Naantali 24h kokoaa Suomen vaikuttajat kesäkuussa Naantaliin
6.5.2019 14:00:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote

Eduskunta- ja europarlamenttivaalien täyttämän kevään jälkeen Naantalissa haetaan yllättävillä kokoonpanoilla uusia ideoita lähivuosien suurten haasteiden ratkaisemiseksi. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman kutsuvat tänä vuonna koolle Naantalin kaupunki, Akava, Fortum, Konecranes, Miltton, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK sekä SATO.
Naantali 24h on toista kertaa järjestettävä yhteiskunnan uudistamisen foorumi, jossa ei ole lavoja, luentoja, titteleitä tai yleisöä. Tilaisuuden kaikki kutsuvieraat ovat osallistujia ja tasa-arvoisia keskustelijoita. Tilaisuuden järjestäjätahot haluavat olla kaikki osaltaan edistämässä laajaa yhteiskunnallista vuoropuhelua.
– Suomi ja Euroopan unioni ovat vaalien jälkeen uuden edessä, ja EU:n puheenjohtajamaana Suomella on tilaisuus näyttää suuntaa koko Euroopan tulevaisuudelle. Nyt tarvitaan rohkeutta tuoda esiin näkemyksiä. Suuret ajatukset voidaan saada liikkeelle lyhyessä ajassa, jos tulemme toisiamme vastaan avoimin mielin. Naantali 24h vastaa tähän haasteeseen ilman turhaa jäykistelyä, toteaa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
– Naantali 24h on osoittanut selvän tarpeen uudenlaiselle tavalle keskustella Suomen tulevaisuuden tärkeistä kysymyksistä. Naantalin kaupungille on kunnia olla tarjoamassa tänäkin vuonna puitteet tapahtumalle, sanoo Naantalin kaupunginjohtaja Jouni Mutanen.
– Keskustelu Suomen suunnasta on erityisen tärkeää juuri nyt. Meillä on käsissämme useita asioita, joita kukaan ei yksinään pysty ratkaisemaan. Naantaliin kokoontuu erittäin mielenkiintoinen ryhmä toimijoita. Odotamme suurella mielenkiinnolla keskusteluja ja ratkaisuehdotuksia meitä kaikkia koskettaviin kysymyksiin, jatkaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Naantali 24h kokoaa yhteen monipuolisen joukon vaikuttajia taloudesta politiikkaan ja teknologiasta kulttuuriin missionaan määritellä Suomen ja Euroopan suuret kysymykset 24 tunnin aikana. Tapahtuman pääteemojen, luottamuksen rakentamisen ja avoimen dialogin hengessä kaikkien tapahtumaan osallistuvien nimet tullaan julkistamaan.
– Suuret globaalisti toimivat yritykset pyrkivät aktiivisesti löytämään tapoja käydä vuoropuhelua eri sidosryhmiensä kanssa. Naantali 24h:n kaltaiset tilaisuudet ovat ainutlaatuisia mahdollisuuksia kuulla ja ymmärtää toisiamme, sanoo Konecranesin markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Minna Aila.
– Olemme Fortumilla tunnistaneet tarpeen löytää uusia muotoja yhteiskunnalliselle keskustelulle. Esimerkiksi ilmastonmuutos on kaikkia koskettava teema, josta meidän on voitava keskustella niin, ettei aiheesta tule yhteiskuntaa jakava tai eriarvoistava teema, jatkaa Arto Räty, Fortumin yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja.
Tapahtuman 12 työpajassa yhteiskunnan suuria kysymyksiä ja haasteita taklataan erilaisilla kokoonpanoilla. Käsiteltäviä kysymyksiä ovat muun muassa Suomen rooli Euroopassa ja maailmassa, ilmastonmuutoksen hillitseminen, urbanisaatio, työn ja työelämän murros, vääjäämätön väestönkehitys, digitalisaatio sekä demokraattisen päätöksenteon tulevaisuus.
– Suuret teemat, kuten ilmastonmuutos, kaupungistuminen, työelämän ja liikenteen murrokset ja demografinen kehitys edellyttävät avointa keskustelua ilman takertumista vanhoihin ajatuksiin. Esimerkiksi uudenlaiset asumisen ratkaisut tukevat parhaimmillaan koko yhteiskunnan kehitystä, mutta vaativat onnistuakseen rohkeutta ja uusille ratkaisuille avointa ajattelua, toteaa SATOn toimitusjohtaja Saku Sipola.
– Suomalainen yhteiskunta tarvitsee yhteistä suuntaa ja avointa, rakentavaa keskustelua. Meille on tärkeää olla osaltamme mukana kehittämässä uudenlaisia yhteiskunnallisia keskusteluja edistäviä alustoja, johon Naantali 24h tarjoaa erinomaisen kokonaisuuden, toteaa Milttonin viestintäjohtaja Maria Vaismaa.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n Jarkko Eloranta: On sovittava yhteiset säännöt uhkatilanteisiin työntekijöiden turvaksi21.5.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
SAK:n Jarkko Eloranta muistutti SAK:n edustajistossa pitämässään puheessa, ettei yksittäinen työntekijä voi joutua itse punnitsemaan viranomaisvaroituksen saatuaan, pitääkö hänen noudattaa ohjeita vai lähteä töihin.
Tervetuloa SAK:n kevätedustajistoon20.5.2026 11:23:09 EEST | Kutsu
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan SAK:n edustajiston kokousta. Tervehdyksensä kokoukseen tuo myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman.
SAK:laiset luottamushenkilöt: Työelämän muutokset edellyttävät laadukasta koulutusta työntekijöille19.5.2026 07:53:30 EEST | Tiedote
Yli puolet SAK:laisista luottamushenkilöistä arvioi kyselyssämme, että heidän työpaikallaan on työntekijöitä, jotka tarvitsevat lisäkoulutusta selvitäkseen työtehtävistään. Erityisesti koulutusta kaivataan uuden teknologian käyttöön ottamisessa.
Hallitus heikentää jälleen työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa14.5.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona ensimmäisessä käsittelyssä työsopimuslain muutosesityksen sisällöt. Esitys heikentää työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa. SAK pitää lakimuutosta niin vahingollisena, että se pitäisi joko hylätä eduskunnan toisessa käsittelyssä tai viimeistään perua seuraavan hallituksen toimesta.
SAK:n Jarkko Eloranta vappupuheessaan: Orpon hallitus on epäonnistunut jokaisessa julkituomassaan tavoitteessaan1.5.2026 12:45:00 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta nostaa vappupuheessaan esille, että Suomi kulkee eri suuntaan kuin muut Pohjoismaat. Hän vaatii suunnan muuttamiseksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeuden palauttamista ja korottamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme