Todistukset väestötietojärjestelmästä -palvelusta voi nyt tilata Elossaolotodistuksen ja Asuinpaikkatodistuksen
Todistukset voi tilata palvelusta sähköisessä muodossa itsepalveluna. Todistuksen saa palvelun kautta heti käyttöönsä ja se maksaa 6 euroa. Koska itsepalveluna tilattu todistus ei edellytä maistraatin virkailijalta työtä, se on hinnaltaan edullisempi kuin maistraatista tilattava paperinen versio. Palvelussa käytetään Suomi.fi-tunnistusta ja Maksut-palvelua. Palvelussa on mahdollista ottaa myös Suomi.fi-viestit käyttöön ja antaa suostumus siihen, että kaikki viranomaisviestit voidaan toimittaa sähköisesti.
Sähköinen todistus eroaa ulkonäöltään nykyisestä paperisesta todistuksesta. Siihen ei tule maistraatin virkailijan allekirjoitusta eikä leimaa. Sen sijaan siihen on lisätty maistraatin ja Väestörekisterikeskuksen logot sekä tunnistekoodi, jonka avulla voidaan todentaa todistuksen oikeellisuus myöhemmin maistraatissa.
Todistusmalleihin ja palveluun voi käydä tutustumassa tarkemmin maistraatin sivuilla.
Palvelu on vielä kehitysvaiheessa ja siihen lisätään myös muita todistustyyppejä ja ominaisuuksia jatkossa.
VAAKA-hanke on Väestötietojärjestelmän, Asiankäsittelyn, Arkistoinnin ja Kansalaisen Asioinnin kehittämishanke. Hankkeessa uudistetaan väestötietojen henkilötietoja sekä korvataan maistraattien asiankäsittelyn ja arkistoinnin kokonaisuus. Hankkeen puitteissa digitalisoidaan palveluita sekä mahdollistetaan yhteiskuntamme digitalisaation jatkuvuus.
Lisätietoja:
Väestörekisterikeskus, Anu Aakula, kehityspäällikkö, puh. 0295 535 200, etunimi.sukunimi@vrk.fi
Tietoja julkaisijasta
Väestörekisterikeskus edistää yhteiskunnan digitalisointia ja sähköistä asiointia Suomessa. Vastuullamme olevien kokonaisuuksien häiriötön ja sujuva toiminta on yhteiskunnalle elintärkeää. Ylläpidämme ja kehitämme maamme tärkeintä tietovarantoa, väestötietojärjestelmää, ja tarjoamme väestötietojärjestelmään pohjautuvia tietopalveluja viranomaisille sekä yrityksille. Vastaamme varmennetun sähköisen asioinnin tuottamisesta Suomessa. Tuottamamme varmenteet takaavat turvallisen ja sujuvan sähköisen asioinnin ja työskentelyn mm. julkisessa hallinnossa ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla.
Tuotamme ja kehitämme Suomi.fi-palveluja kansalaisten, julkisen hallinnon ja yritysten käyttöön. Palvelujen muodostama kansallinen palveluarkkitehtuurikokonaisuus luo perusedellytykset julkisten sähköisten asiointipalveluiden toteuttamiselle ja suomalaisen yhteiskunnan digitalisoinnille. Väestörekisterikeskus toimii myös digituen valtakunnallisena kehittäjänä ja digituen tuottajien tukijana. Vaalitehtävistä vastuullamme ovat mm. äänioikeusrekisterin ja ehdokasrekisterien luominen, äänioikeusilmoitusten toimittaminen ja äänestyspaikkapalvelun tuottaminen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Identifieringen i myndigheternas elektroniska ärendehanteringstjänster ändras – Aktivering av Suomi.fi-meddelanden föreslås för cirka 2,8 miljoner användare i samband med identifieringen5.5.2025 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Från och med den 12 maj 2025 kommer cirka 2,8 miljoner personer att få ett förslag om att ta i bruk Suomi.fi-meddelanden när de identifierar sig i den offentliga förvaltningens elektroniska e-tjänster. Målet med ändringen som utförs nu är att uppmuntra människor att i första hand ta emot myndighetspost elektroniskt.
Tunnistautuminen viranomaisten sähköisiin asiointipalveluihin muuttuu – Noin 2,8 miljoonalle ihmiselle ehdotetaan Suomi.fi-viestien käyttöönottoa tunnistautumisen yhteydessä5.5.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
12.5.2025 alkaen noin 2,8 miljoonaa henkilöä saa ehdotuksen ottaa käyttöön Suomi.fi-viestit, kun he tunnistautuvat julkisen hallinnon sähköisiin asiointipalveluihin. Nyt tehtävän muutoksen tavoitteena on kannustaa ihmisiä siirtymään vastaanottamaan viranomaisposti ensisijaisesti sähköisesti.
Identification in authorities’ e-services to change – Around 2.8 million people will be prompted to activate Suomi.fi Messages once they have identified themselves5.5.2025 09:30:00 EEST | Press release
As of 12 May 2025, 2.8 million people will be prompted to activate Suomi.fi Messages when they identify themselves in public administration e-services. The aim of the current change is to encourage people to switch over to receiving official mail primarily electronically.
Utfärdandet av personbeteckning och hemkommun för utlänningar blev smidigare28.4.2025 10:30:00 EEST | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har gjort registreringen av utlänningar smidigare med flera åtgärder ifjol. Nu kan man få en personbeteckning i samband med ett besök på ämbetsverket på 12 orter. Dessutom styr de förnyade webbsidorna och instruktionsvideorna kunden till att uträtta ärenden på det sätt som motsvarar hens egen situation.
Henkilötunnuksen ja kotikunnan antaminen ulkomaalaisille sujuvoitui28.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto on sujuvoittanut ulkomaalaisen rekisteröintiä useilla toimilla viime vuonna. Nyt henkilötunnuksen voi saada virastossa käynnin yhteydessä 12 paikkakunnalla. Lisäksi uudistetut verkkosivut ja opastusvideot ohjaavat asiakasta omaa tilannetta vastaavaan asiointiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme