Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen asemakaavan valmistelu alkaa

Suunnittelualue
Valmisteltava asemakaavan muutosehdotus koskee Kampissa sijaitsevaa yleistä katu- ja katuaukioaluetta osoitteessa Kampinkuja 1 – Salomonkatu 8a. Alue kattaa nykyisen metroaseman sisäänkäyntirakennuksen ja sitä ympäröiviä katualueita.
Suunnittelun tavoitteet
Suunnittelun lähtökohtana on, että nykyinen metron lippuhalli puretaan. Näin mahdollistetaan uuden Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakentaminen.
Metron lippuhallin vaatimat tilat sekä maanalaiset yhteydet laiturialueelle, Kampin keskukseen ja Sähkötaloon on tarkoitus sijoittaa uuteen rakennukseen.
Kahdeksankerroksinen uudisrakennus ja sen korkeussuhteet on tarkoitus sovittaa kaupunkikuvallisesti arvokkaaseen ympäristöön Sähkötalo ja Autotalo huomioiden.
Uudisrakennuksen julkisivulinjaukset suunnitellaan niin, että ne ottavat huomioon Sähkötalon näkyvyyden kaupunkitilassa. Rakennuksen muoto mahdollistaa myös Tennispalatsinaukiolle riittävästi valoa. Saattoliikenne ohjataan katutasossa Salomonkadulle.
Julkisen Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen tavoitteena on tarjota saman katon alla monipuolisia sosiaali- ja terveyspalveluja alueen asiakkaille. Kaavoitettava alue on sijainniltaan keskeinen ja liikenteellisesti helposti saavutettavissa, ja siksi hyvin sopiva suunnitteilla olevalle toiminnalle.
Tavoitteena on, että asemakaavan muutosehdotus esiteltäisiin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle ensimmäisen kerran arviolta keväällä vuonna 2020. Vähintään kahden vuoden valmisteluprosessin päätteeksi tarkistettu asemakaavan muutosehdotus etenee Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksentekoon. Hyväksymispäätöksen jälkeen on vielä mahdollinen valitusaika.
Suunnitelmista keskustellaan 10.6.
Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen kaavoittaja on tavattavissa Kaupungintalon aulan Tapahtumatorilla maanantaina 10.6. klo 16–18 (Pohjoisesplanadi 11–13). Suunnitelmasta keskustellaan kaava-aineiston äärellä klo 16–17, ja klo 17–18 hanke esitellään lyhyesti.
Samaan aikaan kaupungintalon aulassa esitellään myös kaksi muuta kantakaupungin suunnitelmaa. Metropolian opetuskäytössä ollut korttelialue Kalliossa osoitteessa Agricolankatu 1 muutetaan asuin-, liike- ja toimistokäyttöön. Tontille suunnitellaan myös täydennysrakentamista.
Kampissa osoitteessa Bulevardi 29–31 entinen Polyteekin rakennus on tarkoitus muuttaa hotelliksi. Vanhan ja uuden kemianlaitosten sekä Bulevardi 29:n kiinteistöön suunnitellaan asuin-, liike- ja toimitilakäyttöä.
Asemakaavojen valmisteluaineistot nähtävissä ja kommentoitavissa 28.6. asti
Hankkeiden asemakaavojen valmisteluaineistoon voi käydä tutustumassa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa (käyntiosoite Sörnäistenkatu 1, avoinna ma 8.15–17, ti–to 8.15–16, pe 10–15), jossa saa henkilökohtaista neuvontaa. Valmisteluaineistot ovat esillä myös:
- Terveys- ja hyvinvointikeskus: Osallisuustila Bryggassa, Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4
- Agricolankatu 1: Kallion kirjastossa, Viides linja 11
- Bulevardi 29–3: Rikhardinkadun kirjastossa, Rikhardinkatu
- Verkossa: www.hel.fi/suunnitelmat
Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmista sekä valmisteluaineistoista tulee esittää kirjallisesti viimeistään 28.6.2019.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskus
Kajsa Lybeck
arkkitehti
kaupunkiympäristön toimiala
maankäyttö ja kaupunkirakenne, asemakaavoitus, eteläinen alueyksikkö
puh. 09 310 37052
kajsa.lybeck@hel.fi
Agricolankatu 1 ja Bulevardi 29-31
Suvi Huttunen
arkkitehti
maankäyttö ja kaupunkirakenne, asemakaavoitus, itäinen alueyksikkö
puh. 09 310 37335
suvi.huttunen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme