Ebola leviää Kongossa ja uhkaa naapurimaita – Suomen Punainen Risti tukee 103 000 eurolla varautumista Burundissa ja Etelä-Sudanissa
24.5.2019 09:56:32 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote

Kongon demokraattisessa tasavallassa alkoi viime kesänä maan historian kymmenes ja tähän asti suurin ebola-epidemia. Maassa on todettu jo yli 1 700 ebola-tapausta ja yli tuhat ihmistä on kuollut tautiin.
Kansainvälisen Punaisen Ristin hätäapuvetoomuksen tavoitteena on auttaa 15,5 miljoonaa ihmistä 15 kuukauden aikana Kongossa ja naapurimaissa.
Suomen Punainen Risti tukee vetoomusta auttamalla Etelä-Sudania ja Burundia varautumaan epidemiaan. Lisäksi SPR:n avustustyöntekijöitä on osallistunut kansainväliseen avustusoperaatioon alusta alkaen. Tällä hetkellä Kongossa työskentelee viestintään erikoistunut avustustyöntekijä.
Varautuminen on keskeistä, sillä epidemia-alueet sijaitsevat Ugandan, Ruandan, Etelä-Sudanin ja Burundin rajoilla. Riski taudin leviämisestä uusille alueille on suuri.
Ebolan torjuminen vaatii lisärahoitusta
Punaisen Ristin 31,5 miljoonan Sveitsin frangin hätäapuvetoomus on alirahoitettu. Jos kansainvälisen yhteisön tuki ei nopeasti kasva, avustusoperaation jatko on uhattuna.
– Nyt jo käsillä on historian toiseksi tappavin ebola-epidemia, ja Kongossa turvallisuustilanne vaikeuttaa avustustyötä. Meillä ei ole varaa siihen, että ebola leviää laajemmalle, mahdollisesti tiheästi asuttuihin kaupunkeihin, jolloin tilannetta on paljon vaikeampi hallita. Emme myöskään voi antaa epidemian levitä muihin maihin, toteaa Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski.
Vapaaehtoiset auttavat yhteisöissä
Suomen Punaisen Ristin tuki tähtää siihen, että Etelä-Sudanissa ja Burundissa pystyttäisiin saamaan tilanne hallintaan heti, kun mahdollinen ensimmäinen tartunta ilmenee.
Kongossa kansainvälinen Punainen Risti kouluttaa vapaaehtoisia auttamaan yhteisöissään.
– Vapaaehtoisia on koulutettu jo 1 500. He vastaavat esimerkiksi kuolleiden turvallisesta, ihmisarvoisesta ja kulttuurin mukaisesta käsittelystä ja hautaamisesta. Menettelyn ansiosta voidaan estää uusia tartuntoja ja pelastaa ihmishenkiä, kertoo avustustyöntekijä Maria Santto Kongon Gomasta.
Kongossa Punainen Risti tukee myös terveysasemia infektioiden ehkäisyssä, tarjoaa psykososiaalista tukea ja vahvistaa paikallisen Punaisen Ristin toimintoja.
Punaisen Ristin avustustyötä voi tukea lahjoittamalla katastrofirahastoon:
- Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15 €/viesti)
- Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 €/puhelu + pvm)
- MobilePay:lla numeroon 1001
- Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille FI52 5000 0120 4156 73, käytä viitettä 5186.
Rahankeräyslupa: POL-2015-8798, myönnetty 30.11.2015.
Yhteystiedot medialle:
Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885 (käytettävissä pe noin klo 15.30 asti, sitten lennolla. La käytettävissä n. klo 12 alkaen.)
Heidi Isohanni, EVD (Ebola Virus Desease) Regional Public Health Advisor (Kenia 8.3.-23.4.2019.), p. 050 549 6639
Avustustyöntekijä Maria Santto (Kongossa)
paikallinen puh. +243890185453
suomalainen puh. +358 40 652 6893 (parhaiten toimii Whatsapp)
Viestintäpäällikkö Siru Aura, p. 040 838 8919
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korset utvidgar sitt fältsjukhus i Gaza – målet är att förlänga sjukhusets verksamhet med två år8.5.2026 05:57:00 EEST | Pressmeddelande
Röda Korsets fältsjukhus i Gaza utvidgas och iståndsätts, så att sjukhuset som varit i användning rejält över sin normala livscykel fortsättningsvis ska kunna svara på enorma hjälpbehov. För att få utrustning och material levererade till Rafah har långa förhandlingar förts. Sjukhusets bäddplatser ökas och apparatur förnyas.
Punainen Risti laajentaa kenttäsairaalaansa Gazassa – tavoitteena on jatkaa sairaalan toimintaa kahdella vuodella8.5.2026 05:57:00 EEST | Tiedote
Punaisen Ristin kenttäsairaalaa Gazassa laajennetaan ja kunnostetaan, jotta reilusti yli normaalin elinkaarensa käytössä ollut sairaala pystyisi yhä vastaamaan mittaviin avun tarpeisiin. Välineistön ja materiaalien perille saamista Rafahiin ovat edeltäneet pitkät neuvottelut. Sairaalan vuodepaikkoja lisätään ja laitteistoa uusitaan.
Röda Korsets utmärkelse Humanitär handräckning till finska bibliotek7.5.2026 09:05:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors delar ut årets Humanitär handräckning-utmärkelse till det finska biblioteksväsendet och finska bibliotek. I sitt dagliga arbete främjar biblioteken folkets läskunnighet och tillgång till information samt erbjuder en trygg plats där alla är välkomna.
Punaisen Ristin Inhimillinen kädenojennus -tunnustus Suomen kirjastoille7.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti myöntää tämän vuoden Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen suomalaiselle kirjastolaitokselle ja kirjastoille. Kirjastot edistävät jokapäiväisessä työssään ihmisten lukutaitoa ja tiedonsaantia sekä tarjoavat turvallisen tilan, jonne kaikki ovat tervetulleita.
Stöd från Finlands Röda Kors för att hjälpa civila i Iran18.3.2026 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger ur sin katastroffond 300 000 euro till biståndsarbetet i Iran. Civilbefolkningens situation försvåras från dag till dag då anfallen fortsätter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

