Suomessa käydään joka vuosi yli 1 500 perintöriitaa liikaa

Suomen kaikissa käräjäoikeuksissa riideltiin perimiseen liittyvistä asioista 1 501 kertaa vuonna 2018, kun vuotta aiemmin käräjäoikeuksissa käsiteltiin 1 664 perintöriitaa.
Tieto käy ilmi varainhoitaja ja yksityispankki FIMin tekemästä selvityksestä. FIM kävi läpi vuosina 2013–2018 vireille tulleet perimiseen liittyvät riidat Suomen kaikissa käräjäoikeuksissa. Tarkastelujaksolla käräjäoikeuksissa käytiin vuosittain keskimäärin runsaat 1 600 perintöriitaa.
Ylivoimaisesti suurin osa riidoista käsittelee vuodesta toiseen sitä, kuka toimii kuolinpesän selvittäjänä tai jakajana. Näissä tapauksissa riita perinnöstä on alkanut jo ennen varsinaista perinnönjakoa ja pesän selvittäjäksi ja jakajaksi tarvitaan usein ulkopuolinen henkilö.
Lakiasianpäällikkö Veera Kosonen FIMistä on työskennellyt vuosia perimiseen liittyvien kysymysten parissa. Hän on nähnyt työssään sen, miten kipeitä perintöriidat voivat olla ja miten ne voivat repiä erilleen kokonaisia sukuja.
”Jokainen perintöriita on inhimilliseltä kantilta tarkasteltuna liikaa. Mielestäni paras perintö on riidaton perintö”, Kosonen sanoo.
Kosonen kertoo, että jokainen meistä voi pyrkiä huolehtimaan asiansa siten, ettei tarpeettomia perintöriitoja syntyisi.
”Perintöriidan käsittely oikeusteitse saattaa helposti kestää vuosia. Tämä on raskasta paitsi henkisesti, myös taloudellisesti.”
Miten sitten perintöä jättävän kannattaisi huolehtia omat asiansa kuntoon ajoissa? Kosonen neuvoo, että ensimmäisessä vaiheessa tärkeintä on tunnistaa oma tilanne ja ottaa varallisuus- ja perintösuunnittelu rohkeasti puheeksi. FIMin vuonna 2018 teettämässä kyselytutkimuksessa lähes kolmannes suomalaisista kertoi pohtineensa perintöön liittyviä kysymyksiä paljon. Samaan aikaan joka kolmas kertoi kuitenkin, ettei ole puhunut kenenkään kanssa aihepiiristä.
”Perimiseen liittyvistä kysymyksistä ja suunnittelumahdollisuuksista kannattaisi puhua nykyistä reippaammin sekä oman perheen että alan asiantuntijoiden kanssa”.
Uusimpien tilastojen mukaan joka neljännellä suomalaisella kotitaloudella on nettovarallisuutta yli 260 000 euroa, ja kaikkein varakkaimpia ovat 65–74-vuotiaat. Kososen mukaan yhä useampi suomalainen kaipaakin tänä päivänä apua perhe- ja verojuridiikkaan liittyvissä kysymyksissä.
”Moni meistä esimerkiksi kuvittelee, että varallisuus- ja perintösuunnittelun työkalut ovat kunnossa, kunhan muistaa päivittää testamentin, edunvalvontavaltuutuksen ja mahdollisen avioehdon aina, kun elämäntilanteessa tai lainsäädännössä tapahtuu muutoksia. Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen askel sen varmistamiseksi, että jättää jälkeensä riidattoman perinnön.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Veera Kosonen, lakiasianpäällikkö, FIM Private Banking, puh. 040 505 0435, veera.kosonen@fim.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
FIM on vuonna 1987 perustettu suomalainen varainhoitaja ja yksityispankki. Olemme osa S-Pankki-konsernin Varallisuudenhoitoliiketoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Enkät: Finländarna är nu intresserade av billigare stugor – en båt står högre på semesterfirarens önskelista än en innetoa19.6.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Intresset för billigare stugor har ökat, men finländarna är också intresserade av att bygga till, visar en färsk enkät som S-Banken låtit göra. När det gäller bekvämligheter i stugan är bastun den viktigaste, och båten står högre upp på semesterfirarnas önskelista än innetoan.
Kyselytutkimus: Suomalaisia kiinnostavat nyt edullisemmat mökit – mökkeilijän toivelistalla vene voittaa sisävessan19.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kiinnostus edullisempia mökkejä kohtaan on kasvanut, mutta myös lisärakentaminen kiinnostaa suomalaisia, selviää S-Pankin teettämästä tuoreesta kyselytutkimuksesta. Mökin mukavuuksista tärkein on sauna, ja vene on mökkeilijöiden toivelistalla sisävessaa korkeammalla.
Det ökade antalet penningkurirer bland unga oroar banker och polisen16.6.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Penningkurirer har blivit vanligare bland unga de senaste åren. Det handlar om ett fenomen där ungdomar eller unga vuxna värvas som penningkurirer mot belöning.
Nuorten keskuudessa lisääntynyt rahan muulaus huolestuttaa pankkeja ja poliisia16.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Rahan muulaus on yleistynyt nuorten keskuudessa viime vuosina. Kyseessä on ilmiö, jossa nuoria tai nuoria aikuisia värvätään rahamuuleiksi palkkiota vastaan.
S-Bankens prognos för bostadsmarknaden: Bostadsmarknaden rör sig från en lugn fas till en måttlig uppgång12.6.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bostadsmarknaden har varit avvaktande, men trots den anemiska statistiken över bostädernas prisutveckling förväntas en måttlig prisuppgång, spår Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken. Antalet bostadslån har ökat under början av året.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme