
Hälyri-palvelu hyödyntää Digitan IoT-verkkoa tiedonsiirrossa

”Olemme iloisia, että Esineiden.net on valinnut Digitan IoT-verkon palvelunsa perustaksi. Yhteyksien lisäksi teemme yhteistyötä myös laitehankinnoissa. Olemme tyytyväisiä siihen, miten tarjoamamme teknologia mahdollistaa aivan uudentyyppisten palveluiden tuomisen markkinoille”, kertoo Digitan myyntijohtaja Mika Flinck.
”Olemme erittäin tyytyväisiä Digitan tarjoamaan LoRaWAN-verkkoon. Se mahdollistaa meille helpon ja kustannustehokkaan tavan liittää etävalvontakohteita järjestelmäämme. Hälyriä varten ei tarvitse hankkia erillistä liittymää, SIM-korttia tai nettiyhteyttä. Laite toimii Digitan turvallisessa IoT-verkossa, joten se ei altistu internetin kautta leviäville haitoille”, kertoo toimitusjohtaja Tanu Tauru Esineiden.netistä.
Esineiden.net on start-up-yritys, jonka juuret juontavat urakointimaailmasta. ”Rakennusurakointipuolella ei välttämättä hyödynnetä uusia teknologioita siinä määrin kuin se olisi mahdollista. Olemme halunneet tuoda markkinoille ketterän ja edullisen turvajärjestelmän. Esimerkiksi kun ollaan saneeraamassa kohdetta, ja halutaan kuitenkin valvoa urakointikohdetta, Hälyri on erinomainen vaihtoehto. Hälytysten lisäksi laite luonnollisesti rekisteröi ja tallentaa kaikki liikkeet myöhempää tarkastelua varten”, kertoo Tauru.
Hälyrin käyttöönotto on helppo. Hälyrin voi tilata verkkokaupasta osoitteesta www.halyri.fi tai suoraan osoitteesta tilaukset@halyri.fi. Kustannus palvelun käytölle on alle 5 euroa kuukaudessa.
Median yhteystiedot
Esineiden.net, toimitusjohtaja Tanu Tauru, p. 040 523 6790, tanu.tauru(at)esineiden.fi
Digita, myyntijohtaja Mika Flinck, p.044 231 8030, mika.flinck(at)digita.fi
Esineiden.net on yritys joka tuo IoT-verkossa toimivia laitteita ja sovelluksia yritysten ja kuluttajien saataville. Ensimmäinen kaupallinen tuote on Hälyri, joka on älykäs etähälytinlaite.
Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.
Yhteyshenkilöt
Minna Flink
johtaja, viestintä ja markkinointi
minna.flink(a)digita.fi, puh. 040 742 8849
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digita
PSOAS ja Digita yhteistyöhön mobiiliverkkojen kehittämiseksi Oulun alueella31.3.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS ja teknologiayhtiö Digita ovat allekirjoittaneet sopimuksen PSOASin kiinteistöjen hyödyntämisestä mobiilitukiasemien sijaintipaikkoina. PSOASilla on Oulun alueella noin 100 rakennusta, joissa on 4000 asuntoa alueen opiskelijoille.
St1 ja Digita yhteistyöhön mobiiliverkkojen kehittämiseksi12.3.2021 09:00:00 EET | Tiedote
Energiayhtiö St1 ja Digita ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Digita kartoittaa St1- ja Shell-huoltoasemaverkoston maa-alueiden sopivuutta telecom-tukiasemien sijoituspaikoiksi. St1:n verkostoon Suomessa kuuluu yhteensä yli 400 St1- ja Shell-asemaa ympäri maata.
Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos hyödyntää Digitan IoT-verkkoa vesihuollon digitalisoinnissa4.3.2021 09:00:00 EET | Tiedote
Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos ja Digita ovat aloittaneet yhteistyön vesihuollon digitalisoinnista. Vesihuoltolaitoksen alueella tullaan siirtymään etäluettaviin vesimittareihin, jotka mahdollistavat veden kulutuksen reaaliaikaisen seurannan. Vesihuollon digitalisoinnissa hyödynnetään Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaa IoT-verkkoa.
Caruna myy tietoliikennemastojaan Digitalle19.2.2021 09:00:00 EET | Tiedote
Viestintäverkkoyhtiö Digita ja sähköverkkoyhtiö Caruna ovat sopineet Carunalta käytöstä poistuvien mastojen kaupasta Digitalle.
Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote
Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.