Hesburger-sovellukseen vahva tunnistautuminen

14. syyskuuta 2019 voimaan astuva EU:n maksupalveludirektiivi (Payment Services Directive 2 eli PSD2) tuo mukanaan sähköisiin maksutapahtumiin, kuten internetmaksamiseen, vaatimuksen asiakkaan vahvasta tunnistautumisesta maksun yhteydessä. Maksupalveludirektiivi koskee EU:n alueella kaikkea verkkokaupoissa ja mobiilisovelluksilla tapahtuvaa maksamista.
Vuosi valmistautumista
Hesburgerin kohdalla uusi direktiivi koskettaa Hesburger-sovelluksella tehtäviä maksuja. Uudistukseen on valmistauduttu huolellisesti viimeisen vuoden ajan.
– Uudistus on ollut iso asia maksupalveluntarjoajille, joiden taholla on viimeisen vuoden aikana tapahtunut paljon muutoksia. Meidän on täytynyt pysyä mukana kehitystyössä, kertoo Hesburgerin tietohallintopäällikkö Kristian Allén.
– Meille on tärkeää, että sovelluksen käyttö pysyy näppäränä. Käyttäjän näkökulmasta muutokset on pyritty pitämään mahdollisimman pieninä, eikä uudistuksilla ole vahvan tunnistautumisen lisäksi muuta vaikutusta sovelluksen käyttöön, Allén toteaa.
Tunnistautumistapa riippuu pankista
Vahva tunnistautuminen tarkoittaa, että asiakkaan täytyy varmistaa henkilöllisyytensä maksun yhteydessä esimerkiksi pankkitunnuksilla, sormenjäljellä tai muulla menetelmällä.
Hesburger-sovelluksessa muutos näkyy konkreettisesti uutena maksuvaiheena. Ennakkotilauksen maksamisen yhteydessä asiakasta pyydetään suorittamaan vahva tunnistautuminen. Yli 30 euron arvoisille ostoksille vahva tunnistautuminen vaaditaan aina ja pienemmille ostoksille maksulaitoksen tai pankin niin päättäessä. Myös tunnistautumistavan päättää maksulaitos tai pankki.
– Uudistus on oikeansuuntainen, sillä se parantaa yleisesti verkkomaksamisen turvallisuutta. Direktiivi koskee kaikkia sähköisiä maksuja, joten uskon asiakkaidemme tottuvan uuteen käytäntöön nopeasti, Allén pohtii.
Vahva tunnistautuminen edellyttää Hesburger-sovelluksen uusinta versiota. Päivitys on tehtävä, vaikka ei käyttäisikään Hesburger-sovelluksen maksutoimintoa. Vanhentuneet versiot Hesburger-sovelluksesta eivät toimi enää 14.9.2019 jälkeen. Hesburger-sovelluksen uusimmat versiot tulevat Play Storeen ja App Storeen ladattavaksi 13.9.2019 mennessä.
Huippusuosittu sovellus
Hesburger-sovelluksen avulla asiakas voi tilata ennakkoon haluamansa tuotteet ravintolaan ja määritellä itse sopivan hakuajan. Sovelluksesta löytyvät myös Hesburgerin kampanjat sekä bonus- ja kuponkiedut, ja se osoittaa käyttäjälleen lähimmän Hesburgerin sekä tarvittaessa opastaa hänet perille ravintolaan.
Vuonna 2016 julkaistua Hesburger-sovellusta on ladattu jo yli 3 miljoonaa kertaa. Sovellus on saatavilla Suomen lisäksi Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini SantosViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 310 3054heini.santos@hesburger.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta ja Valko-Venäjältä. Ketju työllistää yli 6 700 henkilöä. Vuoden 2018 verollinen myynti Suomessa oli 227 miljoonaa euroa ja ulkomailla 98 miljoonaa euroa
www.hesburger.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Hesburger uudistaa henkilöstön koulutusta ja ravintola-arkea tekoälyn ja pelillisen oppimisen avulla – investoi yli 760 000 euroa9.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Hesburgerin henkilöstö saa tänä vuonna käyttöönsä tekoälybotin ja pelillisen oppimisympäristön. Viime vuonna koulutukseen suunnattiin yli 760 000 euroa.
Hesburgerin myynti kasvoi Suomessa lähes 4 %, ulkomailla 12 % – uudet ravintolat ja digitalisaatio vauhdittavat kasvua5.3.2025 09:12:55 EET | Tiedote
Hesburger-ketjun ravintolat kasvattivat vuonna 2024 myyntiään 6,3 % vuoteen 2023 verrattuna. Suomessa myynti kasvoi 3,61 % ja ulkomailla 12 %. Koko ketjun verollinen myynti oli 488,6 miljoonaa euroa, josta Suomen ravintoloiden osuus oli 295 miljoonaa euroa.
Tornioon uusi Hesburger – ainutlaatuiset panostukset autoileville ja pyöräileville asiakkaille30.1.2025 08:51:50 EET | Tiedote
Torniossa avaa ovensa uusi Hesburger, joka palvelee drive-in-asiakkaitaan ennätyksellisellä määrällä palveluluukkuja. Hesburger Tornio Drive-in -ravintolan avajaisia vietetään tänään klo 10.00. (30.1.2025).
Vuoden paras Hesburger on Vantaa Tikkurila28.1.2025 08:31:00 EET | Tiedote
Hesburger Vantaa Tikkurila palkittiin Suomen parhaana Hesburger-ravintolana Hesepäivillä Vantaalla. Hesburgerin henkilöstöjuhlassa vuoden 2024 parhaimman ravintolan palkinnon vastaanotti Tikkurilan ravintolapäällikkö Jenna Perämäki.
Hesburger kierrättää 400 tonnia kasviöljyä21.1.2025 08:31:00 EET | Tiedote
Hesburger-ravintoloissa paistetaan päivittäin tuhansia kiloja ranskanperunoita rapsiöljyssä. Käytön jälkeen kasviöljy kerätään talteen, ja se toimitetaan eteenpäin jatkojalostusta varten. Talteen kerättyä öljyä käytetään uusiutuvien tuotteiden valmistuksessa kuten Neste MY Uusiutuva Diesel™ -polttoaineessa, jonka voimalla valtaosa Hesburgerin kuljetuksista kulkee tien päällä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme