Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto mukaan eurooppalaisiin korkeakouluverkostoihin

Jaa
Euroopan unionin koulutuskomissaari Tibor Navracsics julkisti 26.6. ensimmäisen ”Eurooppalaiset korkeakoulut-pilottiverkostot” –haun tulokset. Mukaan valittiin 17 eurooppalaista yliopistoverkostoa. Suomesta mukana ovat Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Jyväskylän yliopisto.
Ruusupuisto-rakennus ja opiskelijoita Jyväskylän yliopiston kampuksella.
Ruusupuisto-rakennus ja opiskelijoita Jyväskylän yliopiston kampuksella.

Helmikuussa päättyneeseen pilottihakuun jätettiin yhteensä 54 verkostohakemusta. Verkostohakemuksiin osallistui yli 300 korkeakoulua. Seitsemälletoista eurooppalaiselle korkeakouluverkostolle myönnettiin yhteensä 85 miljoonaa euroa kolmivuotisiin verkostohankkeisiin Erasmus+ -ohjelmasta.

Jyväskylän yliopisto on mukana saksalaisen Johannes Gutenberg -yliopiston koordinoimassa verkostossa. Verkoston tavoitteena on tehdä uudenlaista kansainvälistä yhteistyötä ja muodostaa yhteinen yliopistokampus, joka mahdollistaa opiskelijoiden ja henkilöstön esteettömän liikkuvuuden sekä sujuvan koulutus- ja tutkimusyhteistyön. Partnerikorkeakouluilla on yhteinen yhteistyöstrategia koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden suhteen. Verkostoon kuuluvat lisäksi Université de Bourgogne, Uniwersytet Opolski, Universita' degli Studi di Palermo, Latvijas Universitāte ja Universitat de València.

Eurooppalaiset korkeakouluverkostot tarjoavat joustavia opiskelumahdollisuuksia

Eurooppalaiset korkeakouluverkostot ovat osa aloitekokonaisuutta, jonka tavoitteena on muodostaa eurooppalainen koulutusalue vuoteen 2025 mennessä. Koulutusalueen tarkoituksena on helpottaa liikkuvuutta ja luoda uudenlaisia yhteistyö- ja koulutusmahdollisuuksia Euroopassa.

Eurooppalaiset korkeakoulut -aloitteella vahvistetaan eurooppalaisen korkeakoulutuksen laatua, houkuttelevuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Aloite tiivistää entisestään eurooppalaisten korkeakoulujen yhteistyötä, joka näkyy opiskelijoille mm. joustavampina ja laadukkaampina koulutusmahdollisuuksina verkoston korkeakouluissa.

https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomesta-eurooppalaisiin-korkeakouluverkostoihin-mukaan-nelja-yliopistoa

Yhteyshenkilöt

Kansainvälisten asioiden suunnittelija Elisa Heimovaara, puh. 0400 247 421, elisa.heimovaara@jyu.fi

Kuvat

Ruusupuisto-rakennus ja opiskelijoita Jyväskylän yliopiston kampuksella.
Ruusupuisto-rakennus ja opiskelijoita Jyväskylän yliopiston kampuksella.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Perhekeskusten matalan kynnyksen verkostotyö yllättää: perheitä tuetaan innostamalla ja siltoja rakentamalla11.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Lapsiperheiden hyvinvointi on viimeaikaisten tutkimusten valossa polarisoitunut ja ongelmat vaikeutuneet. Kuinka perheitä tuetaan silloin, kun arki painaa? KM Kaija Rautaparta-Pennanen selvitti väitöstutkimuksessaan perheiden tukemisen monialaisia käytänteitä. Rautaparta-Pennanen tarkasteli tutkimuksessaan työtä perhekeskuksissa ja niiden verkostoissa, erityisesti matalan kynnyksen palveluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye