumiseksi ja liikunnallisemman elämäntavan edistämiseksi. Nyt ehdottamani keskustelu on tulossa eduskunnan salikeskusteluun torstaina 8.5.2025. Olen tämän tärkeän aiheen keskusteluun nostamisesta erittäin tyytyväinen, kertoo Saku Nikkanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye