Pirkanmaan Osuuskauppa

Tampereen Sokos Herkusta nyt Itsudemon suositut sushit ehkäpä keskustan huokeimmalla kilohinnalla

Jaa
Tästä päivästä alkaen Itsudemon käsityönä valmistettavia susheja saa take awayna Hämeenkadun Sokos Herkusta 19,90 euron kilohintaan. Nigireistä, futomakeista ja muista tutuista suupaloista pääsee nauttimaan jatkossa maanantaista sunnuntaihin aina lounasajasta iltamyöhään.
Kuva: Itsudemo
Kuva: Itsudemo

Vaikka ensimmäinen Itsudemo avattiin Tampereelle 2017, ravintolan tarina sai alkunsa jo kauan ennen sitä. Konseptin perustajat, ystävykset Zepei Rao, Santao Wang ja Hao Fu, turhautuivat käydessään yhdessä sushilla: tilauksen saaminen kesti, ruoka oli kallista eikä tehnyt edes kylläiseksi. Harkinnan jälkeen kolmikko päätti perustaa oman huippuluokan sushibuffet-ravintolan, missä palvelu on ripeää, hintataso suopea ja sushit raaka-aineineen keskiössä. Sokos Herkun uuden take away -pisteen lisäksi Itsudemo-ravintoloita on Pirkanmaalla nykyisin kolme.

- Valitsimme kaikki mieluisan tehtävän: Zepei hallitsi sushien valmistamisen, Santao lämpimät aasialaiset ruoat ja minä markkinoinnin. Meille on tärkeää saada panostaa lähiruokaan ja vastuullisuuteen. Suosimme paikallisia raaka-aineita ja pakkaamme take away -annokset biohajoaviin rasioihin. Ylijäämäruoat toimitamme ResQ-sovelluksen kautta eteenpäin hyötykäyttöön. Sokos keskittyy henkilökohtaiseen palveluun ja luomutuotteisiin, jotka ovat myös meidän arvostamia asioita. Olemme onnellisia saadessamme tuoda sushit tavaratalon ja keskustan kiireisille asiakkaille, markkinointijohtaja Fu iloitsee.

Itsudemon take away -susheja saa Sokos Herkusta viikon jokaisena päivänä 19,90 euron kilohinnalla. Valikoima kattaa noin 14–18 erilaista sushia, jotka valmistetaan käsityönä paikan päällä tuoreeltaan.

- Haluamme olla Suomen herkullisin tavaratalo ja Itsudemo on meille tähän täydellinen kumppani. Sushien suosio on viime vuosina kiihtynyt ja asiakkaamme arvostavat entistä enemmän laadukasta mutta nopeaa ruokaa. Tarjonnassa on huomioitu erilaiset asiakasryhmät, kuten vegaanit, lapsiperheet ja erilaisista allergioista kärsivät, Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Mikko Korpela kertoo.

Vappu vähän villimmällä menulla?

Sokos Herkun Itsudemo-valikoima on saatavilla tiistaista 30.4. alkaen, joten vappusushit ovat oiva vaihtoehto aurinkoiselle juhlapäivälle. Fu painottaa sushin olevan paitsi äärimmäisen maukas, myös näyttävä ja terveellinen vaihtoehto vappuvieraille tarjottavaksi.

- Keittiömestarimme matkustavat usein Japaniin tutkimaan sushimaailman uusimpia trendejä ja nappaavat sieltä parhaimmat maut mukaansa. Ja ei sovi unohtaa, kuinka terveellisestä herkuttelusta on kyse: lohi on huikea omega-3-pommi eivätkä tuoreet kasvikset tai kuitua ja kalsiumia sisältävä merilevä jää kakkoseksi. Uutuutena käytämme välillä myös antioksidanttirikasta mustaa riisiä. Tervetuloa ostoksille – vaikkapa vappupiknikiä varten, Fu toivottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Mikko Korpela, mikko.korpela@sok.fi, 010 767 2597


Itsudemon perustaja ja markkinointijohtaja Hao Fu, info@itsudemo.fi, 044 362 3925

Kuvat

Kuva: Itsudemo
Kuva: Itsudemo
Lataa
Kuva: Itsudemo
Kuva: Itsudemo
Lataa
Kuva: Itsudemo
Kuva: Itsudemo
Lataa
Kuva: Itsudemo
Kuva: Itsudemo
Lataa
Kuva: Itsudemo
Kuva: Itsudemo
Lataa
Kuva: Itsudemo
Kuva: Itsudemo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskauppa
PL 130
33101 Tampere

010 7670010http://www.pirkanmaanosuuskauppa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Iloisen palvelun S-market aukeaa tiistaina Lamminpäässä – luvassa monipuolinen valikoima ja ruoan verkkokaupan noutopiste23.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Lamminpään S-market viettää avajaisiaan tulevana tiistaina 29. huhtikuuta kello yhdeksästä alkaen. Kasvavassa ja kehittyvässä kaupunginosassa asuu paljon pien- ja lapsitalouksia, joiden arjen helpottaminen on huomioitu uudessa kaupassa edullisten hintojen lisäksi muun muassa monipuolisena take away -valikoimana ja ruoan verkkokaupan noutopisteenä.

”Pikatoimitusten myynti on räjähtänyt” – robojen, Woltin ja Foodoran kuljetusalueet laajenevat jälleen16.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Ruoan verkkokaupan pikatoimitusten eli robojen, Woltin ja Foodoran kuljetukset ovat Pirkanmaalla yhä kovassa kasvussa. Kysyntään vastataan kevään aikana, kun robot laajentavat reviiriään Niemenrantaan, Lempäälään ja Ylöjärvelle. Samoin Wolt kuljettaa kesään mennessä ruokaostoksia alle tunnissa Härmälänrannassa, Ylöjärvellä, Nokialla, Niemenrannassa, Tampereen keskustassa, Valkeakoskella, Lempäälässä, Kangasalla, Kaukajärvellä ja Leinolassa – Foodora puolestaan Lahdesjärvellä, Pispalassa, Kalevassa ja Nokialla.

Vappuaattona avautuva Kalevan Hertta on korttelin oma ravintola yhdessäololle – ruokalista nojaa laadukkaaseen pubiruokaan11.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Tampereen uusi kortteliravintola Kalevan Hertta juhlii avajaisiaan vappuaattona. Rennon ravintolan kantava teema on naapuruston oma olohuone: iloista yhdessäoloa hyvän ruoan, juoman, seuran ja pelailun merkeissä. Sijaintinsa myötä Hertta toimii myös erinomaisena etko- ja jatkopaikkana Tammelan stadionin tapahtumille. Ruokalista tekee kaupunginosalle kunniaa ja pian herkutellaankin Stadionin klubileivällä, Aaltosen lohikeitolla, Hippos-burgerilla, Litukan punajuuripullilla ja Siirtolapuutarhan omenahyveellä.

”Hyvästi ahtaille käytäville, tervetuloa Sale Hakkari 2.0” – lempääläläiset saavat loppuvuodesta kokonaan uuden lähikaupan19.3.2025 07:30:00 EET | Tiedote

Lempäälässä osoitteessa Kuokkalantie 1 sijaitsevan Sale Hakkarin tilalle rakennetaan kokonaan uusi kauppa. Nykyinen myymälä palvelee keskiviikkoon 16.4. saakka, jonka jälkeen tila tyhjennetään ja purkutyöt aloitetaan. Upouusi Sale tulee tarkoittamaan asiakkaille raikasta ja tilavaa myymälämiljöötä sekä kolmanneksen isompaa valikoimaa – siis kaikin puolin sujuvampaa asiointia. Tavoitteena on juhlia Sale Hakkarin 2.0 avajaisia vielä tämän vuoden lopulla.

Osuuskaupan isot investoinnit Pirkanmaalla jatkuvat – henkilökunnalle tuhannen euron ylimääräinen tulospalkkio vuodesta 202413.2.2025 09:30:00 EET | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan (POK) vuoden 2024 liikevaihto oli 1 170,8 miljoonaa euroa, joka on 0,7 prosenttia enemmän edellisvuoteen verraten. Liiketulos oli 33,1 miljoonaa euroa. Uusien palveluiden ja verkoston kehittämiseen investoitiin 62 miljoonaa euroa. Bonusta maksettiin yhteensä 41,0 miljoonaa euroa. Osuustoiminnan ja asiakasomistajuuden vetovoima jatkui: POK:n asiakasomistajamäärä kasvoi 8 400 uudella jäsenellä. Henkilöstömäärä oli vuoden 2024 lopussa 3 200. Kaikki pokkilaiset palkitaan hyvästä tuloksesta tuhannen euron suuruisella* ylimääräisellä palkkiolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye