Kuljetus-Logistiikka 2019 on ajan hermolla

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messujen avajaisseminaarissa 9.5. keskustellaan tulevaisuuden hiilivapaasta liikenteestä ja logistiikasta. Tapahtuman avaa Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen. Paneelikeskusteluun osallistuvat Pursiaisen lisäksi Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n puheenjohtaja Olli-Pekka Juhantilan johdolla Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n johtaja Petri Murto ja Suomen ympäristökeskuksen johtaja Jyri Seppälä.
Logistiikan uudet teknologiat
Tulevaisuusteemaa jatkaa avajaispäivänä 9.5. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n Toimitusketjun ohjaaminen 2020-luvulla -seminaari, jossa kuullaan viisi ytimekästä puheenvuoroa toimitusketjun ohjaamisesta nykypäivänä ja tulevaisuudessa. Perjantaina 10.5. Tulevaisuuden teknologiat ja kompetenssit – mitä alalla tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa? -seminaarin aloittaa paneelikeskustelu, johon osallistuvat Material Handling Finland Oy:n toimitusjohtaja Pasi Nieminen, Kaukokiidon Head of Sales Petri Palo, Paulig Oy:n Sourcing Director Antti Suorsa sekä Gartnerin Business Development Director Antti Kojola. Lisäksi kuullaan muun muassa Lufthansa Cargo AG:n johtajan Mika Seppälän katsaus lentorahdin markkinoihin ja tulevaisuuteen.
Liikenteen päästöt ja vaihtoehtoiset polttoaineet
Ympäristöteema nousee esiin torstaina 9.5. Nesteen järjestämässä paneelikeskustelussa, jossa pohditaan vaihtoehtoisia ratkaisuja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Paneelissa käsitellään muun muassa suomalaista kilpailukykyä sekä tarkastellaan asiakkaiden valmiutta maksaa vähäpäästöisemmistä ratkaisuista. Mukana keskustelussa on Nesteen Head of Sales Tuomas Kulola, Gasumin liikenneyksikön johtaja Jukka Metsälä sekä SKAL:in johtaja Petri Murto.
Seminaarilavalla on kiinnostavaa ohjelmaa lähes tauoitta. Ohjelmassa muun muassa Gasumin puheenvuoro torstaina 9.5. kaasun mahdollisuuksista logistiikan murroksessa ja Cargotec Finlandin paneelikeskustelu tulevaisuuden metsäinnovaatioista perjantaina 10.5. Seminaarilavan juontaja on Marianne Harjula.
Lastiturvallisuus puhututtaa
Lastiturvallisuus – pysy muutoksessa mukana! -seminaarissa perjantaina 10.5. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n johtaja Petri Murto kertoo lastiturvallisuustyöryhmä LASTUn tavoitteista edistää turvallisuutta ja kuljetusten laadun nostamista läpi koko kuljetusketjun koordinoidusti yhteistyössä ketjun eri osapuolten ja viranomaisten kanssa.
Scania Driver Competitions, Trukkimestari 2019, Liikenneareena
Kansainvälisen Scania Driver Competitions -kilpailun Suomen kansallinen loppukilpailu on 10.-11.5.2019 Kuljetus-Logistiikka-messuilla. Scania Driver Competitions -kilpailussa on yli 350 000 osallistujaa, joten se on maailman suurin kuorma-autojen ja linja-autojen kuljettajille suunnattu kilpailu. Kansalliseen loppukilpailuun osallistuvat kunkin maan parhaat kuljettajat. Päästäkseen jatkoon osallistujien on selviydyttävä lukuisista haastavista käytännön kokeista. Osallistujien on läpäistävä teoriakoe (tai edettävä FMS:n kautta) sekä käytännön kilpailukierrokset päästäkseen mukaan Euroopan loppukilpailuun. Euroopan parhaan kuorma-autonkuljettajan tittelin lisäksi kansainvälisen kilpailun voittaja saa uuden 100 000 euron Scania kuorma-auton.
Torstaina 9.5. messuilla on julkkiskisa, johon osallistuvat muun muassa Jone Nikula ja Olli Herman. Kisan juontaa Laura Ruohola. Perjantaina 10.5. ollaan tositoimissa ja kisataan karsinnat, lauantaina 11.5. on Suomen kansallinen Scania Driver Competitions -loppukilpailu.
Barona Logistiikka järjestää messuilla Trukkimestari 2019 -kisan. Erikseen kutsutut kilpailijat suorittavat eri lajeja vastapainotrukilla ja paras suoritus palkitaan Trukkimestari 2019 -tittelillä sekä huikealla palkinnolla. Kilpailu on konkreettinen kunnianosoitus trukkikuskeille ja heidän ammattitaidollensa.
Liikenneareena esittelee messuilla nyt ensimmäistä kertaa laajasti auto- ja kuljetusalojen ammatteja ja koulutusta. Liikenneareenassa pääsee tutustumaan auto- ja kuljetusalojen moninaisiin työtehtäviin, urapolkuihin ja koulutukseen suoraan alan ammattilaisten kertomana. Työtehtäviä pääsee myös itse kokeilemaan simulaattoreiden ja VR-sovellusten avulla.
Mukana kaikki alan merkittävimmät toimijat
Tapahtuman käytössä ovat kaikki Messukeskuksen viisi hallia ja laaja ulkoalue. Mukana ovat kaikki alan merkittävimmät toimijat – kuljetuskalustoa ja päällirakenteita esittelevät yritykset sekä paljon renkaita, komponentteja, tarvikkeita, lisävarusteita ja palveluita edustavia yrityksiä. Mukana ovat raskaankaluston Daf, Iveco, Man, Mercedes-Benz, Renault, Scania, Sisu ja Volvo. Pakettiautoista esillä ovat Citroën, Fiat, Ford, Mercedes-Benz, Nissan, Peugeot, Renault, Toyota ja Volkswagen. Lisäksi messuilla on suuri logistiikka-alue ja trukkien koeajoalue.
Messukeskus järjestää Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut yhteistyössä Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n, Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja Teknologiateollisuus perävaunut ja päällisrakenteet toimialaryhmän kanssa. Tapahtuma järjestetään nyt 11. kertaa Messukeskuksessa. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2015. Toimialan kasvu näkyy messuilla entistä suurempana tapahtumana.
Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut 9.–11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina 9. – 10.5. klo 10-18 ja lauantaina 11.5. klo 9-16. Messuille voi rekisteröityä kävijäksi veloituksetta tapahtuman verkkosivuilla: www.kuljetuslogistiikka.fi
#kuljetuslogistiikka2019
Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Studia 2025 julkaisi ohjelmansa – Suomen suurin ura- ja opiskelutapahtuma nostaa esiin jatkuvan oppimisen ja uratarinat1.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Miten löytää oma suunta muuttuvassa maailmassa? Miten suunnata uraa uudelleen aikuisiällä? Kuinka sanoittaa osaamistaan vakuuttavasti, hyödyntää tekoälyä työnhaussa tai löytää rohkeutta lähteä opiskelemaan ulkomaille? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löytyy vastauksia Studia 2025 -messujen ohjelmasta, joka on nyt julkaistu. Suomen suurin ura- ja opiskelutapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 25.–26.11.2025 yhteistyössä Suomen Lukiolaisten Liiton kanssa.
EMBARGO tiistaina 30.9.2025 klo 15.00 Vuoden nuori suunnittelija 2025 Enni Lähderinne: ”Haluan löytää arkisista asioista fantasian ja taian”30.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden nuori suunnittelija 2025 -kilpailun voittajaksi on valittu Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Enni Lähderinne. Hänen kilpailutyönsä on kunnianosoitus arjen fantasialle, suomalaiselle käsityöperinteelle ja sukupolvien väliselle muistille. Lähderinne palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5000 euron stipendillä sekä osastolla I love me -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.–19.10.2025.
Cyber Security Nordic 2025 – two days of insight, innovation, and collaboration29.9.2025 08:00:00 EEST | Press release
Cyber Security Nordic returns to Helsinki Expo and Convention Centre on 4–5 November 2025, bringing together leading experts, decision-makers, and innovators worldwide to address the most pressing challenges in cybersecurity. The event offers a comprehensive program spanning strategic discussions, technical deep dives, and future-focused initiatives, reflecting the rapidly evolving cyber landscape. The exhibition space is sold out.
Helsingin Kirjamessut kutsuu koko perheen viihtymään - suursuosittu hahmoparaati järjestetään nyt kahdesti25.9.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessujen lastenalue kutsuu perheet mukaan satumaiseen juhlaan. Tänä vuonna lastenalueen teemana on Helsingin Kirjamessujen 25-vuotisjuhlan kunniaksi juhlat: luvassa on tarinoita, tunnetaitoja, tubettajia, askartelua ja paljon muuta – sekä lapsille että aikuisille suunnattua ohjelmaa lastenkirjallisuuden äärellä. Suosittu hahmoparaati järjestetään kahdesti. Helsingin Kirjamessut on koko perheen yhteinen tapahtuma 23.- 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Messukeskus ja Cadentia tuovat tekoälyn tapahtumakävijöiden avuksi25.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus pilotoi teknologiayritys Cadentian teknologialla toteutettua tekoälyavusteista messuopasta, joka auttaa kävijöitä ennen tapahtumaa ja sen aikana. Opas vastaa kysymyksiin ohjelmasta, näytteilleasettajista ja Messukeskuksen palveluista sekä auttaa suunnittelemaan käynnin yksilöllisesti – edelläkävijöiden joukossa Suomessa. Syyskuussa käynnistyvää pilotointia laajennetaan vaiheittain Messukeskuksen tapahtumissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme