Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Teurastamolla startataan kesäkausi!

Jaa
Kesä startataan Teurastamolla monipuolisen ohjelman merkeissä ensi viikonloppuna 17.–19. toukokuuta, kun kansainvälinen grillitapahtuma ja suuri kirpputori ottavat pihan haltuun. Perjantaina ratikka viettää arvoisiaan avajaisia ja lauantaina pihaan saadaan väriä kylvö- ja maalaus -workshoppien ansiosta.
Kuva: Eetu Ahanen
Kuva: Eetu Ahanen

Teurastamon Tislaamon ratikka avataan vihdoin yleisölle. Perjantain avajaisissa klo 16.30 alkaen tiedossa on puheita ja musiikkia sekä tietysti ratikan nimeäminen. Allegra Lab:n koordinoimassa ratikkaohjelmassa nähdään kesällä niin tiedettä kuin taidetta.

Perjantaina jaetaan myös Teurastamon hyötykasvien viljelyyn tarkoitetut puutarhalaatikot halukkaiden käyttöön ilmaiseksi klo 16 alkaen.

Lauantaina viherpeukalot pääsevät puuhailemaan kylvö-workshoppiin ja taiteesta kiinnostuneet Avoimen taidekoulun taidepajaan. Avoin taidekoulu myös suunnittelee ja toteuttaa pihaan uuden seinämaalauksen. Keskiympyrässä voi pelata pihapelejä ja tutustua samalla pihassa vierailevaan Tiny houseen.

Kevätkirppiksellä voi tehdä löytöjä, sillä myyjiä levittäytyy pihalle yli sata. Pihalle saapuu myös kansainvälinen grillitapahtuma, jossa keskieurooppalainen grillikulttuuri sekoittuu Teurastamon letkeään tunnelmaan. Pihalavan valtaa kokkina tunnetun Marc Aulénin bändi Seven Mugs. Rock- ja soul-musiikki soivat läpi koko kesäisen päivän. Perheen pienimmille on tarjolla poniratsastusta.

Grilliruokaa on tarjolla myös sunnuntaina

Teurastamon omat toimijat tarjoavat tapahtumia, brunsseja, grillibileitä, allday breakfasteja ja ovat auki normaalisti iltaan saakka. Esimerkiksi B-Smokeryn terassialueella on lokoisat grillibileet ja pihapelejä. Kellohallilla keväiseksi perinteeksi muodostunut Synamiitti osuu samaan viikonloppuun, joten tapahtumassa pääsee tutustumaan myös syntetisaattorien maailmaan.

Tervetuloa viettämään mukavaa viikonloppua Kallion kupeeseen viiden minuutin kävelymatkan päähän Kalasataman metrolta!

Lisätietoja Teurastamon Kesän avausviikonlopun Facebook-tapahtumasta:https://www.facebook.com/events/726456561081596/ 

Teurastamon Kesän avausviikonloppu
Pe–Su 17.–19.5.2019
Teurastamo, Työpajankatu 2, Hki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Kristian Schmidt
+358 50 525 6780
kristian@teurastamo.com

Kuvat

Kuva: Eetu Ahanen
Kuva: Eetu Ahanen
Lataa
Kuva: Saara Komulainen
Kuva: Saara Komulainen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye