Kutsutiedote: Miljoonan euron tutkija saapuu Ouluun

Oulun yliopisto ja Tekniikan Akatemia TAF järjestävät torstaina osana Millennium Talks -seminaarien sarjaa Oulussa tilaisuuden, jossa ihmetellään innovaatioita. Luvassa on tiukkaa keskustelua ja isoja tarinoita tieteen ja tutkimuksen merkittävyydestä sekä innovaatioiden merkityksestä. Mitä innovaatioita Suomessa ja Suomesta tarvitaan? Seminaarin muita puhujia ovat esimerkiksi Marja Makarow (TAF), Petri Lehmus (Neste) ja Timo Hämäläinen (Sitra). Oulun yliopiston tutkijat esittelevät omia tutkimusinnovaatioitaan. Lopuksi järjestetään paneelikeskustelu. Tauolla testataan Oulun yliopiston 60-vuotisjuhlaleivos. Lisäksi on mahdollista tutustua yliopiston innovaatiokeskuksen ja 6G Flagship -kokonaisuuden tarjoamiin yhteistyömahdollisuuksiin.
Millennium-teknologiapalkinto 2018 myönnettiin tekniikan tohtori Tuomo Suntolalle atomikerroskasvatusteknologian (Atomic Layer Deposition, ALD) kehittämisestä. ALD-teknologia mullisti tietotekniikan 2000-luvulla: sen ansiosta laitteet ovat pienempiä ja edullisempia, mutta samalla tehokkaampia. ALD-teknologialla on myös lukuisia uusia sovellusalueita muun muassa lääketieteen ja kestävän energian aloilla. ALD-kalvojen valmistukseen käytettävien laitteistojen ja kemikaalien sekä ALD-teknologiaan nojaavan kuluttajaelektroniikan yhteenlaskettu markkina-arvo on satoja miljardeja dollareita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Ville Wittenberg
Tiedeviestinnän asiantuntija
Oulun yliopisto
ville.wittenberg@oulu.fi, 050 464 4902
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Ensimmäiset psykologit Oulun yliopistosta valmistuvat12.6.2025 05:39:00 EEST | Tiedote
Psykologian tutkinto-ohjelma aloitti Oulun yliopistossa syksyllä 2021, ja ensimmäiset psykologian maisterit valmistuvat kesäkuun lopussa. Koulutuksen odotetaan helpottavan Pohjois-Suomen psykologipulaa.
Oulun yliopiston 6G-testikeskus tuo tehoja tutkimukseen11.6.2025 07:27:00 EEST | Uutinen
6G-tutkimus siirtyy kovaa vauhtia teoriasta käytäntöön. Vaikka varsinaista 6G-standardia ei vielä olekaan, tarve testata uusia teknologioita ja ratkaisuja kasvaa koko ajan. Oulun yliopiston edistyksellinen 6G-testikeskus tarjoaa tähän vertaansa vailla olevia mahdollisuuksia.
Asuntomessut Oulussa – asiantuntijoita medialle11.6.2025 06:48:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tutkitaan muun muassa arkkitehtuuria, valaistusta, rakentamista, rakennusterveyttä ja asuntojen hinnanmuodostusta sekä koulutetaan tulevaisuuden arkkitehtejä ja diplomi-insinöörejä.
Oulun yliopiston hallitus hyväksyi kiinteistöstrategian10.6.2025 14:31:16 EEST | Tiedote
Kiinteistöstrategia perustuu yliopiston hallituksen asettamiin tavoitteisiin, joita vasten tulevia tilaratkaisuja arvioidaan
Käytön jäljet kertovat elämästä – puulattioiden kuluminen saa näkyä myös moderneissa suomalaisissa kirkoissa9.6.2025 05:09:00 EEST | Tiedote
Voiko kulunut lattia olla kaunis? Arkkitehti ja diplomi-insinööri Jonna Silvon uusi väitöstutkimus osoittaa, että 2000-luvun modernien kirkkorakennusten puulattioissa kulumisen jäljet eivät ole virheitä, vaan osa arkkitehtuuria ja jopa toivottu tunnelman tekijä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme