Ruusupuisto tutkii ja keskustelee: Sujuvat siirtymät yliopistoon
18.4.2019 11:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Aika: tiistai 23.4.2019 klo 13.00–14.00
Paikka: Ruusupuisto-rakennuksen aula, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä
Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on saada puolelle ikäluokasta korkeakoulutus, mutta vain kolmasosa tuoreista ylioppilaista jatkaa opiskelua suoraan toisen asteen jälkeen. Siirtymää toiselta asteelta korkeakouluun pyritään helpottamaan: Esimerkiksi yliopistojen opiskelijavalintoja uudistetaan parhaillaan siten, että ylioppilastodistuksen arvosanat ovat pääasiallinen valintatapa yliopistoon vuonna 2020. Valintakokeista luovutaan monilla aloilla. Samalla kehitetään myös avoimen yliopiston väylää sekä ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintoja.
Opiskelijavalintojen uudistuksen ohella toisen asteen ja korkea-asteen yhteistyötä pyritään lisäämään, jotta opiskelijat tekisivät perusteltuja alanvalintoja ja jotta heillä olisi riittävät valmiudet jatkaa opintojaan korkeakoulutuksessa. Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuudessa esitellään kolme tahoa, jotka ovat mukana niin paikallisessa kuin valtakunnallisessa nivelvaiheen kehittämisessä:
Omalle polulle korkeakouluun -hankkeessa (2015-2018) luotiin Keski-Suomen alueelle yhteistyömallia, jolla tuetaan siirtymää toiselta asteelta korkea-asteelle. Tavoitteena oli lisätä opiskelijoiden osuvia, työelämälähtöisiä koulutusvalintoja muun muassa korkeakoulujen tutustumiskurssien ja työelämäyhteistyön kautta. Samalla hankkeessa pyrittiin selkeyttämään opintopolkuja sekä kehittämään ohjausta. Hankkeesta on kertomassa tutkija Outi Ruusuvirta-Uuksulainen.
EduFutura Jyväskylä on Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian yhteistoimintaa, jossa asiantuntijat toimivat yli oppilaitosrajojen. Yhteistyön tavoitteena ovat joustavammat opintopolut, joilla nopeutetaan siirtymiä korkeakouluun ja ehkäistään samalla opintojen keskeytymistä. EduFuturan toimintaa esittelee koulutuksen kehittämispäällikkö Hannu Ikonen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto koordinoi Jyväskylän yliopiston tarjoamia tutustumiskursseja lukiolaisille lukuvuonna 2019-2020. Yliopisto tarjoaa orientoivia opintoja sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Lukiolaisille suunnitelluilla opintojaksoilla opiskelijat pääsevät tutustumaan yliopisto-opiskeluun ja kokeilemaan eri tieteenalojen sopivuutta saaden näin lukiolaissa mainittuja valmiuksia myös korkea-asteen opintoihin. Avoimen yliopiston orientoivista opinnoista kertoo johtaja Jukka Lerkkanen.
Tule keskustelemaan sujuvista siirtymistä korkea-asteelle sekä kuulemaan asiantuntijoiden puheenvuoroja tilaisuuden teemoista. Tilaisuuden järjestää Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto.
Tilaisuuden juontavat koulutuspäälliköt Sisko Harvisalo ja Susanna Nummi avoimesta yliopistosta.
Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennuksessa toimivat kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Koulutuksen tutkimuslaitos sekä avoin yliopisto.
Tilaisuus on seurattavissa myös verkossa suorana lähetyksenä sekä myöhemmin tallenteena: http://r.jyu.fi/zdh
Tervetuloa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Jukka Lerkkanen
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
0400 249 643
jukka.lerkkanen@jyu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto tarjoaa avointa yliopisto-opetusta ilman taustakoulutusvaatimuksia tai pääsykokeita. Avoin yliopisto on osa Jyväskylän yliopistoa ja sen opinnot ovat Jyväskylän yliopiston tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaisia.
Laajat etäopintomahdollisuudet tuovat noin 50 oppiaineen yliopistotasoisen koulutuksen opiskelusta kiinnostuneiden ihmisten ulottuville paikasta riippumatta. Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston lähiopetusta järjestetään Jyväskylän lisäksi Helsingissä ja Kokkolassa sekä kumppanioppilaitoksissa ympäri Suomen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Uusi menetelmä puhdistaa haitta‑ainepitoisia tuhkia metsälannoitukseen23.4.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Heleä‑hankkeen loppuraportti tuo uutta tietoa puu‑ ja seostuhkien hyödyntämisestä metsälannoitteena. Hankkeessa kehitettiin kustannustehokas menetelmä, jolla tuhkan haitta‑ainepitoisuuksia voidaan alentaa merkittävästi säilyttäen samalla tuhkan hyödylliset ravinteet. Menetelmä voi mahdollistaa tuhkan laajamittaisemman hyödyntämisen metsätaloudessa tulevaisuudessa.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi yritysten ympäristöjohtamisen professori Tiina Onkila: ”Haluan edistää tutkimuksellani yritysten kestävyysmurrosta ja liiketoiminnan muutosta”22.4.2026 11:12:08 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa viime lokakuussa yritysten ympäristöjohtamisen professorina aloittanut Tiina Onkila keskittyy tutkimuksessaan tuottamaan tietoa ja ymmärrystä yritysten kestävyysmurroksen edistämiseksi. Yhteiskunnallista vaikuttavuustyötä hän on tehnyt muun muassa ympäristöministeriön alaisen Suomen Luontopaneelin jäsenenä vuodesta 2022 alkaen.
Konnevedellä vietetään uutta koko perheen Luontopäivää 25.4.202621.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Konnevedellä järjestetään lauantaina 25.4.2026 klo 10–14 ensimmäistä kertaa koko perheen Luontopäivä, joka kutsuu kaikenikäiset viettämään elämyksellistä kevätpäivää luonnon, tieteen ja yhdessä tekemisen pariin. Maksuton tapahtuma levittäytyy useisiin kohteisiin Konnevedellä ja tarjoaa monipuolista ohjelmaa perheille ja luonnosta kiinnostuneille.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Marjo Siltaoja tutkii vastuullisuuden, kestävyyden ja sosiaalisen pääoman kysymyksiä20.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa viime syksynä johtamisen professorina aloittanut KTT Marjo Siltaoja keskittyy tutkimuksessaan vastuullisuuden, kestävyyden ja sosiaalisen pääoman teemoihin. Kansainvälisesti verkostoitunut tutkija on myös opettanut koko työuransa ajan.
Monitieteisen aivotutkimuksen professori Tiina Parviainen näkee aivot avaimena oppimiseen ja hyvinvointiin17.4.2026 08:31:48 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston monitieteisen aivotutkimuksen professori Tiina Parviainen tarkastelee tutkimuksissaan niin lapsen aivojen ainutlaatuista kehitystä kuin sitä, miten kehon fysiologiset signaalit muovaavat kokemuksia ja mielen hyvinvointia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
