Nettiauto

Sähköinen kauppa koetaan turvalliseksi yksityisten välisessä autokaupassa

Jaa
Nettiauton lanseeraama sähköinen kauppa on noussut suosituksi etenkin hieman kalliimpien autojen myynnissä. Vaiheistettu maksutapahtuma, paperiton tunnistautuminen sekä kauppakirjan ja muiden tarvittavien asiakirjojen hoituminen digitaalisesti pienentävät yksityisten väliseen autokauppaan liittyviä riskejä.
Yli puolet sähköisen kauppakirjan käyttäjistä hoitaa autokaupat kännykällä.
Yli puolet sähköisen kauppakirjan käyttäjistä hoitaa autokaupat kännykällä.

Sähköinen kauppakirja on omalta osaltaan mullistanut yksityishenkilöiden välisen autokaupan. Nyt myyminen ja ostaminen sekä maksu hoituvat nopeasti ja helposti vaikka kännykällä. Virallinen kauppakirjakin syntyy sähköisesti ilman että osapuolten tarvitsee kysellä toisiltaan henkilöpapereita, tilinumeroita tai verkkomaksutositteita. 

Auton myyminen itse on taloudellisesti hyvä diili

Palvelun alkutaival on osoittanut, että sähköistä kauppaa suositaan hieman kalliimpien autojen kohdalla. Kauppakirjan tekeminen ja turvallinen maksaminen nähdään hyödyllisiksi, sillä rahat siirtyvät myyjän haltuun vasta kun auton omistus on siirretty ostajalle.

Nettiauton sähköisen kaupan yhteydessä turvaa tuo NettiXin ja Maksuturvan räätälöimä digitaalisen maksamisen ratkaisu, Nettimaksu. Sillä tehtyjen kauppojen keskihinta alkuvuonna oli 7 634 euroa, mikä on yli 40 prosenttia enemmän kuin autojen keskimääräinen hintapyyntö Nettiautossa.

NettiXin kehityspäällikkö Maria Christensenin mukaan sähköinen kauppakirja on onnistunut vähentämään yksityishenkilöiden väliseen autokauppaan liittyviä epävarmuustekijöitä.

”Lähes 40 % suomalaisista vaihtaa autoa 2–4 vuoden välein ja 35 % vieläkin harvemmin, ja rahallinen panostus on yksityishenkilölle suuri. Toisaalta auton myyminen itse on usein taloudellisesti kannattavaa. Mitä korkeampi kauppahinta, sitä suuremmaksi epävarmuudetkin kasvavat. Sen vuoksi tarvitaan tällainen palvelu, joka helpottaa kaupantekoa ja tuo siihen turvaa”, Christensen sanoo.

Kaupat tehdään yleensä mobiilisti, naiset suosivat sähköistä kauppakirjaa

Autokauppa on tyypillisesti luonnostaan mobiili tilanne, sillä kauppaa hierotaan usein myyjän kotipihassa tai vaikka huoltoaseman kahvilassa. Tämä näkyy myös siinä, että kauppakirjan maksuista 82 prosenttia tehtiin kännykällä.

Sähköisellä kauppakirjalla tehdyissä autokaupoissa joka viidennessä myyjänä oli nainen. Tämä on suhteellisesti yli tuplasti enemmän kuin Nettiautossa yleensä. 34 prosentissa kaupoista vähintään jompikumpi osapuolista oli nainen. Tässä vaiheessa naiset siis näyttävät suosivan sähköistä kauppatapaa.

”Naiset ovat ehkä yleensä aktiivisempia uusien palvelujen omaksumisessa, tai kenties he miettivät autokaupan riskejä enemmän”, Christensen pohtii.

Kaikkiaan Nettiautossa on tehty tänä vuonna toukokuun puoliväliin mennessä yli 88 000 kauppaa yksityisten välillä. NettiXin tavoitteena on, että 15 % näistä kaupoista tehtäisiin sähköisellä kauppatavalla.

Tilastoja kauppahinnoista yksityisasiakkaiden välillä Nettiautossa vuonna 2019:

  keskihinta pienin suurin
Nettiauto.com, kaikki yksityisten kaupat 5 283 € * 51 € 99 950 €
Sähköinen kauppakirja (OmaNettiX) ** 6 507 € 200 € 42 500 €
- maksutapana Nettimaksu 7 634 € 750 € 42 500 €
- maksutapana käteinen 2 938 € 200 € 16 000 €

* = hintapyyntö (toteutunut kauppahinta ei ole palveluntarjoajan tiedossa)

** Sähköinen kauppakirja löytyy Nettiauton OmaNettiX -palvelusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja medialle antaa:
Maria Christensen, liiketoiminnan kehityspäällikkö, NettiX Oy
puh. 050 339 6966
maria.christensen@otava.fi

Kuvat

Yli puolet sähköisen kauppakirjan käyttäjistä hoitaa autokaupat kännykällä.
Yli puolet sähköisen kauppakirjan käyttäjistä hoitaa autokaupat kännykällä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nettiauto
Nettiauto
Palkkatilanportti 1
000240 Helsinki

010 231 1710http://www.nettiauto.com

Sähköinen kauppa on osa Nettiauton palveluvalikoimaa. Tavoitteena on tarjota helppo ja nopea tapa ostaa ja myydä autoja digitaalisessa ympäristössä. Sähköinen kauppa löytyy Nettiauton OmaNettiX-palvelusta.

OmaNettiX ja Nettiauto ovat Otava Markkinapaikkoihin kuuluvan NettiX Oy:n palveluita.

Lisätietoa: www.nettix.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nettiauto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye