Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Hallitus esittää uutta lakia sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen - Pienestä hyödystä tulossa suuria kustannuksia

Jaa
Hallitus esittää uutta lakia sähköajoneuvojen latausvalmiuksista ja latauspisteiden rakentamisesta. Lailla pantaisiin osaltaan täytäntöön muutettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD). Kuntaliitto kannattaa sähköautoilun lisäämistä liikenteessä, mutta latauspisteitä tulee rakentaa tarpeen mukaan.

Lailla pyritään parantamaan sähköajoneuvojen latausmahdollisuuksia. Laki velvoittaisi kuntia esimerkiksi suunnittelemaan ja rakentamaan sähköautojen latauspisteitä ja latausvalmiuksia. Säädökset vaikuttaisivat asuinrakennusten osalta kuntien, kuntayhtymien ja niiden tytäryhtiöiden rivitaloihin ja kerrostaloihin ja muiden rakennusten osalta kouluihin, päiväkoteihin, sairaaloihin ja muihin julkisiin rakennuksiin.

Hallituksen esityksessä uusi laki tulisi huomattavasti tiukemmaksi kuin direktiivi vaatii ja aiheuttaisi kunnille lisäkustannuksia ilman mainittavaa hyötyä. 

- Pääosa, 80-90 prosenttia, sähköautojen latauksista tehdään kotona ja tarvetta lataukselle muualla tulee vain harvoin. Peruslatauspisteestä saadaan 15-30 minuutin latauksella vain noin 5-10 kilometriä lisää ajoaikaa, joten se ei esimerkiksi kaupungilla asioinnin yhteydessä ole kovin kannattavaa, sanoo Kuntaliiton energia-asiantuntija Vesa Peltola.

 Latauspisteiden rakentaminen lisää kuntien kustannuksia

 Lakiesityksen mukaan vuoden 2025 alkuun mennessä jokaisen yli 20 autopaikan ei-asuinrakennuksen pysäköintialueelle on rakennettava latauspiste 10 prosenttiin autopaikoista. Kunnissa laki koskisi käytännössä kaikkia julkisia rakennuksia.

Peltolan mukaan yksi peruslatauspiste maksaa asennuksineen arviolta 1000 - 3000 euroa, mutta se voi tulla kalliimmaksikin, jos sähköjärjestelmää on saneerattava. Tarkkaa laskelmaa kunnille koituvista kustannuksista ei ole vielä tehty, mutta summa nousee helposti kymmeniin miljooniin euroihin.

- Kustannussyistä lain myötä pakolliset latauspisteet olisivat todennäköisesti peruslataukseen eli auton yön yli lataamiseen tarkoitettuja Type 2 -standardin mukaisia latauspisteitä. Asiointikäyttöön yksivaihevirralla lataaminen on liian hidasta. Pikalatauspisteeltä saa puolessa tunnissa ajoaikaa tyypillisesti noin 100 kilometriä, mutta sellaisen asennushinta voi olla jopa 50 000 euroa.

Peltola muistuttaa, että turhiin latauspisteisiin tehtävät investoinnit ovat pois vaikuttavimmista energiainvestoinneista.

- Kuntaliitto ei vastusta latauspisteiden rakentamista, mutta lakiehdotuksen mukaisesti rakennettuna niitä tulee tarpeeseen nähden liikaa ja vääriin paikkoihin. Julkisten latauspisteiden osalta markkinaehtoinen ja tarpeenmukainen rakentaminen on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Monissa kunnissa latauspisteitä rakennetaan jo osana ilmastotyötä.

- Lisäksi lataustekniikka kehittyy jatkuvasti. Siksi kannattaa mieluummin investoida latausvalmiuksien kohentamiseen kuin nykyistä tekniikkaa edustavien latauspisteiden lisäämiseen.

Kuntaliitto ehdottaa paluuta direktiivin minimivaatimuksiin

Kuntaliitto ehdottaa, että laissa palattaisiin direktiivin minimivaatimuksiin seuraavasti:

1) Uudet ja laajasti korjattavat ei-asuinrakennukset (esim. koulut, sairaalat, päiväkodit)joissa on yli 10 autopaikkaa: Yksi latauspiste ja latausvalmius joka viidenteen autopaikkaan.

  • Hallituksen esityksen mukaan vastaavissa yli 10 autopaikan rakennuksissa tulisi olla yksi latauspiste ja latausvalmius puoleen autopaikoista ja yli 20 autopaikan rakennuksissa 10 prosenttiin autopaikoista.

2) Olemassa olevat ei-asuinrakennukset, joissa on yli 20 autopaikkaa: Vain yksi latauspiste pysäköintialuetta kohtaan.

  • Hallituksen esityksen mukaan latauspiste tulisi olla 10 prosentille autopaikoista. Sadan autopaikan parkkialueella tämä tarkoittaisi kymmentä latauspistettä.

3) Uudet ja laajasti korjattavat asuinrakennukset (esim. kuntien omistamat rivi- ja kerrostalot), joissa on yli 10 autopaikkaa: Latausvalmius jokaiseen autopaikkaan.

  • Hallituksen esityksen mukaan yli neljän autopaikan asuinrakennuksissa kaikkiin autopaikkoihin tulisi tehdä latausvalmius.

Lisäksi Kuntaliitto ehdottaa, että lain täytäntöönpanossa noudatettaisiin kuntien osalta rahoitusperiaatetta, sillä uudet lakisääteiset tehtävät eivät saisi heikentää kuntien taloudellista asemaa.

Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 10.3.2020. Hallituksen esitys sähköajoneuvojen latausvalmiuksista ja latauspisteiden rakentamisesta sekä rakennuksen automaatio- ja ohjausjärjestämästä on parhaillaan lausuntokierroksella.

Lisätietoja:

Vesa Peltola, energia-asiantuntija, p. 040 568 7145

 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliitto selvitti: Suomalaiset samaistuvat vahvasti kotikuntaansa - kiinnostavia kuntakohtaisia eroja18.6.2025 01:00:00 EEST | Tiedote

Mihin kuntiin tai alueisiin samaistut? Kuntaliiton tuore Kuntalaistutkimus osoittaa, että suomalaiset samaistuvat yhä vahvasti kotikuntaansa, erityisesti pienissä kunnissa ja iäkkäämmissä ikäryhmissä. Paikallisuus elää vahvana arjessa, vaikka samaan aikaan Eurooppa ja maakunta kasvattavat merkitystään. Kärkikolmikkona samaistumisessa ovat Suomi, Pohjoismaat ja kotikunta. Kotikuntaansa samaistuvien määrä kuitenkin vaihtelee merkittävästi eri puolilla Suomea. Tutkimuksesta selviää myös, että mitä vahvemmin suomalaiset kokevat kuuluvansa kotikuntaansa, sitä enemmän he luottavat päätöksentekoon ja ovat tyytyväisempiä kunnan palveluihin. Samaan aikaan uudet hallinnolliset rakenteet etsivät vielä paikkaansa ihmisten arjessa: hyvinvointialueet eivät vielä tunnu omilta. Kuntalaistutkimukseen vastasi 10 500 suomalaista 46 kunnasta ja kaupungista. Liitedioista pääsee tutustumaan kuntakohtaisiin tuloksiin. Esimerkiksi Naantalissa ja Inarissa samaistuminen kotikuntaan on poikkeuksellisen vahvaa. S

Joka kolmas kuntapäättäjä on kohdannut häirintää tai uhkailua6.6.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kolme kymmenestä kuntapäättäjästä on kokenut häirintää tai uhkailua kuluvalla valtuustokaudella, ilmenee Kuntaliiton tuoreesta Kuntapäättäjätutkimuksesta. Häirintää kokevat erityisesti naiset ja näkyvissä luottamustehtävissä toimivat. Häirinnän muodoista yleisimpiä ovat asiaton palaute mediassa (57 %), sanalliset uhkaukset tai aggressio kasvokkain (43 %) sekä maalittaminen (35 %). Sosiaalisessa mediassa tapahtuneet uhkaukset ovat hieman vähentyneet vuodesta 2020. Samalla tutkimus osoittaa myös valonpilkahduksia: keskusteluilmapiiri kunnissa on monin paikoin parantunut.

Vauvarahaa maksavien kuntien määrä kasvussa2.6.2025 09:24:01 EEST | Tiedote

Vauvaraha on yleistynyt erityisesti pienissä kunnissa, joissa etsitään tapoja tukea perheitä ja houkutella uusia asukkaita, selviää Kuntaliiton tuoreesta selvityksestä. Vastasyntyneitä muistetaan jollain tavalla lähes 120 kunnassa, ja vauvarahaa maksetaan 64 kunnassa. Suurimmillaan vauvaraha on 10 000 euroa. – Vaikka vauvaraha ei ratkaise väestörakenteen muutoksia, monessa kunnassa sen avulla halutaan viestiä, että lapset ja lapsiperheet ovat arvokkaita sekä tukea perheiden arkea, sanoo kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen Kuntaliitosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye