Suomen Akatemia

Suomen Akatemia vahvistaa yliopistojen tutkimusedellytyksiä profiloitumisrahoituksella

Jaa
Suomen Akatemia on tehnyt rahoituspäätökset yliopistojen tutkimuksen profiloitumisen vahvistamiseksi. Rahoituksella tuetaan yliopistojen strategioidensa pohjalta valitsemien tutkimusalojen kehittämistä ja korkeatasoisen tutkimuksen edellytysten vahvistamista. Akatemian rahoitus nopeuttaa yliopistojen kehittämistoimia.

Haku oli järjestyksessään viides. Rahoitusta haettiin yhteensä 103 miljoonaa euroa ja myönnettiin 50 miljoonaa euroa. Rahoitusta hakiessaan yliopistot esittävät valitsemiensa profiloitumisalueiden konkreettiset suunnitelmat tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden edellytysten kehittämiseksi. Myös tutkimuksen profiloitumisalueen yhteistyö ja työnjako yliopistojen ja muiden organisaatioiden kesken on tärkeä osa hakemusta.

Hakuun osallistuneista 13 yliopistosta 11 sai rahoitusta. Nelivuotiset myönnöt vaihtelevat 500 000 eurosta 14,7 miljoonaan euroon. Rahoituspäätökset perustuvat asiantuntijapaneelin lausuntoon, paneelin asettamaan hakemusten paremmuusjärjestykseen, haetun rahoituksen suhteeseen suunniteltuihin profiloitumistoimiin ja yliopiston tutkimusrahoituksen kokonaisuuteen sekä yliopistojen raportteihin aiemmissa hauissa rahoitettujen toimien edistymisestä.

LIITE: Kuva / taulukko

Rahoitusta haettiin yhteensä 32 tutkimuksen profiloitumisalueelle. Näistä suuri osa (23) liittyi yliopistojen aiemmin valitsemiin profiloitumisalueisiin ja suunnitelmat syvensivät näiden tutkimusalojen kehittämistä.

Hakemuksissa rahoitusta suunniteltiin käytettävän pääosin tutkijoiden palkkaukseen. Suunnitelmissa esitettiin myös monipuolisesti kansainvälistymistoimia, erilaisia alustoja tieteiden välisen yhteistyön edistämiseksi, paikallisen tutkimusinfrastruktuurin kehittämistä, kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön syventämistä sekä yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja elinkeinoelämäyhteistyöhön liittyviä kehittämistoimia.

Yliopistojen hakemukset arvioitiin kansainvälisessä asiantuntijapaneelissa. Paneeli koostui eurooppalaisten yliopistojen rehtori- ja vararehtoritasoisista asiantuntijoista, joilla on monipuolista kokemusta yliopistojen tutkimusta tukevista uudistuksista. Paneeli piti hakemuksia korkeatasoisina.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja
professori Johanna Myllyharju
p. 029 448 5740
etunimi.sukunimi (at) oulu.fi


Tutkimusasioista vastaava ylijohtaja
Riitta Maijala, Suomen Akatemia
p. 029 533 5002
etunimi.sukunimi (at) aka.fi



Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Rejäl satsning från Finlands Akademi på nyskapande forskning19.6.2025 08:56:58 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har fattat beslut om vilka projekt som beviljas bidrag i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. I vinterutlysningen 2025 beviljade Akademin drygt 220 miljoner euro i finansiering för ett brett spektrum av forskning inom olika vetenskapliga discipliner. Med denna summa finansieras 121 nya akademiforskare, tolv nya kliniska forskare och 269 nya akademiprojekt (räknat enligt delprojekt). Dessa mångsidiga forskningsprojekt representerar internationell spetskompetens inom sina respektive områden. Genom den banbrytande forskning som Akademin finansierar skapas kompetens som gynnar hela samhället.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus uutta luovaan tutkimukseen19.6.2025 08:56:58 EEST | Tiedote

Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2025 yli 220 miljoonaa euroa kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 121 uutta akatemiatutkijaa, 12 kliinistä tutkijaa ja 269 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Monipuoliset tutkimushankkeet edustavat omien tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä. Rahoitettavalla uudella tutkimuksella luodaan osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.

Research Council of Finland grants significant funding for innovative scientific research19.6.2025 08:56:58 EEST | Press release

The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. The RCF’s total funding awarded in the 2025 winter call comes to more than 220 million euros, granted for a wide range of research across different scientific disciplines. The funding goes towards 121 new Academy Research Fellows, twelve new Clinical Researchers and 269 new Academy Projects (counted by subproject). This vast array of research projects represents the international forefront of the research fields involved. The funded research will contribute to creating new knowledge and skills that will benefit society as a whole.

Finlands Akademi fattade bidragsbeslut inom programmet för idrottsforskning19.5.2025 09:17:32 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademis akademiprogram för idrottsforskning (ACTIVE) främjar forskningens kvalitet, förnyelse och genomslag inom fysisk aktivitet, motion och idrott. I programmets senaste ansökningsomgång fördelade Akademin totalt 2,43 miljoner euro till tre enskilda projekt och två konsortier. Inom utlysningen inkom 36 ansökningar för en total summa på nästan 18 miljoner euro.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye