Seksuaalinen väkivalta nivoutuu kokemuksiin välittämisestä

Lastensuojelulaitoksessa asuneista tytöistä suurin osa ei käyttänyt sanaa ´väkivalta´ kohtaamastaan seksuaalisesta väkivallasta, ja se, minkä he ylipäätään tunnistivat tai nimesivät seksuaaliseksi väkivallaksi, nivoutui kokemuksiin välittämisestä. Louhela nimeää ilmiön ”vahingolliseksi välittämisen illuusioksi”.
Väitös vahvistaa aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan lastensuojelulaitoksissa asuvat tytöt kokevat vertaisiaan enemmän seksuaalista väkivaltaa. Väkivallan ja muiden haavoittavien kokemusten takia tyttöjen on usein haastavaa muodostaa turvallisia yhteyksiä muihin ihmisiin. Tyttöjen seksuaalisen riskikäyttäytymisen alueelle väittelijä ehdottaa uutta termiä: ”seksismiin perustuva sisäistetty seksuaalinen väkivalta.”
”Seksuaalisen väkivallan kokemuksia tulisi tarkastella sekä muuttuvana ja moniäänisenä että tilanne- ja kontekstisidonnaisena ilmiönä”, Louhela toteaa.
Tutkimuksensa perusteella hän esittää, että lapsille olisi järjestettävä väkivaltaa ennaltaehkäiseviä sukupuolivastuullisia koulutuksia varhaisessa vaiheessa. Lisäksi lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille tulisi järjestää koulutusta seksuaalisen väkivallan piilossa olevien muotojen tunnistamiseksi ja seksuaalisesta väkivallasta käytettäviä käsitteitä tulisi kehittää.
Artikkeliväitöskirjan pääaineiston muodostavat yhdentoista 14–17-vuotiaan suomalaistytön haastattelut, ja lisäksi tutkimuksessa käytetään Bulgariasta, Italiasta ja Kataloniasta kerättyä haastatteluaineistoa, jossa neljäkymmentäkuusi tyttöä kertoo kokemuksiaan väkivallasta.
Kasvatustieteiden maisteri Helena Louhela väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 22. marraskuuta. Sukupuolentutkimuksen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Sexual violence – Voiced and silenced by girls with multiple vulnerabilities (Seksuaalinen väkivalta – Moniulotteisesti elämässään haavoittuneiden tyttöjen kertomana ja vaikenemana). Vastaväittäjänä toimii professori Päivi Honkatukia Tampereen yliopistosta ja kustoksena dosentti Vappu Sunnari. Väitöstilaisuus pidetään Linnanmaalla salissa L6 klo 12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
KM Helena Louhela
p. 044 2139181
helena.louhela@oulu.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Konenäkö korvaa asiantuntijan läsnäolon - Oulun yliopiston kehittämä lisätyn todellisuuden teknologia voi opastaa kohta kohdalta vaikka korjaamaan tietokoneen18.6.2025 07:17:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto on kehittänyt yhteistyössä Keski-Ruotsin yliopiston kanssa uudenlaisen immersiivisen lisätyn todellisuuden (AR) sovelluksen, jonka avulla voi suorittaa erityisosaamista vaativia tehtäviä kuten korjata laitteen ilman asiantuntijan läsnäoloa. IMMERSE –sovellus perustuu käsiteltävästä laitteesta 3D-skannaustekniikalla tuotettuun digitaaliseen kaksoseen ja siihen lisättäviin graafisiin opasteisiin, kuten nuoliin ja tekstilaatikoihin, jotka ohjaavat työtä askel askeleelta. Älylaitteen kameran läpi katsoen ohjeet piirtyvät laitteen päälle AR-teknologian avulla.
Ensimmäiset psykologit Oulun yliopistosta valmistuvat12.6.2025 05:39:00 EEST | Tiedote
Psykologian tutkinto-ohjelma aloitti Oulun yliopistossa syksyllä 2021, ja ensimmäiset psykologian maisterit valmistuvat kesäkuun lopussa. Koulutuksen odotetaan helpottavan Pohjois-Suomen psykologipulaa.
Oulun yliopiston 6G-testikeskus tuo tehoja tutkimukseen11.6.2025 07:27:00 EEST | Uutinen
6G-tutkimus siirtyy kovaa vauhtia teoriasta käytäntöön. Vaikka varsinaista 6G-standardia ei vielä olekaan, tarve testata uusia teknologioita ja ratkaisuja kasvaa koko ajan. Oulun yliopiston edistyksellinen 6G-testikeskus tarjoaa tähän vertaansa vailla olevia mahdollisuuksia.
Asuntomessut Oulussa – asiantuntijoita medialle11.6.2025 06:48:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tutkitaan muun muassa arkkitehtuuria, valaistusta, rakentamista, rakennusterveyttä ja asuntojen hinnanmuodostusta sekä koulutetaan tulevaisuuden arkkitehtejä ja diplomi-insinöörejä.
Oulun yliopiston hallitus hyväksyi kiinteistöstrategian10.6.2025 14:31:16 EEST | Tiedote
Kiinteistöstrategia perustuu yliopiston hallituksen asettamiin tavoitteisiin, joita vasten tulevia tilaratkaisuja arvioidaan
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme