Kauppakorkeakoulun avoimen väylä on mahdollisuus yhä useammalle hakijalle
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun JSBE:n uusi avoimen väylä on herättänyt mielenkiintoa niin nuorissa kuin jo työelämässä olevissa ympäri Suomen. Alan yleisen kiinnostavuuden rinnalla kevennetyt väylävaatimukset sekä aktiivinen tiedottaminen ovat lisänneet väylän suosiota, JSBE:n varadekaani Anna-Maija Lämsä kertoo. Kauppatieteiden avoimen väylän kehittäminen on osa valtakunnallista Toinen reitti yliopistoon -hanketta.
Tänä syksynä vajaat sata opiskelijaa on ilmoittautunut väyläopintoihin Jyväskylän yliopiston avoimeen yliopistoon, mutta opiskelijamäärien perusteella hakumahdollisuudesta kiinnostuneita on todennäköisesti enemmän.
"Odotuksena on, että ensi kevään haussa hakijoita on runsaasti. Hakijoita tulee varmasti myös muiden avointen yliopistojen sekä JYU:n yhteistyöoppilaitosten kautta", JSBE:n opintopäällikkö Niina Simanainen sanoo.
Jyväskylän yliopiston avoimia opintoja tarjoavat Alkio-opisto Keski-Suomessa sekä Työväen Akatemia pääkaupunkiseudulla.
Väyläopinnot kannattaa aloittaa heti
Uudistetulla väylällä suoritetaan opintoja yhteensä 45 opintopistettä. Aloituspaikkoja tutkinto-opiskelijaksi on merkittävästi enemmän kuin ennen: yrityksen taloustieteissä on paikkoja 45 opiskelijalle aiemman kymmenen sijaan sekä taloustieteissä viidelle aiemman kahden sijaan.
Kevään 2020 yhteishaussa kauppakorkeakouluun valitaan ne hakijat, joilla on paras opintomenestys. Myös suoritettujen opintojen laajuus huomioidaan. Tarkka hakupisteytys kerrotaan avoimen väylän valintaperusteissa.
"Jos haluaa hakea ensi kevään yhteishaussa väylältä kauppatieteisiin, opinnot kannattaa aloittaa hetimmiten", Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opintoneuvoja Riina Kärkkäinen kannustaa. Hän on mukana avoimen reitteihin liittyvien opintopalveluiden kehittämisessä Toinen reitti yliopistoon -hankkeessa.
Kauppatieteiden perustaitoja tarvitaan monella alalla
Jos opintoja ei kuitenkaan ehdi suorittaa ennen hakua tai opiskelupaikka jää haussa saamatta, tutkintotavoitteista opiskelua on mahdollista jatkaa.
"Nekin, jotka eivät tule valituksi yhteishaussa väylän kautta, voivat jatkaa tutkintoon sisältyvien opintojen tekemistä avoimessa", varadekaani Anna-Maija Lämsä muistuttaa. "Lisäksi opinnoista saatavia kauppatieteiden perustaitoja tarvitaan lähes kaikilla aloilla työelämässä."
Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston koordinoima Toinen reitti yliopistoon -hanke (2018–2020) suunnittelee ja pilotoi erilaisia avoimen yliopiston reittejä tutkintokoulutukseen. Hankkeessa on mukana 11 suomalaista yliopistoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli Joutsen
Markkinointisuunnittelija
Avoin yliopisto
Jyväskylän yliopisto
+358406524168
heli.a.joutsen@jyu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu7.5.2025 08:37:38 EEST | Tiedote
Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme