Uusi Sale Janka tuo pikakassat pikkukauppaan – Itsepalvelumyymälän valttina on asiakaspalvelu
28.10.2019 08:59:00 EET | Pirkanmaan Osuuskauppa | Tiedote

Sale Jankan avaaminen tiistaina 29.10. klo 9.00 on taktinen veto.
– Avajaisia siirrettiin muutamalla päivällä, koska emme halunneet varastaa huomiota Kalevan Prismalta. Kalevan järkäle kun juhli juuri edeltävänä viikonloppuna nelikymppisiään, naurahtaa Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Kimmo Vuorinen.
Sale Jankan avajaiset ovat totta tosiaan tapaus, sillä alueen asukkaat ovat olleet jo muutaman vuoden ilman omaa lähikauppaa. Samalla liikepaikalla oli aikanaan peräjälkeen useitakin eri kauppoja ja kioski, mutta kun liikekeskus purettiin, lähiön asukkaat jäivät odottavalle kannalle. Kerrostalon kivijalkaan valmistunut uusi myymälä paikkaa aukon alueen palveluissa ja osoittaa raikkaalla konseptillaan suunnan uuden polven lähikaupoille.
Itsepalvelu pikkukaupan kuriositeettina
Uudessa Salessa arjen sujuvuus on pyritty huomioimaan monella tavalla: Myymälän aukioloajat ovat laajat, ja esimerkiksi työpäivän eväät pääsee nappaamaan matkaan jo aamukuudelta. Unihiekan karistelua helpottaa kuuma kahvi tai raikas appelsiinimehu, jonka asiakas voi puristaa itse tuoreista hedelmistä. Illallistarpeita saa joka päivä iltayhteentoista saakka. Tuotevalikoimassa korostuu nopea syöminen, ja kauppaan on saatu isoista marketeista tuttuja itsepalvelukassoja. Janka on Pirkanmaan Saleista ensimmäinen, jossa viivakoodeja pääsee lukemaan omin käsin.
– Varsinkin nuoremmat asiakkaat käyttävät itsepalvelukassoja jo erittäin jouhevasti, kertoo myymäläpäällikkö Ritva Helminen.
– Tavallisiakin kassoja toki löytyy vielä, ja apua itsepalvelun harjoitteluun saa henkilökunnalta. Asiakaspalvelu on itsepalvelusta huolimatta Jankan vahvuus.
Pirkanmaan Osuuskaupalla vuoden esimieheksi valittu Ritva vetää Jankassa tiimiä, jossa ensikertalaisuus on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Se on valtava haaste, mutta henkilökunnalle myös hieno mahdollisuus kouluttautua kaupan alalle. Myyjien rekrytoinnissa ratkaisi pitkälti loistava asiakaspalveluasenne ja aito halu kehittyä ruokakaupan moniosaajaksi. Kokemattomuus liukuhihnatyöskentelystä taklataan Ritvan mukaan jo avajaisviikolla.
– Kumpi on ketterämpi kassatäti: myyjä vai asiakas? Tulkaa haastamaan, päällikkö iskee silmää.
Ajanmukainen tarjonta on sekä vahvuus että heikkous
Sale Janka on tuotu tähän päivään paitsi visuaalisen ilmeensä myös paistopisteensä puolesta. Myymälän tuoreiden paistotuotteiden repertuaari on jopa tuplasti niin laaja kuin sen pirkanmaalaisilla kaimoilla, mutta valikoimaa silmätessä vaativa pullahiiri saattaa kuitenkin harmistua. Suolaisen ja makean osuudet on nimittäin käännetty irtotuotteissa ympäri niin, että totutusti dominoivampi makea on sivuroolissa suolaisten tuotteiden viedessä valtaosan hyllytilasta.
– Totta kai meiltä kuitenkin löytyy perinteiset kahvileivät sekä vaihtelevasti erikoisempiakin herkkuja, kuten sitruuna-tuorejuustoviinereitä ja sticky toffeeta, Ritva lupaa.
– Ravinnon sokerittomuus tai ainakin liiallisen sokerin karttaminen on nykyään tavallista, ja olemme halunneet päivittää paistopisteen valikoiman vastaamaan asiakkaidemme toiveita.
Kaupalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten suomalaiset syövät. Kun fiksut valinnat tehdään helpoiksi, niitä myös tehdään. S-ryhmä on kehittänyt valikoimiaan sekä muokannut tuotteitaan ja reseptejään ravitsemissitoumuksensa mukaisesti viimeisten parin vuoden ajan. Tämä on näkynyt asiakkaille esimerkiksi yli 70 uutena terveellisempänä lapsille suunnattuna tuotteena sekä kymmeninä vähäsuolaisempina ja -sokerisempina elintarvikkeina. Tuorein paikallinen esimerkki edelläkävijyydestä on Sale Janka.
Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskauppa, ryhmäpäällikkö Kimmo Vuorinen, kimmo.vuorinen@sok.fi, 010 76 70087
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan robot suuntaavat keväällä 2026 ennätysmäärälle uusia alueita18.3.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskauppa laajentaa asiakkaille tutuksi tulleiden hellyttävien kuljetusrobottien alueita keväällä 2026. Robot alkavat kuljettaa asiakkaiden tilauksia viidestätoista uudesta toimipaikasta. Myös S-kauppojen tunnin toimituksia laajennettiin uusiin myymälöihin alkuvuodesta.
Pirkanmaan Osuuskaupan vuosi 2025 oli onnistunut – kiitokseksi henkilökunnalle ylimääräinen tulospalkkio11.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskaupan (POK) vuosi 2025 oli onnistunut. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 1,1 prosenttia. POK investoi uusien palveluiden ja verkoston kehittämiseen miltei 34 miljoonaa euroa ja investoinnit jatkuvat laajamittaisina myös vuonna 2026. – Olemme viimeisen viiden vuoden aikana tehneet Pirkanmaasta parempaa paikkaa elää yli 230 miljoonalla eurolla. Investointimme korostavat Osuuskauppamme roolia Pirkanmaan elinvoiman ja palveluverkoston kehittäjänä haastavassa taloustilanteessa, toimitusjohtaja kuvailee.
Tampereen tuorein illallisravintola Baonami kutsuu tutustumaan Tyynenmeren makumaailmaan13.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pacific sushia fritatusta riisistä, japanilaisia kushiyaki-vartaita laavakivigrillistä ja brasilialaisen klassikkococktailin kutkuttava versio sakerinja... Helmikuun alussa pääset kokemaan Tyynenmeren monipuolisen ruoka- ja juomakulttuurin Tampereen keskustan uudessa illallisravintolassa Baonamissa.
Pirkanmaan suurin Prisma uudistuu vuonna 20267.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kesällä 2026 pirkanmaalaiset saavat asioida entistä ehommassa Prismassa, sillä Prisma Kaleva uudistetaan energiatehokkaaksi ja entistä paremmin asiakkaiden tarpeita palvelevaksi.
Uusi Sale Hakkari avautuu tiistaina – luvassa neljän päivän avajaiset15.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Lempääläläiset saavat tiistaina 16. joulukuuta uuden lähikaupan. Sale Hakkari 2.0 on aiempaa paikalla toiminutta kauppaa reilusti suurempi ja huomattavasti toimivampi. Uusi myymälä on rakennettu paikallisten toiveet huomioiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

