Rikosseuraamuslaitos ottaa apulaisjohtaja Jarmo Salmisen asian virkamiesoikeudelliseen tarkasteluun
3.7.2019 12:30:47 EEST | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos on tänään päättänyt ottaa Salmisen asian virkamiesoikeudelliseen tarkasteluun. Normaaliin tapaan hänelle annetaan mahdollisuus lausua asiasta oma käsityksensä ennen päätöksentekoa. Asian ratkaisee Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen aluejohtaja Katri Järvinen heinäkuun loppuun mennessä. Virkamiesoikeudellisina toimenpiteitä virkamiehen toimiessa vastoin virkavelvollisuuksiaan ovat lain esitöissä mainittu huomautus sekä laissa mainittu kirjallinen varoitus ja irtisanominen sekä virantoimituksesta pidättäminen.
Jarmo Salmisen epäiltiin syyllistyneen virkasalaisuuden ja -velvollisuuden rikkomiseen. Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan Salmisen on epäilty luovuttaneen ilman laissa tarkoitettua perusteltua syytä Rikosseuraamuslaitoksen rekistereistä erästä vankeusvankia koskevia tietoja Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön entiselle päällikölle Jari Aarniolle. Salmisen epäiltiin myös muutoin menetelleen virkatehtäviensä vastaisesti kyseisen vangin asioita hoitaessaan.
Lisätietoja:
johtaja Heli Herna, p. 050 5220150, heli.herna@om.fi,
aluejohtaja Katri Järvinen, p. 050 3826678, katri.jarvinen@om.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pilvi IsotalusViestintäpäällikkö
Puh:050 331 0067pilvi.isotalus@om.fiTietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos (RISE) - BrottspåföljdsmyndighetenOpastinsilta 12 C
00520 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Organiserad brottslighets försök att infiltrera fängelser och påverka tjänstemän utgör en allvarlig säkerhetsrisk10.4.2026 15:33:26 EEST | Pressmeddelande
Det finns för närvarande ett rekordhögt antal, cirka 350 fångar i de finländska fängelserna som är kopplade till organiserad och nätverksbaserad brottslighet. Detta utgör en betydande risk för anstaltssäkerheten, myndighetsverksamheten och tilliten i samhället. Brottspåföljdsmyndigheten har intensifierat sitt arbete för att förebygga organiserad brottslighets påverkansförsök.
Järjestäytyneen rikollisuuden pyrkimys soluttautua vankiloihin ja vaikuttaa virkamiehiin on vakava turvallisuusriski10.4.2026 15:33:26 EEST | Tiedote
Suomen vankiloissa on tällä hetkellä ennätyksellisen paljon eli noin 350 järjestäytyneeseen ja verkostomaiseen rikollisuuteen kytkeytyvää vankia. Tämä on suuri riski vankilaturvallisuudelle, viranomaistoiminnalle ja yhteiskunnan luottamukselle. Rikosseuraamuslaitos on tehostanut toimintaansa järjestäytyneen rikollisuuden vaikuttamispyrkimysten ehkäisemiseksi.
Angeläget med stöd från personalen under fängelsetiden10.3.2026 09:19:29 EET | Pressmeddelande
Fångar och personer dömda till samhällspåföljder betonar betydelsen av bemötandet från personalens håll för att vardagen ska fungera. Det ger Brottspåföljdsmyndighetens senaste kvalitetsundersökning vid handen.
Vankeudessa on tärkeää henkilökunnan tarjoama tuki10.3.2026 09:19:29 EET | Tiedote
Vangit ja yhdyskuntaseuraamukseen tuomitut korostavat henkilöstön kohtaamisen merkitystä oman arjen sujumiselle, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen uusin laatukysely.
Risen tulostavoitteet toteutuivat vuonna 2025 melko hyvin -vankimäärän kasvu haastoi toimintaa6.3.2026 09:34:56 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2025 tulostavoitteet toteutuivat haastavissa olosuhteissa melko hyvin. Vankimäärän merkittävä kasvu ja henkilöstöresurssien niukkuus kuitenkin kuormittivat toimintaa. Turvallisuustilanne pysyi kohtuullisena, vaikka vankiloiden yliasutus oli huomattavaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme