Runomatkaoppaan harjoitukset ja työpajat antavat lapsille työkalut runojen nikkaroimiseen

Aviador julkaisee runouden lukemisen ja kirjoittamisen oppaan Runomatkaopas – harjoituksia ja työpajoja lapsille 20.8.2019. Oppaan ovat laatineet sanataiteen ja sen opetuksen ammattilaiset Pirkko Ilmanen, Riika Kotka, Elina Pulli ja Johanna Venho.
Lapsi oppii leikkimällä – myös kielen. Suhde ympäröivään maailmaan muokkautuu esineille ja asioille annettujen nimien kautta. Näin toimii myös runous: sitä rakastavalla on edessä läpi elämän jatkuva tutkimusmatka.
Runomatkaopas auttaa leikki- ja kouluikäisten lasten ohjaajaa saattamaan nuoret runoilijanalut virkistävälle runomatkalle. Opas sisältää erilaisia harjoituksia ja työpajoja, jotka opettavat runouden perusteita ja sitä, kuinka säkeitä voi itse nikkaroida. Harjoitusten kestot vaihtelevat minuuteista jopa muutaman koulu- tai kerhopäivän mittaisiin työpajoihin, ja niiden ikäsuositus vaihtelee viidestä ikävuodesta kolmeentoista. Ne sopivat myös kaiken ikäisille runosuonen iskentään. Lisäksi Runomatkaoppaassa on hyödyllistä perustietoa runoudesta ja sen eri muodoista sekä harjoituksissa hyödyllisiä liitteitä, kuten lorukortteja.
Pirkko Ilmanen, Riika Kotka, Elina Pulli ja Johanna Venho ovat kirjallisuuden ja sanataiteen ammattilaisia. Pirkko Ilmanen on erikoiskirjastonhoitaja ja sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja, joka on erikoistunut runoihin ja satuihin. Riika Kotka on koulutukseltaan muun muassa lastentarha- ja luokanopettaja ja on kirjoittanut sekä sanataiteen opetukseen liittyviä teoksia että runoja. Elina Pulli kirjoittaa lastenkirjoja ja dekkareita sekä työskentelee varhaiskasvatuksen asiantuntijana. Johanna Venho on kirjailija ja runoilija, ja toimii myös kirjoittajaohjaajana.
Julkistamistilaisuus 10.9. Entressessä
Runomatkaoppaan julkistamistilaisuus järjestetään tiistaina 10.9. klo 18–20 Entresse-kirjastossa Espoon keskuksessa. Kaikki kirjan tekijät ovat paikalla esittelemässä Runomatkaopasta ja sen harjoituksia, puhumassa runouden ja sanataiteen opetuksesta – ja viihdyttämässä pieniä runoilijoita.
Julkistamistilaisuuteen on kaikille ja kaiken ikäisille vapaa pääsy. Tervetuloa juhlimaan runoutta!
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Haastattelupyynnöt ja tiedustelut pressikuvista voi esittää Aviadorin kustantaja Vesa Tompurille tai tiedottaja Viivi Ängeslevälle. Lähetämme pyynnöstä myös arvostelukappaleita teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse pdf-tiedostona.
Ilmanen, Pirkko; Kotka, Riika; Pulli, Elina; Venho, Johanna: Runomatkaopas – Harjoituksia ja työpajoja lapsille
ISBN 9789527347072
160 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
Ilmestymisaika: 20.8.2019
E-kirja: ISBN 9789527347089
Ilmestymisaika: lokakuu 2019
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantaja
Puh:+358505916059vesa@aviador.fiViivi ÄngesleväTiedottaja
Puh:+358504951431viivi@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Jan tai soihtu numero 1 -runokokoelmassa puhutellaan itsensä hengiltä polttanutta tsekkiläisopiskelija Jan Palachia2.5.2025 14:16:46 EEST | Tiedote
Ville Ylitervon runokokoelma Jan tai soihtu numero 1 on julkaistu Aviadorin kustantamana. Jan, en saa koskaan tietää silmiesi väriä kaikki kuvat sinusta ovat mustavalkoisia en tiedä miksi haluaisin niin kovasti tietää maailman suuressa mittakaavassa tällaiset pikkuasiat ovat täydellisen yhdentekeviä kaikille muille paitsi minulle "Jan tai soihtu numero 1" on vapaaseen runomittaan puettu kokoelma kirjeitä tsekkiläisopiskelija Jan Palachille, joka Euroopan hullun vuoden 1968 jälkimainingeissa poltti itsensä hengiltä Neuvostoliiton miehitettyä hänen maansa. Miksi vain 20-vuotias päätyi niin äärimmäiseen ratkaisuun? Miksi se puhuttelee reilusti yli kolmekymppistä suomalaismiestä? Vetääkö itsetuhoisuus itsetuhoisuutta puoleensa? Kuka pystyy asumaan kolmenkymmenen neliön yksiössä? Synkät mielenmaisemat, pakkomielle ja ihailu sekoittuvat runoissa, jotka kurkottavat ajan ja paikan yli kohti Jania, kohti merkitystä ja ymmärrystä. Ville Ylitervo (s. 1986) on helsinkiläinen runoilija ja zineisti.
Siivekkäät ystävämme – lähiluonnon linnut ja perhoset tutuiksi2.5.2025 13:46:27 EEST | Tiedote
Siivekkäät ystävämme on upeasti kuvitettu tietokirja lähiluonnon eläinten käyttäytymisestä. Kussakin luvussa kerrotaan kuvien kanssa tilanteesta linnun tai perhosen elämästä, aiheeseen liittyvistä tutkimuksista sekä opastetaan lukijaa omien havaintojen tekemiseen ja eläimen ymmärtämiseen.
Jerri ekaluokkalainen -kirjasarja saa jatkoa2.5.2025 13:38:10 EEST | Tiedote
Jerri ekaluokkalainen ja taikareppu on tarina, jonka keskeisenä teemana on ystävyys ja yhteistyön voima.
Toukokuussa Kulttuurikulmassa Katja Taimi M. Väänäsen Miun maailma -näyttely2.5.2025 12:50:38 EEST | Tiedote
Miun maailma – Katja Taimi M. Väänänen 1.5.2025 - 31.5.2025 Näyttely "Miun maailma" jatkaa Katja Taimi M. Väänäsen HYPNO-romaanin linjaa. Taiteilija pyrkii teoksillaan ilmentämään sitä riipivää tuskaa, jota hän koki ambulanssin lähestyessä kotiansa tai poliisiauton viedessä hänet psykiatriselle osastolle sekä sitä ankeutta ja tyhjyyttä, jota hän on psykiatrisella osastolla kokenut, kun kaikki tekeminen ja toimiminen on viety häneltä pois. Teossarja on tummanpuhuva kokonaisuus tuskaa ja surua. Teossarjalla taiteilija pyrkii herättämään keskustelua suomalaisten psykiatristen sairaaloiden viihtyisyydestä niin fyysisen ympäristön kuin virikkeettömyydenkin suhteen. Itse hän koki sairaalajaksot hyvinkin ahdistavina, koska ainakaan Etelä-Karjalassa sairaaloissa ei saanut tehdä juurikaan mitään. Ympäristöt olivat myöskin todella ankeita, täysin virikkeettömiä. Teokset on toteutettu öljyvärein mustalla pohjustetuille kankaille. Teosten värikieli on tumma lukuun ottamatta keinovaloja, jotka nous
Totuus helmipöllöstä – Heidi Wikströmin esikoisrunokokoelma äitiydestä, koirista, ja luomakunnan ihmeellisyydestä24.4.2025 15:24:52 EEST | Tiedote
Kirurgi ja taiteilija Heidi Wikström on julkaissut esikoisrunokokoelmansa Totuus Helmipöllöstä Aviadorin kustantamana. Kokoelman kirjoituksista suurin osa on syntynyt yhden vuoden aikana. Vuoden aikana ehtii tapahtua paljon: kirjoittajan oma lapsi toipuu vakavasta sairaudesta ja kirjoittaja itsekin toipuu. Aikaa vietetään kahden koiran kanssa pienen järven rannalla, helmipöllön naapurina. Kokoelmassa kuljetaan koirien kanssa luonnossa ja tavataan olentoja, joiden olemassaolon tapa ei ihmismielen ja ihmisaistien keinoilla ole täysin tavoitettavissa. Hyttynen nimetään, Jumalaa ei, vaikka on selvää, että muutakin, kuin se mikä näkyy ihmissilmälle, on olemassa. Heidi Wikströmin pyrkimyksenä on nähdä todellisuudesta edes pieni häivähdys, vaikka hän tietää, että ihmisaistit ja kyky sekä kyvyttömyys muistaa asettavat lähtökohdan ja rajoitteet tälle pyrkimykselle. Kirjan kuvitus, joka on kirjailijan tyttären taiteilija Tuula Coxin käsialaa, pyrkii peilaamaan tätä pyrkimystä esittämällä todelli
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme