Pakilanpuiston lähistön koulujen ja päiväkotien tilat uudelle tasolle – hankesuunnitelma päätöksentekoon

Pakilanpuiston läheisyyteen on saatu kerralla suunnitella uudet tilat kahdelle koululle ja päiväkodille, ja kokonaisuus harppaa toimivuudeltaan ja energiatehokkuudeltaan uudelle tasolle.
Hanke helpottaa asukkaiden arkea tuomalla alueelle lisää varhaiskasvatus-, esiopetus- ja koulupaikkoja. Tilat suunnitellaan 950 koululaiselle, 240 päiväkotilapselle ja lisäksi 18 vaikeimmin vammaiselle lapselle.
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto käsittelee perusparannuksen ja uudisosien hankesuunnitelmaa 3.10.2019. Hankesuunnitelmasta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.
Päiväkoti ja ala-asteen alkuopetuksen tilat Elontie 35:een
Päiväkoti Havukan nykyinen, vuonna 1977 valmistunut rakennus aiotaan purkaa. Tontille on suunnitteilla uusi rakennus ala-asteen alkuopetukselle, päiväkodille ja monivammaisten lasten erityisryhmille. Päiväkodin metsäryhmän käyttöön jää metsäinen alue tontilla.
Rakennus suunnitellaan siten, että se tarjoaa lapsille toimivan oppimisen ympäristön. Tilat sopivat leikkiin, monipuoliseen liikkumiseen, taiteelliseen kokemiseen ja tutkimiseen sekä rauhalliseen oleiluun ja lepoon.
Rakennuksen sommittelussa on pienten lasten ympäristöön sopivaa leikkisyyttä. Rakennuksen massaa on jaettu kolmeen osaan, näin myös saadaan monipuolisia ulkotiloja lapsille. Julkisivuun kaavaillaan luonnonmukaisesti käsiteltyä mäntylaudoitusta, joka kestää noin 50 vuotta.
Koulua käydään jatkossa moderneissa tiloissa Halkosuontie 88:ssa
Pakilan yläasteen ja ala-asteen ylimpien luokkien käyttöön jää ala-asteen rakennus, johon tehdään laaja perusparannus sekä suuri laajennusosa. Kouluun sijoitetaan uusi vaativan erityisopetuksen ryhmä.Koulun yhteyteen on suunnitteilla uudet nuorisotilat. Koulurakennus suunnitellaan myös mahdollisimman laajaan asukaskäyttöön soveltuviksi.
Uudet, monikäyttöiset ja helposti muunneltavat koulutilat tukevat uuden oppimiskäsityksen mukaista toimintaa ja mahdollistavat pedagogiset kokeilut ja helpon yhteistyön.
Laajennusosan rauhalliset julkisivut on suunniteltu vanhaa ala-astetta kunnioittaen, ja julkisivussa on vaikutteita ala-asteen värityksestä ja materiaaleista. Laajennusosassa toistuu myös nykyisen koulun kattomuoto.
Tilapäisiä väistötiloja esitetään ”Aulikinpuistoon”
Koulun ja päiväkodin rakentaminen edellyttää, että ala-aste ja päiväkoti Havukka menevät väistötiloihin. Vaihtoehtoisia sijainteja tilapäiselle väistötiloille kartoitettiin perusteellisesti. Aulikinpuisto Paloheinäntien varrella oli selvitetyistä vaihtoehdoista paras.
Hanke toteuttaa kaupungin osallisuus- ja ympäristötavoitteita
Pakilalaiset ja tilojen käyttäjät ovat antaneet ison panoksen hankkeen suunnitteluun. Erilaisia tilaisuuksia on ollut 12 vuonna 2018 ja 22 vuonna 2019. Keskeisimmät asukkaiden toiveet, kuten liikkumisen turvallisuuden kehittäminen ja lasten liikuntamahdollisuuksien turvaaminen on pystytty huomioimaan hankkeessa hyvin. Myös lukuisat asiantuntijat ovat jo tähän mennessä antaneet panoksensa hankkeelle.
Helsingin NMKY:n suunnittelee nykyisen yläasteen tontille (Pilkekuja 10) liikuntahallia, josta erityisesti liikuntapainotteinen yläaste saa käyttöönsä tavanomaista monipuolisemmat liikuntatilat.
Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman tavoitteet on pidetty mukana tilojen suunnittelussa alusta alkaen. Uudisosat toteutetaan pääosin puurakenteisina ja niiden energialuokkatavoitteeksi on asetettu paras A-luokka. Niissä lämmitys toteutetaan hiilineutraalisti lähdelämmöllä, joka perustuu hukka-, aurinko- ja maalämmön hyödyntämiseen.
Kustannukset laskettiin luonnossuunnitelmien perusteella
Päätösehdotuksen mukaan hankkeen enimmäiskustannus on 52,8 miljoona euroa. Lisäksi tulevat väistötilojen vuokraamisen sekä yläasteen ja päiväkoti Havukan rakennusten purkukustannukset.
Väistötilojen rakentamisen on suunniteltu alkavan tammikuussa 2020. Ne on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa lukuvuoden alkaessa. Ala-asteen tontilla työt käynnistyvät kesällä 2020 ja valmistuvat arviolta joulukuussa 2021. Päiväkoti Havukan tontilla työt alkavat arviolta helmikuussa 2022 ja valmistuvat kesällä 2023.
Hankkeen toteuttaa Pakilanpuiston allianssi. Allianssi tarkoittaa sitä, että tilaajana toimiva kaupunki, suunnittelijaryhmä ja toteuttaja yhdessä vastaavat hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta sekä myös jakavat hyödyt ja riskit.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki / kaupunkiympäristö
hankesuunnittelija Reetta Amper
p. 040 1612 372, reetta.amper@hel.fi
Helsingin kaupunki / kasvatus ja koulutus
projektiarkkitehti Ilari Suomalainen
p.09 310 86492, ilari.suomalainen@hel.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
KORRIGERAT PRESSMEDDELANDE: Startbanskvarteren blir centrum i Malms flygplatsområde22.9.2023 16:02:02 EEST | Tiedote
Detaljplanläggningen av Startbanskvarteren i Malm börjar. Av Startbanskvarteren planeras hela centrum för Malms flygplatsområde, som genomkorsas av snabbspårvägen Vik–Malm. I planeringsområdet finns också en betydande del av Flygplatsparken. OBS: Rättelse 22.9.2023: Namnet på området är Startbanskvarteren, inte Landningsbanekvarteren.
Veturitorin kunnostus alkaa Pasilassa22.9.2023 15:17:25 EEST | Tiedote
Veturitorin pinnat ja istutusalueet uusitaan, ja alue jäsennellään selkeämmäksi ja viihtyisämmäksi. Veturitori sijaitsee Pasilassa Ratapihantien ja Junailijankujan välissä. Työt alkavat maanantaina 25. syyskuuta.
KORRIGERAT PRESSMEDDELANDE: Startbanskvarteren blir centrum i Malms flygplatsområde22.9.2023 12:34:31 EEST | Tiedote
Detaljplanläggningen av Startbanskvarteren i Malm börjar. Av Startbanskvarteren planeras hela centrum för Malms flygplatsområde, som genomkorsas av snabbspårvägen Vik–Malm. I planeringsområdet finns också en betydande del av Flygplatsparken. OBS: Rättelse 22.9.2023: Namnet på området är Startbanskvarteren, inte Landningsbanekvarteren.
Kiitotienkortteleista Malminkentän tuleva keskusta22.9.2023 12:34:16 EEST | Tiedote
Malmin Kiitotienkortteleiden asemakaavoitus käynnistyy. Kiitotienkortteleista suunnitellaan koko Malminkentän alueen keskustaa, jonka läpi kulkee Viikin-Malmin pikaraitiotie. Suunnittelualueella on myös merkittävä osa Lentoasemanpuistosta.
Ärtholmens trafikprinciper för beslutsfattande – målet ett område i stadskärnan med få bilar22.9.2023 09:37:03 EEST | Tiedote
Helsingfors återupptar detaljplanläggningen för Ärtholmen. Som lösning på utmaningarna med trafiken på Ärtholmen föreslås att begränsa antalet parkeringsplatser i området. För parkering reserveras cirka 1 900 parkeringsplatser, vilket har uppskattats vara tillräckligt med tanke på Ärtholmens läge och de goda tjänster som byggs i området.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme