Suomen Vuokranantajat ry

Taloyhtiöiden velkaantumisesta johtuvat riskit vahvasti liioiteltuja  

Jaa
Kiinteistöliiton tuore selvitys antaa mielenkiintoista lisätietoa jo pitkään jatkuneeseen keskusteluun taloyhtiölainojen kasvuun liittyvistä riskeistä. Suomen Vuokranantajat havaitsivat alkuvuodesta omaan kyselyynsä perustuen taloyhtiölainojen riskejä liioitellun. Kiinteistöliiton selvitys vahvistaa tätä näkemystä.

Selvityksen tulosten perusteella taloyhtiön kannalta on tärkeintä pitää taloyhtiö hyvässä kunnossa. Suunnitelmallisuus taloudenpidossa ja korjausten tekeminen ajallaan antaa hyvä lähtökohdat taloyhtiön lainaneuvotteluille. Vuokranantajaosakkaiden suhteellisella osuudella ei ollut suurta vaikutusta. Yhtiöissä, joissa vuokranantajaosakkaiden osuus on alle 30 prosenttia, lainansaannissa on kohdannut ongelmia vain vajaat kolme prosenttia vastaajista”, toteaa Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa.   

Esimerkiksi kaikissa pääkaupunkiseudun taloyhtiöissä oli taloyhtiölainaa keskimäärin 162 euroa neliötä kohden. Tilastokeskuksen mukaan vanhojen osakehuoneistojen keskimääräinen neliöhinta oli viime vuonna pääkaupunkiseudulla 3875 euroa neliötä kohden, joten taloyhtiölainan määrä suhteessa asuntojen arvoon on erittäin maltillinen. Pääkaupunkiseudun uusimmissa taloyhtiöissä (2016 tai sen jälkeen valmistuneet) taloyhtiölainoja on keskimäärin 769 euroa neliötä kohdenNäiden asuntojen markkinahinnatkin ovat kuitenkin merkittävästi korkeampia.  

”Huomionarvoista on se, että taloyhtiöt lyhentävät lainojaan ripeästi ja kolmannes taloyhtiöistä on velattomia. Vuosina 2000-2009 rakennetuista taloyhtiöistä hieman yli puolet yhtiöistä ovat jo velattomia ja vuosina 2010-2015 rakennetuissa yhtiöissä velattomien yhtiöiden osuus on jo yli kolmannes. Järjestelmätason riskiä taloyhtiölainojen kasvusta saa etsiä aika isolla suurennuslasilla”, Viljamaa jatkaa.  

Taloyhtiölainoilla merkittävä vaikutus asuntopulan helpottamisessa 

Valtiovarainministeriössä on ollut käynnissä syksystä 2018 alkaen kotitalouksien velkaantumista käsittelevä työryhmä, joka antaa loppuraporttinsa elokuussa 2019. Yhtenä käsiteltävänä teemana ovat olleet taloyhtiölainat ja mahdolliset toimet niiden rajoittamiseksi.  

”Suomen Vuokranantajien näkemyksen mukaan ainoa kestävä ratkaisu asumisen hintatasoon on tarjonnan lisääminen kasvukeskuksissa. Taloyhtiölainojen yleistymisellä on ollut merkittävä vaikutus asuntopulan helpottamiseksi viime vuosina. Velkaantumistyöryhmän on syytä varoa rajoittamasta taloyhtiölainojen käyttöä liikaa. Taloyhtiölainoille voitaisiin kuitenkin asettaa esimerkiksi 60 % enimmäiskatto asunnon velattomasta hinnasta”, linjaa Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva 

Suomen Vuokranantajien näkökulmasta huolestuttava piirre on, että taloyhtiöiden lainansaanti vaikeutuu, jos yhtiön osakkaista yli 30% on asuntosijoittajia. 

”Taloyhtiön kannalta on vain etu, jos osakkaissa on mukana yksityisiä vuokranantajia, jotka hajauttavat taloyhtiön riskejä. Jos omistus ei ole keskittynyt yhdelle sijoittajalle, vaan osakkaana on mukana yksityisiä vuokranantajia, on se myös rahoittajien eli pankkien kannalta hyvä asia. Yksityinen vuokranantaja hoitaa lainansa säntillisesti myös tilastojen valossa”, Koro-Kanerva huomauttaa. 

Kiinteistöliitto toteutti taloyhtiöiden talous- ja rahoituskyselyn uudessa muodossa ensimmäistä kertaa helmikuussa 2019. Kyselyyn vastasi yli 3000 taloyhtiöiden edustajaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 17 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Ihmetyttääkö taloyhtiön touhu? Käytä kyselyoikeuttasi kevään yhtiökokouksessa3.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnistynyt. Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo, miksi jokaisen osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myös kevätauringon paistaessa ja mihin asioihin siellä on hyvä kiinnittää huomiota. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.

Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote

Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye