Pohjoismaiset suuryhtiöt eivät usko brexitin tapahtuvan määräaikaan mennessä
Pohjoismaisissa suuryhtiöissä ei uskota brexitin toteutumiseen määräajassa, kertoo Danske Bankin suuryhtiöiden päättäjille suunnattu kysely Danske Bank FX Thermometer. 90 prosenttia vastaajista arvioi, että brexit ei tule tapahtumaan lokakuun loppuun mennessä, kuten alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus.
”Suuryhtiöissä brexitin muotoa ja ajankohtaa pohditaan tarkkaan, sillä erolla tulee olemaan iso vaikutus liiketoimintaan. Nyt näyttää siltä, että pohjoismaisissa suuryhtiöissä ei uskota pian tulevaan brexitiin. Yritykset odottavat, että epävarmuus Ison-Britannian tulevaisuudesta tulee jatkumaan”, sanoo vanhempi ekonomisti Vladimir Miklashevsky.
Brexit muuttaa Pohjoismaiden kauppasuhteita, kun Iso-Britannia jää EU:n ulkopuolelle. Erityisen dramaattinen muutos on, jos britit eroavat ilman sopimusta. Tällöin Iso-Britannia poistuu EU:n vapaakauppasopimusten piiristä välittömästi.
”Ilman sopimusta tapahtuva ero olisi huomattavasti vaikeampi vaihtoehto pohjoismaalaisille ja suomalaisille yrityksille. Kyselyn tuloksen perusteella voi olettaa, että yhtiöt odottavat brexitin pitenevän, joka voi tarkoittaa sitä, että yrityksissä ei uskota sopimuksettomaan äkkieroon.”
Ruotsin kruunun odotetaan heikentyvän
Danske FX Thermometer on suomalaisille, norjalaisille ja ruotsalaisille suuryhtiöille suunnattu kysely, joka tehdään neljästi vuodessa. Kysely koskee eniten pohjoismaalaisten yhtiöiden käyttämiä valuuttoja.
”Useilla markkinoilla toimivat suuryhtiöt käyttävät useita valuuttoja. Kurssimuutokset voivat aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia, jonka takia yhtiöt pyrkivät ennakoimaan kurssien kehitystä. Tämän takia suuryhtiöiden näkemykset ovat hyödyllisiä valuuttojen kehityksestä.”
Tuoreessa kyselyssä yritykset ennustavat Ruotsin kruunun heikentyvän euroa vastaan seuraavan kolmen kuukauden aikana keskimäärin noin 0,86 prosenttia. Erityisen paljon laskuun uskovat suomalaiset yritykset, sillä suomalaisten suuryhtiöiden mediaaniarvion mukaan jatkossa yksi euro vastaisi 10,79 kruunua, kun tällä hetkellä kurssi on 10,66.
”Heikompi kruunu vahvistaa ruotsalaisten yhtiöiden kilpailukykyä, mutta vaikuttaa myös ruotsalaisten yhtiöiden kanssa tehtävään kauppaan. Danske Bank ennustaa, että euro vastaa 10,80 kruunua kolmen kuukauden päästä.”
Suuryhtiöt ennustavat myös, että Norjan kruunu tulee vahvistumaan 0,75 prosenttia euroa vastaan seuraavan kolmen kuukauden aikana. USA:n dollarin ennustetaan heikentyvän puoli prosenttia euroa vastaan, ja euro-dollari-parin nousevaan 1,1050-tasolle.
Tietoa Danske Bankin FX Thermometerista
Neljästi vuodessa ilmestyvä kysely, joka on kohdistettu pohjoismaisille suuryhtiöille. Kyselyssä selvitetään yritysten näkemyksiä pohjoismaalaisten valuutoiden kehittymisestä.
Nyt ilmestyneeseen kyselyyn vastasi 110 henkilöä. Kysely ei ole tilastollisesti edustava, mutta voimakkaasti suuntaa-antava.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, Danske Bank, 050 32 69 701, josi.tikkanen@danskebank.fi
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Sijoituskatsaus: Eurooppa on sijoitusmaailman kuuma piste18.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Puolustusteollisuus on noussut sijoitusmaailman megatrendiksi. Danske Bankin suomalaisasiakkaiden netto-ostetuin saksalaisosake viime keväänä oli Rheinmetall.
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kääntyi hienoiseen nousuun17.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan suomalaisten taloudellisessa mielenrauhassa on tapahtunut käänne parempaan. Suomalaiset luottavat entistä enemmän omaan taloudelliseen tilanteeseensa sekä murehtivat aiempaa vähemmän omista tuloistaan.
Kutsu mediatilaisuuteen: Danske Bank julkistaa Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen tulokset6.6.2025 08:19:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on ollut läpi tutkimushistorian Pohjoismaiden alhaisin. Tuoreet tutkimustulokset kuitenkin väläyttävät valoa tunnelin päässä – onko suomalaisten luotto omaan talouteensa vihdoin vahvistumassa?
Suhdannekatsaus: Suomen taloudessa elpymisen merkkejä4.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank ennustaa yksityisen kulutuksen kasvavan maltillisesti kuluvana vuonna, mutta työttömyyden uhka hillitsee kulutusta. Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,9 prosenttia.
Muistutuskutsu: Elpymisen kivinen tie – Danske Bank julkistaa talousennusteensa28.5.2025 14:17:19 EEST | Tiedote
Danske Bank julkaisee aamulla 4.6.2025 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden kansantalouksien lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme