SininauhaliittoSininauhaliitto

Digitaaliset oikeudet ovat jokaisen kansalaisen perusoikeuksia – myös yhteiskunnan laidoilla

Jaa
Suomi kuuluu digiosaamisen kärkimaihin Euroopassa. Silti arviolta yli miljoona suomalaista tarvitsee tukea digitaalisten sovellusten ja laitteiden käytössä. Etenkin asunnottomilla, vankitaustaisilla ja syrjäytyneillä on usein riittämättömät taidot ja välineet sähköiseen asiointiin. Tämä vieraantuminen voi syventää entisestään syrjäytymiskierrettä.

Lainsäädäntö on linjannut, että kaikki julkiset palvelut tulee digitalisoida. Mutta miten pitää huoli, että kukaan syrjäydy hänelle kuuluvista palveluista digitalisaation vuoksi tai siksi, että sovellusten kehittäjät suunnittelevat palveluita kuulematta erilaisia palveluiden käyttäjiä?

-        Yhteiskunnan teknologisoitumisessa ja digitalisoitumisessa on huolehdittava kaikkien osallisuudesta. Tämä on huomioitava myös perustoimeentulossa ja palveluiden sähköistämisessä, sanoi sisäministeri, köyhyystutkija Maria Ohisalo, kun häneltä kysyttiin, kuuluuko älylaitteen olla osa ihmisen perustoimeentuloa.

Ohisalo puhui Digitaalista turvaverkkoa rakentamassa – kuuluuko digi vain hyväosaisille -seminaarissa Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona. Sininauhaliitto ja Kriminaalihuollon tukisäätiö yhteistyössä muiden marginaalissa elävien ihmisten kanssa toimivien järjestöjen kanssa halusivat nostaa esiin sen, että asunnottomien, päihde- ja mielenterveystaustaisten, vankitaustaisten ja yhteiskunnan laidalla elävien ihmisten tarpeet on usein digitalisaatiosta puhuttaessa unohdettu.

-        Esimerkiksi älypuhelimella voi tehdä monia asioita pelkän soittelun ja viestittelyn lisäksi: hoitaa viranomaisasiointia mutta yhtä lailla löytää vertaistukiryhmiä tai yhteyksiä ystäviin, osallistua vapaaehtoistyöhön tai etsiä itseä lähellä olevan ruoka-apupisteen, Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeen projektityöntekijä, toimintaterapeutti Piia Niilola Sininauhaliitosta toteaa.

Digitaalinen syrjäytyminen ei aina tapahdu omasta halusta: asunnottomuus, mielenterveys- ja riippuvuusongelmat sekä vähäosaisuus sulkevat ihmisen pois monista palveluista, joissa digitaitoja opetetaan. Digitaalisen laitteen hankkiminenkaan ei ole vähävaraiselle itsestään selvää.

-        Jos minulla olisi oma tietokone, hoitaisin itse pankkiasioitani ja muita etuuksia. Niin ja etsisin asuntoa itselleni. En edes tiedä, mitä kaikkea tietokoneella tai kännykällä voi tehdä. Toivoisin kuitenkin, ettei kaikkea vanhaa muutettaisi ja kaikki muuttuisi digitaaliseksi. Koneelta on vaikea nähdä kaikkea, päihdeongelmaisille ja asunnottomille asumispalveluja tarjoavassa Helsingin Vieraskodissa asuva Liisa sanoo.

Jotta marginaalissa elävät ihmiset saavat taitoja ja välineitä digitaalisuuteen, tulee päättäjien, asiakkaiden ja asiakastyötä tekevien asenteiden muuttua. MargIt-verkoston* järjestämässä Digitaalista turvaverkkoa rakentamassa – seminaari (23.10.2019, Helsingin kulttuuritalo) kysyttiin ovatko digitaaliset palvelut tällä hetkellä tarkoitettu kaikille? Voiko syrjäytyä jos ei ole kännykkää? Entä miten turvataan riittävät digitaidot marginaalissa eläville ihmisille?

*MargIt-verkosto on valtakunnallinen ammatillinen verkosto, joka kehittää marginalisoitujen ihmisten digituen saavutettavuutta ja edistää heidän digitaalisia oikeuksiaan. Verkoston jäsenet työskentelevät laajasti eri kuntien, valtion ja järjestökentän sektoreilla. Verkostoa koordinoi Sininauhaliiton Ruokajonosta osallisuuteen -hanke. Verkostoon kuuluvat mm. Sininauhaliitto, Kriminaalihuollon tukisäätiö ja Helsingin Seudun erilaiset oppijat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:


Projektityöntekijä Piia Niilola, Ruokajonosta osallisuuteen -hanke, Sininauhaliitto, piia.niilola@sininauha.fi, 050 428 61 06


Vastaava ohjaaja Katja Kivipuro, Hard Luck -nettikahvila, Kriminaalihuollon tukisäätiö, katja.kivipuro@krits.fi, 050 593 7979

Tietoja julkaisijasta

Sininauhaliitto
Sininauhaliitto
Pasilanraitio 5, 2. krs
00240 HELSINKI

+358 50 5909 339http://www.sininauhaliitto.fi

Sininauhaliitto on runsaan sadan jäsenyhteisön yhteistyöverkosto, joka auttaa vaikeaan tilanteeseen joutuneita ihmisiä. Liiton ja sen runsaan sadan, ympäri Suomea toimivan jäsenyhteisön erityisosaamista ovat päihde- ja pelihaitat, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaisasunnottomuus sekä sosiaalinen työllistäminen.

Kriminaalihuollon tukisäätiö on valtakunnallinen asiantuntija ja palveluntuottaja, joka työskentelee rikostaustaisten ja heidän läheistensä hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sininauhaliitto

Ikääntyneiden liiallinen alkoholinkäyttö vähentyi Pilke-ryhmissä3.9.2024 08:16:00 EEST | Tiedote

Suomalaisista 65 vuotta täyttäneistä miehistä lähes puolella ja naisista viidenneksellä on runsasta alkoholin käyttöä. Liiallinen päihteidenkäyttö on haitallista itselle, läheisille ja palveluita järjestäville tahoille. Sininauhaliiton tuoreen kyselyn mukaan päihteitä haitallisesti käyttävistä ikääntyneistä alkoholinkäyttö vähentyi 41 prosentilla Pilke-ryhmässä. Tulokset osoittivat, että vertaistuellisella pienryhmätoiminnalla on myönteisiä vaikutuksia, kuten yksinäisyyden väheneminen ja paremmin kotona pärjääminen.

Leikkaukset kuntouttavasta työtoiminnasta uhka kansantaloudelle – Sininauhaliitto ja Into luovuttivat vetoomuksen hallitukselle17.6.2024 15:47:24 EEST | Tiedote

Sininauhaliitto ry ja Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry vetoavat hallitukseen, että se turvaisi kuntouttavan työtoiminnan. Vetoomus luovutettiin tänään sosiaali- ja terveysministerin valtiosihteerille Marjo Lindgrenille. Lindgren otti vetoomuksen vastaan ministeri Kaisa Juuson puolesta. Kuntouttavan työtoiminnan saatavuus on heikentynyt hyvinvointialueuudistuksen myötä. Tämän vuoksi haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ovat jääneet ilman tarpeisiinsa vastaavia palveluita. Lisäksi hallituksen päätökset sosiaali- ja terveysalan järjestöjen, sosiaalihuollon palveluiden ja nuorten työpajatoiminnan leikkauksista heikentävät entisestään mahdollisuuksia päästä kuntouttavaan työtoimintaan. ”On erittäin huolestuttavaa, että leikkaukset kuntouttavasta työtoiminnasta heikentävät jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksia työllistyä. Leikkausten myötä näitä ihmisiä uhkaa pitkäaikaistyöttömyys, työmarkkinoiden ulkopuolelle putoaminen ja syrjäytyminen. Tämä

Kaikki puhuvat vastuusta – Syntyykö Suomeen lisensseihin perustuva rahapelijärjestelmä perinteisen monopolijärjestelmän rinnalle?17.3.2023 14:11:14 EET | Kutsu

Tervetuloa Eettisesti kestävän rahapelien lisenssijärjestelmän ABC -tilaisuuteen ke 22.3.2023 kello 9.30–11 Tiltin tiloihin Hakaniemeen (Siltasaarenkatu 12 C, 6. krs, 00530 Helsinki; kulku Paasivuorenkadulta) tai etätapahtumaan. Rahapelijärjestelmän uudistaminen on ajankohtainen keskustelunaihe ennen vaaleja ja niiden jälkeen. Sininauhaliiton tilaisuus on tarkoitettu päättäjille, median edustajille ja Suomen rahapelijärjestelmästä kiinnostuneille.

Lisää työttömiä, nälkäisiä ja näköalattomia ihmisiä – Sininauhaliitto lähetti avoimen kirjeen ministereille Haatainen, Lintilä, Sarkkinen, Anderson, Blomqvist, Henriksson, Kiuru, Lindén, Mikkonen, Paatio ja Saarikko30.8.2022 20:43:30 EEST | Tiedote

Sininauhaliitto pyytää ministereitä vaikuttamaan esitykseen hallituksen ns. palkkatukiuudistuksen 100 %:n palkkatuen osalta, koska on kohtuutonta rajata palkkatuen mahdollisuuksia tilanteissa, joissa palkkatuki on ainoa työllistymiskeino.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye