Virtuaalilasien kehittäjä Steven LaValle valitsi Oulun yliopiston

LaValle päätyi Ouluun muutaman mutkan kautta. LaValle kirjoitti Yhdysvalloissa yliopistossa työskennellessään robottien liikkeiden suunnittelua, ohjausteoriaa ja tekoälyä (AI) käsittelevän vaikutusvaltaisen Planning Algorithms -kirjan (2006). Kirja sai runsaasti näkyvyyttä internetissä pääosin siksi, että kirjoittaja jakoi teosta ilmaiseksi. Lopulta se kiinnitti myös Oculus Rift -virtuaalilaseja valmistavan Oculuksen perustajien huomion.

”He olivat juuri etsimässä henkilöä päänliikkeiden seurantaan liittyvän työn tekijäksi onnistuneen Kickstarter-kampanjan jälkeen. Olin tuolloin Oulussa sapattivapaalla Illinois’n yliopistosta, ja aloin konsultoida heitä vaimoni Annan kanssa”, kertoo LaValle.

LaValle jatkoi konsultointityön tekemistä Kaliforniassa toimineelle Oculukselle. LaVallella oli hallussaan ainoa Kalifornian ulkopuolella ollut prototyyppi, ja hän vitsailee, että hänen asunnossaan Oulun Puolivälinkankaan kaupunginosassa oli Oculuksen salainen laboratorio.

”Niin, ei tarvitse kuin ottaa kirjaimet ”c” ja ”s” sanasta ”Oculus”, niin saadaan Oulu”, LaValle selittää virnistäen.

Kuusi kuukautta myöhemmin LaValle siirtyi täysiaikaisesti yrityksen palvelukseen, ja noin vuosi sen jälkeen Facebook osti Oculuksen kolmella miljardilla dollarilla. Jotkut käyttäisivät moisen menestyksen hyväkseen siirtymällä täysipäiväiseksi sijoittajaksi, mutta LaValle sanoo olleensa aina enemmän akateemista tyyppiä. Niinpä erityisesti robotiikkaan ja virtuaalitodellisuuteen erikoistunut tietokone- ja insinööritieteiden professori LaValle palasi toisen Illinois’n yliopistossa viettämänsä jakson jälkeen takaisin Ouluun.

”Tunsin Oulusta jo valmiiksi professori Timo Ojalan ja professori Juha Röningin, jotka totta puhuen toimivat todella nopeasti minun rekrytoimiseni suhteen. Tunnen paikallisen yhteisön, rakastan luontoa ja viihdyn hyvin Suomessa ja erityisesti Oulussa. Lisäksi yliopistossa tehdään erittäin mielenkiintoista työtä, josta parhaana esimerkkinä 6G Flagship -ohjelma. Olen erittäin innostunut siitä”, selittää LaValle.

VR-tuotteiden parissa työskentely sai LaVallen kiinnostumaan ihmisen havaintokyvyn tutkimisesta. LaValle ymmärsi, että hänen oli opeteltava erilaisia asioita, kuten psykologian haaraan kuuluvaa näkötiedettä, oman erikoisalansa ulkopuolelta.

”Ihmisen keho muodostaa puolet järjestelmästä. Mitä ikinä haluatkin näyttää ihmissilmille, sinun on aina huomioitava fysiologia. Insinöörit innostuvat laitteista ja ohjelmistoista, mutta meidän on pyydettävä mukaan myös neurologeja, fysiologeja, psykologeja ja niin edelleen. Tarvitsemme oikeasti enemmän ”logeja” mukaan työhön.”

”Virtuaalitodellisuudessa on kyse havaintoilluusion rakentamisesta. Siinä huijataan aivoja. Me emme suunnitelleet itseämme lajina, ja siksi sanonkin usein, että se, mitä me teemme, on ihmisen fysiologian ja havaintomekanismien takaisinmallinnusta. Tämä on erittäin tärkeää, sillä jos jokin menee pieleen, ihmisille voi tulla jopa niin voimakkaita epämiellyttäviä tuntemuksia, että he oksentavat”, sanoo LaValle vakavana.

Virtuaalitodellisuuden ”jymysovellus” on vielä keksimättä. Vaikka viihdeteollisuutta eli pelejä ja elokuvia on pidetty VR-sovellusten itsestään selvinä käyttökohteina, tälläkään alalla ei ole vielä nähty todella mullistavaa sovellusta. LaValle korostaa, että tekniikka mahdollistaa voimakkaat omakohtaiset kokemukset, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi yhteiskunnan eri tasoilla.

”Olen itse kokenut voimakkaan elämyksen virtuaalitodellisuuden kautta. Oppilaani Katherine Mimnaugh loi panoraamavideon, jossa katsoja kokee maailman erittäin omakohtaisesti ja todella vaikuttavasti kodittoman henkilön näkökulmasta. Mielestäni tämä on hyvä esimerkki aidosti uudesta tarinankerrontatavasta. Tekniikan avulla on mahdollista saada ihmiset tuntemaan empatiaa ja ymmärtämään asioita, jotka erottavat ja yhdistävät meitä”, jatkaa LaValle.

Immersiivisen VR-elämyksen toteuttamiseen tarvitaan tekniikkaa, ja siinä meillä on vielä jonkin verran tekemistä. Näyttötekniikan viiveet ja tarkkuus sekä sen fyysinen koko ja paino muodostavat tällä hetkellä yhden pullonkauloista. Langattomat yhteydet ovat myös yksi tekijä. Lisäksi on huomioitava laskentatehon tarve ja se, että kaikki on tehtävä ihmiskäyttäjän kannalta mahdollisimman ergonomiseksi ja miellyttäväksi niin, ettei kokemus aiheuta pahoinvointia tai väsymystä.

”Kukaan ei halua pitää kasvoillaan painavaa tietokonetta, joten meidän on mietittävä, missä raskasta tietotekniikka edellyttävät laskutehtävät suoritetaan. Käyttäjän taskussa? Tukiasemassa? Reunapalvelimessa? Verkossa? Välitetäänkö sisältö suoratoistettuna vai interaktiivisena kokemuksena? Erilaiset käyttötarkoitukset vaativat eri asioita verkon suorituskyvyltä, ja siksi Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimuskokonaisuus sopii erinomaisesti meidän VR-visioomme”, sanoo LaValle.