Oppimisen tutkimus tarvitsee myös globaalia ja yhteiskuntatieteellistä otetta

Oppimisen kriisin tunnistetut syyt ovat moninaisia: aliravitsemus, puutteelliset oppimateriaalit, oppilaille vieras opetuskieli, opettajien poissaolot, valtavat luokkakoot, ja ulkoa opettelua tukevat pedagogiset käytännöt. Näiden esteiden takana on usein haasteita opetusjärjestelmän hallinnossa ja koulutuspoliittisissa ratkaisuissa.
Jyväskylän yliopistossa kansainvälisen kehitystutkimuksen apulaisprofessorina tammikuussa aloittava akatemiatutkija Tiina Kontinen haluaa painottaa oppimisen tutkimuksen globaaleja ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Kansainvälisen kehitystutkimuksen tutkimustieto auttaa ymmärtämään kehitysinterventioiden tyypillistä dynamiikkaa, kolonialismin perintöä koulutusjärjestelmissä ja oppisisällöissä, eriarvoistumisen polkuja, tai tavallisten ihmisten koulutukselle ja oppimiselle antamia merkityksiä.
– Oppimisprosessien, oppimateriaalien ja pedagogiikan tutkiminen ja kehittäminen ovat keskeisiä oppimisen kriisin ratkaisemisessa. Kehittämispyrkimykset valuvat kuitenkin hukkaan, jos niitä ei ole juurrutettu yhteiskunnalliseen ja poliittiseen ympäristöön, Kontinen muistuttaa.
– Voimme suositella omasta näkökulmastamme erinomaisia, oppimista tukevia koulutuspoliittisia uudistuksia. On kuitenkin myös oleellista ymmärtää vaikkapa miten poliittinen järjestelmä ohjaa päättäjiä priorisoimaan uusia koulurakennuksia niiden seinien sisällä tapahtuva oppimisen sijaan, hän jatkaa.
Koulutus ja oppiminen vahvistavat kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämäänsä ja sen reunaehtoihin. Jos lukemisen ja laskemisen perustaidot jäävät koulussa saamatta, tuskin kriittisen ajattelun opetuskaan kukoistaa.
”Hyvän kansalaisen” ominaisuudet, kuten auktoriteetin kunnioitus ja omista velvollisuuksista huolehtiminen, opitaankin usein muualla kuin koulussa, jokapäiväisissä yhteisissä käytännöissä kuten Kontisen johtaman tutkimusryhmän juuri julkaistussa kirjassa Citizenship Practices in East Africa todetaan.
Kontinen vastaa kansainvälisen maisteriohjelman Development, Education, and International Cooperation(DEICO) koordinoinnista. Kahden tiedekunnan yhteisen ohjelman opetuksessa yhdistetään kansainvälistä yhteiskuntatieteellistä kehitystutkimusta ja kasvatustieteitä.
– Opetusyhteistyön lisäksi tavoitteenani on lisätä ohjelman ympärille tutkimusyhteistyötä sekä omassa yliopistossamme että globaalin etelän yliopistojen kanssa. Globaalien kriisien analyysi ja ratkaisujen etsiminen edellyttävät monitieteistä otetta, Kontinen painottaa.
Lisätietoja:
Tiina Kontinen, email: tiina.t.kontinen@jyu.fi, tel. +358404856718
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenTiedottaja
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Perhekeskusten matalan kynnyksen verkostotyö yllättää: perheitä tuetaan innostamalla ja siltoja rakentamalla11.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapsiperheiden hyvinvointi on viimeaikaisten tutkimusten valossa polarisoitunut ja ongelmat vaikeutuneet. Kuinka perheitä tuetaan silloin, kun arki painaa? KM Kaija Rautaparta-Pennanen selvitti väitöstutkimuksessaan perheiden tukemisen monialaisia käytänteitä. Rautaparta-Pennanen tarkasteli tutkimuksessaan työtä perhekeskuksissa ja niiden verkostoissa, erityisesti matalan kynnyksen palveluissa.
Strategisen tutkimuksen rahoitusta Jyväskylän yliopistoon noin 2,4 miljoonaa euroa11.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)10.9.2025 12:07:57 EEST | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.
Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtaja Tuomo Äkkinen: Yksikin innostava hetki voi avata oven tieteen pariin10.9.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän ylipiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen yliopistonopettaja Tuomo Äkkinen aloitti Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtajana 1.8.2025. Hänen tavoitteenaan on niin lasten kuin aikuistenkin kiinnostuksen herättäminen tiedettä, tutkimusta ja tietoa kohtaan, mikä onnistuu parhaiten silloin, kun tiedettä lähestytään tutuista ja käytännöllisistä lähtökohdista itse tekemällä.
Befolkningsförändringen syns redan i skolornas vardag – hur ser likabehandling i lärandet ut och vad är den grundläggande utbildningens framtid?9.9.2025 14:20:35 EEST | Tiedote
På 2020-talet ordnar kommunerna grundläggande utbildning i differentierade demografiska förhållanden. I flera kommuner i Finland minskar antalet barn betydligt under de närmaste åren, i tillväxtcentrumen präglas utvecklingen däremot av en ökning i den flerspråkiga befolkningen. En färsk utredning som undervisnings- och kulturministeriet beställt ger en lägesbild av nuläget och framtidsutsikterna för ordnandet av den grundläggande utbildningen i väldigt olika typer av finländska kommuner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme