Naistenklinikalle avattiin 26 uutta perhehuonetta

Aiemmin perhehuoneisiin on sijoitettu lähinnä ensisynnyttäjiä, mutta nyt myös uudelleensynnyttäjät ja keisarileikkauksella synnyttäneet saavat todennäköisemmin oman perhehuoneen. Synnyttäjät toivovat yhä useammin puolison voivan yöpyä sairaalassa, jolloin molemmat vanhemmat saavat tutustua uuteen perheenjäseneen yhdessä.
”Perhehuoneet mahdollistavat sen, että kumpikin vanhempi pääsee välittömästi luomaan tasavertaista suhdetta vauvaan. Tuore äiti ja puoliso saavat saman ohjauksen vauvan hoitoon”, ylihoitaja Katja Koskinen kertoo.
Äidin ja vastasyntyneen vuoteiden lisäksi perhehuoneissa on myös yksi seinästä vedettävä lisäsänky, suihku ja WC. Puolisolta tai tukihenkilöltä peritään huoneen käytöstä sama hoitopäivämaksu kuin synnyttäjiltäkin. Ateriat kuuluvat huoneen hintaan.
”Naistenklinikalla on noin 60 synnyttäneiden vuodepaikkaa, joista perhehuoneissa on ollut 25. Nämä huoneet jäävät edelleen käyttöön, eli jatkossa perhehuoneita on yli 50. Nyt lähes kaikilla synnyttäneillä on mahdollisuus saada siten mukaan myös puoliso tai tukihenkilö koko hoitoajaksi.”
Naistenklinikan peruskorjaus jatkuu
Naistenklinikan eri osissa on tehty peruskorjauksia jo muutaman vuoden ajan. Tällä hetkellä peruskorjauksessa on osat 3. ja 4. kerroksista. Näiden peruskorjausten arvioitu valmistumisaika on vuoden 2020 lopussa.
Naistenklinikan toimintojen siirrot syyskuussa 2019
2.9.
- Synnyttäneiden salonki on siirtynyt synnytysosastolta osastolle 52. Salongissa seurataan synnyttäneen naisen ja vastasyntyneen vointia 6–12 tuntia synnytyksestä ennen polikliinistä kotiutumista tai siirtymistä Perhepesähotelliin.
- Kaikki synnytykset hoidetaan lisäsiivessä sijaitsevalla synnytysosastolla. Neljännen kerroksen synnytyssalit jäävät pois käytöstä.
30.9.
- Sairaalahoitoa vaativien raskaana olevien hoito siirtyy osastolta 42 osastolle 52.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylihoitaja Katja Koskinen
HUS
p. 050 427 2323
katja.koskinen@hus.fi
Johtava ylihoitaja Kirsi Heino
HUS
p. 050 427 9080
kirsi.heino@hus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 25 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Njurpatienter löper större risk att få allvarlig coronavirusinfektion – vaccinationer minskade behovet av sjukhusvård24.9.2025 11:42:36 EEST | Pressmeddelande
Covid-19-vaccinationer minskade sjukligheten och dödligheten för dialys- och njurtransplantationspatienter jämfört med ovaccinerade patienter, vilket framgår av en färsk studie. För vaccinerade patienter var risken hälften mindre att vårdas på sjukhus på grund av en covid-19 infektion än för ovaccinerade patienter. Särskilt risken att dö minskade betydligt för njurtransplantationspatienter i och med boostervaccin. Patienternas vaccinskydd var dock sämre än jämfört med friska individer.
Munuaispotilailla suurempi riski saada vakava koronavirusinfektio - rokotukset vähensivät sairaalahoidon tarvetta24.9.2025 11:42:36 EEST | Tiedote
Covid-19-rokotukset vähensivät dialyysi- ja munuaisensiirtopotilaiden sairastumista ja kuolleisuutta rokottamattomiin potilaisiin verrattuna, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Rokotetuilla potilailla oli puolta pienempi riski joutua sairaalahoitoon Covid-19-infektion vuoksi rokottamattomiin verrattuna. Varsinkin munuaisensiirtopotilailla kuoleman riski pieneni selvästi tehosterokotteiden myötä. Potilaiden rokotesuoja jäi kuitenkin heikommaksi terveisiin verrattuna.
Kidney patients have a higher risk of severe COVID-19 infection - vaccinations reduced the need for hospitalization24.9.2025 11:42:36 EEST | Press release
A recent study shows that COVID-19 vaccinations reduced morbidity and mortality due to COVID-19 in dialysis and kidney transplant patients compared to unvaccinated patients. Patients who had been vaccinated were at half the risk of becoming hospitalized because of COVID-19 compared to unvaccinated patients. The risk of death decreased significantly with booster vaccines especially in kidney transplant patients. However, the vaccine protection of these patients remained weaker than that of healthy people.
Gips räcker vid frakturer på mediala humerusepikondylen vid armbågsleden hos barn9.9.2025 09:55:56 EEST | Pressmeddelande
I en nyligen publicerad studie framgick det att gipsning som behandling vid frakturer på mediala humerusepikondylen hos barn är en lika effektiv behandlingsform som operation. De resultat som man nu fått stöder gipsbehandling som primär behandlingsform och behandlingen kan förenhetligas på riksnivå.
Kipsi riittää lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumissa9.9.2025 09:55:56 EEST | Tiedote
Juuri julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumien hoidossa kipsaus on yhtä tehokas hoitomuoto kuin leikkaus. Nyt saadut tulokset tukevat kipsihoidon käyttöä ensisijaisena hoitomuotona, ja hoitoa voidaan yhtenäistää kansallisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme