Equinix laajentaa voimakkaasti Suomessa ja maailmalla: Suomeen nyt avattava seitsemäs datakeskus on osa yhtiön yli 1,7 miljardin investointia tänä vuonna

Equinixin Helsingin seudun seitsemäs datakeskus aloittaa toimintansa Espoossa kesäkuussa. HE7-keskus tukee vauhdilla kasvanutta suorien keskinäisten tietoliikenneyhteyksien tarvetta - lukuisat suomalaiset ja kansainväliset yritykset tarvitsevat julkisen internetin ohittavia yhteyksiä digitalisoituvan liiketoimintansa mahdollistamiseen. Kaikki Suomen Equinix-datakeskukset ovat kiinteä osa kansainvälistä Platform Equinix™ -kokonaisuutta, joka koostuu yhteensä 202:sta yhteenliitetystä datakeskuksesta yli 50 maassa.
Kansainvälisesti Equinix suunnittelee avaavansa tänä vuonna 12 täysin uutta datakeskusta eri puolilla maailmaa. Nykyisten datakeskusten laajennuksia on suunnitelmissa 23. Yhteensä näiden investointien arvoksi arvioidaan 1,73-1,92 miljardia dollaria. Yhtiö on investoinut kaikkiaan yli 25 miljardia dollaria datakeskuksiinsa perustamisensa jälkeen.
Suomen uuteen HE7-datakeskukseen Equinix investoi ensimmäisessä vaiheessa 20 miljoonaa dollaria (n. 17M€). Puhtaasti uusiutuvaa energiaa käyttävään HE7-keskukseen on tulossa yhteensä 1475 laitekaappia, joista kesäkuun ensimmäisessä vaiheessa otetaan käyttöön 250.
”Uusi HE7-datakeskuksemme avautuu palvelemaan lukuisten asiakkaidemme kasvavia digitaalisen transformaation tarpeita”, kommentoi Equinix Finlandin toimitusjohtaja Sami Holopainen. ”HE7 on turvallinen datakeskus, jossa on valmiina asiakkaidemme tarvitsema laaja kumppaniekosysteemi. HE7:n kautta sekä kotimaiset että kansainväliset yritykset pääsevät hyödyntämään Equinixin markkinoiden laajinta liiketoimintaverkostoa, koko maailman kattavaa peittoa ja todistettua luotettavuutta.”
Kaksi kolmasosaa pitää suoria yhteyksiä elintärkeinä
Equinixin vuonna 2018 teettämän tutkimuksen mukaan 69% yli 100:sta tutkimukseen osallistuneesta suomalaisesta IT-johtajista oli sitä mieltä, että suorat keskinäiset yhteydet julkisen internetin ulkopuolella ovat elintärkeitä julkisen internet-liikenteen turvaamiseksi. Niin ikään 73% sanoi, että suorat yhteydet ovat kriittisessä roolissa heidän yhtiöidensä liiketoiminnan jatkuvuudessa.
Global Interconnection Index, Vol. 2 -tutkimus osoitti myös, että paikallisuus nähdään tärkeänä datakeskustoiminnassa: 59% vastaajista sanoi, että datakeskustoimijan on hyvä sijaita kotimaassa ja 72% sanoi, että suorat yhteydet pilvipalveluiden toimittajiin ovat avainasemassa kumppania valittaessa.
Equinixin asiakas 3 Step IT Oy:n palvelu- ja IT-johtaja Marko Ortela:
”Kansainvälisenä teknologialaitteiden elinkaaren hallinnan yhtiönä tarvitsimme kumppanin, joka voi toimittaa meille turvallisen, ketterän ja luotettavan datakeskuspalvelun. Equinix tarjoaa myös suorat keskinäiset tietoliikenneyhteydet asiakkaiden, kumppaneiden ja työntekijöidemme välille. Equinixin investointi Suomen HE7-datakeskukseen vahvistaa luottamustamme yritykseen ja osoittaa, että Suomi on heille tärkeä sijainti”.
Suomi on tärkeä digitaalinen kansainvälinen yhteyspiste, joka yhdistää Venäjän ja Baltian maat muuhun Eurooppaan tehokkailla suorilla yhteyksillä ja merenalaisilla kaapeleilla. Näihin kuuluu tehokas Cinia C-Lion1 -datakaapeli Suomen ja Saksan välillä, jonka ansiosta tieto kulkee 144 terabittiä sekunnissa alle 20 millisekunnin viiveellä Helsingin ja Frankfurtin välillä sekä suunnitteilla oleva uusi arktinen merenalainen datakaapeli.
Equinix
Equinix on kansainvälinen datakeskus- ja yhteyspalveluyritys, jonka tehokkaat palvelinkeskukset ja palvelut auttavat maailman johtavia yrityksiä rakentamaan saumattomat suorat keskinäiset yhteydet asiakkaiden, kumppaneiden ja oman organisaation välillä. Equinix toimii 52 maassa, jokaisessa viidessä maanosassa. Yhtiön datakeskukset ja palvelut toimivat asiakkaiden yritystoiminnan vauhdittamisen sekä IT- ja pilviteknologiastrategioiden kivijalkana.
www.equinix.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kontakti medialle:
Juhani Lassila, Johnny L
+358 40 541 2365
juhani@johnnyl.fi
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Johnny L
Jolla ja Venho.ai julkaisevat maailman ensimmäisen täysin yksityisen henkilökohtaisen AI-assistentin4.3.2025 10:00:02 EET | Tiedote
Jolla, suomalainen mobiiliteknologian pioneeri, jonka juuret ovat Nokian MeeGo-projektissa, ja tekoälyalusta Venho.ai haastavat Big Tech AI -ratkaisut uudella täysin yksityisellä ja henkilökohtaisella tekoälyassistentti Mindyllä. Mindy lanseerattiin Mobile World Congress 2025 -tapahtumassa Barcelonassa ja se tulee saataville Jolla Mind2 -tekoälylaitteelle huhtikuussa.
Jolla aloittaa tekoälytietokoneiden valmistuksen Salossa19.11.2024 09:00:03 EET | Tiedote
Teknologiayhtiö Jolla julkisti toukokuussa 2024 uuden Jolla Mind2 -tekoälytietokoneen. Käyttäjänsä yksityisyyttä tiukasti varjelevan Mind2-tietokoneen kehitystyö on edennyt siihen pisteeseen, että laitteen loppukokoonpano aloitetaan joulukuussa Jollan uusissa tuotantotiloissa Salo IoT Campuksen tiloissa.
Niko Saarinen on jälleen vuoden radiojuontaja! RadioGaalassa palkittiin viime vuoden parhaat radiotekijät ja -teot12.4.2024 23:31:58 EEST | Tiedote
Suomen parhaat radiojuontajat, -ohjelmat sekä teot ja tekijät palkittiin tänään RadioGaalassa. Kaikkien aikojen suosituimmassa yleisöäänestyksessä NRJ:n aamushow oli voitokas: juontaja Niko Saarinen palkittiin vuoden valtakunnallisena radiojuontajana, ja NRJ Aamu vuoden radio-ohjelmana. Ammattilaispuolen Vuoden radio -pystit ojennettiin tänä vuonna Radio Pookille ja Radio Porille.
Kaiku-audiomainoskilpailu: vuoden paras audiomainos on Nollalinjan Silent night, violent night13.3.2024 22:14:59 EET | Tiedote
Suomen ainoan audiomainonnan kilpailun voittajat julkistettiin tänään KaikuGaalassa. Yhteiskunnallinen-kategorian voittaja Nollalinjan Silent night, violent night sai myös kilpailun Grand Prix -palkinnon. Vuoden mainostajan tittelin pokkasi OP Ryhmä ja uuden Vuoden korvamato -erikoispalkinnon vei Todella HK.
Kaiku-kilpailun shortlista julki: tässä ovat ehdokkaat viime vuoden parhaiksi audiomainoksiksi16.2.2024 08:31:07 EET | Tiedote
Suomen ainoan audiomainonnan kilpailun Kaikun shortlista julkistettiin tänään. Ehdokasmäärä kasvoi edellisvuosista ja nyt kisan yhdeksään kategoriaan ilmoitettiin yhteensä 159 audiomainosta, joista shortille pääsi 29. Voittajat palkitaan KaikuGaalassa 13.3.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme