Hiekkaharjun uuden vesitornin säiliö nostetaan ylös

5000 tonnia eli 5 miljoonaa kiloa painava säiliöosa valettiin maan pinnalla. Sen jälkeen säiliö nostettiin hikipohjan tekoa varten muutaman metrin korkeuteen. Myös ulkokuori asennettiin paikoilleen. Säiliö nostetaan jalan yläosaan asennetun 90 hydraulisen tunkin avulla. Noston valmistelu alkaa marraskuun lopussa.
- 5000 tonnia painavan säiliön nosto on haastavaa. Kaikki on valmiiksi suunniteltu ja käyty läpi tarkkaan osapuolten kesken työsuunnitelman pohjalta, jotta jokainen mukana oleva tietää oman paikkansa nostossa. Turvallisuuden takaaminen on meillä tärkeintä työmaalla, kertoo YIT:n Teollisuus, energia ja vesihuoltoyksikön johtaja Mika Virtanen.
Halkaisijaltaan 44 metrisen ja 10 metriä korkean säiliön nostaminen korkeuksiin kestää noin kahdeksan päivää. Nosto etenee hitaasti noin 20 senttimetriä tunnissa. Kun tilavuudeltaan 8000 m3 kokoinen säiliö saadaan paikalleen, tehdään sille vielä asennus- ja viimeistelytöitä. Koko torni pitää saada riittävän valmiiksi ennen vesisäiliön huuhtelua ja käyttöönottoa. Vesitornin kokonaiskorkeus tulee olemaan 47,2 metriä.
- Uusi vesitornimme turvaa Itä-Vantaan vedenjakelua asukasmäärän kasvaessa. Se varustetaan nykyaikaisilla prosessiteknisillä laitteilla ja ratkaisuilla. Vesitornin lisäksi lähistölle on rakennettu uudet veden runkojohdot ja jätevesiviemärit, kertoo projektipäällikkö Arto Mettinen HSY:stä.
Vesitorni tulee olemaan näyttävä maamerkki. Sen julkisivu verhoillaan rei’itetyllä metallikasetilla, joka valaistaan sisäpuolelta. Vesitornin katolle asennetaan aurinkopaneelit.
Hiekkaharjun vesitorni korvaa lähellä sijaitsevan vanhan vesitornin, joka puretaan uuden vesitornin käyttöönoton jälkeen. Alustavasti on suunniteltu purun alkavan syksyllä 2020, mutta aikataulua ei ole vielä vahvistettu. Vanhan tornin purku toteutetaan huomioiden sen sijainti rakennusten ja teiden läheisyydessä.
Tornin rakentamista voi seurata web-kameran välityksellä. Kymmenen minuutin välein päivittyvä kuva löytyy HSY:n verkkosivuilta.
- Hiekkaharjun uusi vesitorni valmistuu kesäksi 2020
- säiliönnoston toinen vaihe alkaa 25.11.2019
- hankesivut: hsy.fi/uusivesitorni
- web-kameran kuva: Hiekkaharjun vesitorni
Lisätietoja:
HSY: projektipäällikkö Arto Mettinen, puh. 040 3342 867, arto.mettinen(a)hsy.fi
Media voi vierailla työmaalla noston aikana, tiedustelut: vastaava tiedottaja Kati Mäki-Latikka, puh. 050 3750 786, kati.maki-latikka(a)hsy.fi
YIT: Mika Virtanen, johtaja, Teollisuus, energia ja vesihuolto, puh. 050 372 8049, mika.virtanen(a)yit.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Tonttijohtomallilla vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon sekä kadulla että kiinteistöllä11.4.2025 10:31:49 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön uuden tonttijohtojen saneerausmallin. HSY:n hallitus päätti kokouksessaan 11.4.25 hyväksyä siirtymisen malliin, jossa tavoitteena on saattaa saneerausalueiden vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon myös alueen kiinteistöillä. Tonttijohtojen saneerausmalli otetaan käyttöön liukuvasti vuosina 2025–26.
HSY:n hallituksen päätökset 11.4.202511.4.2025 10:31:10 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä tonttijohtojen saneerausmallin. Mallin tavoitteena on saattaa vesihuoltoverkostojen saneerausalueet kerralla kuntoon. Tällöin HSY:n runkojohtojen uusinnan yhteydessä saneerattaisiin myös liittyjän vastuulle kuuluvat saneeraustarpeessa olevat kiinteistön tonttijohdot. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnan: - Vantaan Länsi-Vapaalan ja Karhunkierroksen vesihuollon saneerausten hankesuunnitelma - Helsingin Sepänmäen vesihuollon hankesuunnitelma - Viikinmäen jätevedenpuhdistamon vuosisaneerausten hankesuunnitelma - pakkausjätteen monilokeron kiinteistökeräysten urakoitsijaksi koko HSY:n alueelle valittiin Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2024. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. HSY tiedottaa erillisellä tiedotteella tonttijohtojen saneerausmallista. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää ede
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme