Tuusulan ja Keravan bussilinjasto uudistuu 12.8.2019 – tutustu tietopakettiin HSL:n verkkosivuilla

Kaikkein suurin muutos linjastossa on se, että eteläisen Tuusulan joukkoliikenne ei enää perustu suoriin kaukobussivuoroihin Helsingin Kamppiin, vaan tulevaisuudessa yhteyksiä tarjotaan ennen muuta junaradan varteen. Työmatkaliikenteessä säilyy myös suora yhteys Helsingin kantakaupunkiin, Hakaniemeen.
”Tällä linjastolla olemme pyrkineet parhaamme mukaan toteuttamaan ne toiveet, joita olemme alueen asukkailta kuulleet”, kertoo HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Aleksi Manninen.
Uuden bussilinjaston taustalla on Tuusulan liittyminen HSL:n jäseneksi vuoden 2018 alusta. Jo silloin HSL:n liput alkoivat kelvata kunnan joukkoliikenteessä, mutta nyt myös bussiliikenne siirtyy täysimääräisesti HSL:n tilaamaksi.
Se tarkoittaa, että liikenteeseen tulee esteettömiä ja matalalattiaisia busseja, joilla on mahdollista matkustaa esimerkiksi pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa. Lisäksi bussien kulkua voi seurata reaaliajassa Reittioppaassa. Kaikkien bussien sisällä on myös näyttö, joka kertoo seuraavan pysäkin nimen.
Eteläisessä Tuusulassa tarjotaan entistä tiiviimpiä yhteyksiä muun muassa Keravan, Leinelän ja Tikkurilan asemille. Kellokosken yhteydet perustuvat linjaan 665, joka kulkee Kellokosken ja Hyrylän väliä Järvenpään aseman kautta. Jokelassa junat palvelevat kuten nykyäänkin.
Keravalla kaikki bussit saavat toisen päätepysäkkinsä Keravan asemalta, jolloin vaihdot junan ja bussin välillä paranevat merkittävästi.
Uudesta bussilinjastosta kerrotaan verkkosivujen lisäksi myös infolehdessä, joka jaetaan Tuusulan ja Keravan kotitalouksiin elokuun alussa, noin puolitoista viikkoa ennen uuden bussilinjaston aloittamista.
Myös Pohjois-Espoon ja Leppävaaran bussilinjasto uudistuu 12.8. – myös siitä kerromme lisää lähiaikoina.
Tuusulan ja Keravan uuden bussilinjaston verkkosivut: hsl.fi/tuusulajakerava2019
Yhteyshenkilöt
Aleksi Manninen
joukkoliikennesuunnittelija
p. 040 554 3534
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 25.11.202525.11.2025 10:58:20 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui tiistaina 25. marraskuuta. Hallitus päätti muun muassa ajoneuvojärjestelmän hankinnasta, käynnisti korvaavan liikenteen tarjouskilpailun kesän 2026 Kehäradan liikennöintikatkon ajaksi ja antoi lausunnon Vaaralan varikon rakentamisesta.
Sarjalipun käyttäjille toivottu muutos10.11.2025 12:49:38 EET | Tiedote
HSL-sovelluksen sarjalippua on uudistettu, ja nyt useamman samaan aikaan voimassa olevan 10 tai 20 kertalipun sarjalipun ostaminen on mahdollista. Aiemmin oli mahdollista ostaa vain yksi kerrallaan voimassa oleva sarjalippu. Muutoin lippu toimii tuttuun tapaan, uudistuksen jälkeenkin sarjalipuista voi aktivoida yhden kertalipun kerrallaan.
Mäkelänkadun bussien aikatauluihin muutoksia 10.11. alkaen30.10.2025 13:01:00 EET | Tiedote
Mäkelänkadun bussien aikatauluihin tulee muutoksia maanantaina 10.11. Aikataulumuutoksilla varaudutaan Mäkelänkadun remonttiin, joka vaikuttaa bussiliikenteen sujuvuuteen. Bussipysäkkien sijainnit muuttuvat työmaan edetessä,
Vuoden 2026 HSL:n lippujen hinnat30.10.2025 11:29:56 EET | Tiedote
HSL:n hallitus päätti tiistaina 28.10. korottaa HSL:n lippujen hintoja ensi vuodelle keskimäärin 3,1 prosenttia. Hallitus valtuutti samalla toimitusjohtajan päättämään tarkat hinnat. Hinnat on nyt vahvistettu.
HSL-sovellus ja hsl.fi-verkkosivut toimivat jälleen normaalisti29.10.2025 23:23:11 EET | Tiedote
Microsoft Azure -palvelun laajan häiriön vuoksi myös HSL:n digitaalisissa palveluissa oli häiriöitä keskiviikkoiltana. Häiriöt HSL:n palveluissa olivat ohi noin klo 23.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

