Kaksosten päivänä 2.2.2020 juhlitaan kaksosia
Kaksosten päivän alla julkaistaan myös ensimmäinen suomalainen monikkosisarusten elämää käsittelevä tietokirja Kiehtova kaksosuus: monikkosisarusten elämää. Teos käsittelee kaksosten ja muiden monikkosisarusten elämää monipuolisesti ja moniäänisesti. Millaisia uskomuksia ja kulttuurisia kuvia kaksosuuteen liitetään? Millaista on odottaa, hoitaa ja kasvattaa kahta tai useampaa samanikäistä lasta? Miten elämänmittainen sisarussuhde vaikuttaa identiteetin kehitykseen, ja miten monikkosisarukset itse kokevat tämän suhteen? Mukana on myös lähipiirin – esimerkiksi puolison, isovanhemman ja lapsen – näkökulmia.
Kirjan ovat toimittaneet Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula sekä geneettisen epidemiologian professori Jaakko Kaprio, kehittämispäällikkö Anniina Lavikainen ja lastenpsykiatrian emeritaprofessori Irma Moilanen. Kirjan kustantajana toimii Gaudeamus.
Kirja tuo esiin monikkosisaruuden monimuotoisuuden ja monimutkaisuuden biologisesti, psykologisesti ja kulttuurisesti tarkasteltuna. Kirjan keskeisenä viestinä on se, että monikkosisarus toivoo tulevansa kohdatuksi ensisijaisesti yksilönä.
Tapahtumia eri puolilla Suomea
Alueelliset monikkoperheyhdistykset juhlistavat Kaksosten päivää tammi-helmikuun vaihteessa. Ne järjestävät perheille suunnattuja tapahtumia omalla alueellaan. Tarkat tiedot näistä tapahtumista päivitetään Suomen Monikkoperheiden www-sivulle www.suomenmonikkoperheet.fi tammikuun 2020 aikana.
Vuoden 2020 alussa alkaa myös #Monikkomyytit-somekampanja, jossa rikotaan erityisesti kaksosiin, mutta myös kolmosiin liittyviä myyttejä. #Monikkomyytit-kampanja näkyy Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Vuoden kahdentoista kuukauden aikana avataan jokaisena yksi myytti.
Suomen Monikkoperheet ry:n keskeiset tiedotuskanavat päivään liittyen ovat Facebook-sivut Valtakunnallinen Kaksosten päivä ja Suomen Monikkoperheet ry sekä Instagram-tili Monikkoperheet ja Twitter-tili Suomen Monikkoperheet ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raisa OjaluotoVapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Alueellisten monikkoperheyhdistysten vertais- ja vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja kehittäminen, monikkoperhevalmennustoiminta, nettivertaisohjaus, paikallinen vaikuttaminen.
Ulla KumpulaToiminnanjohtaja
Hallinto, talouden ja toiminnan suunnittelu ja toteutus, Monikkoperheet-lehden päätoimittaja, varainhankinta, materiaalituotanto, tiedotus, sosiaalipoliittinen työ ja vaikuttamistoiminta.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Monikkoperheet ry
Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa toimivien alueellisten monikkoperheyhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Järjestö on perustettu vuonna 1995. Toiminnan päätavoitteita ovat kaksos-, kolmos- ja nelosperheistä kertovan tiedon jakaminen, edunvalvonta ja vertaistuki. Järjestön päärahoittaja on Stea / Veikkaus. Suomessa toimii tällä hetkellä vapaaehtoisvoimin 17 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka järjestävät tapahtumia ja toimintaa jäsenistölleen omalla toimialueellaan.
Monikkoperheet
Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy kerralla kaksi tai sitä useampi lapsi. Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 800 perheeseen ja kolmoset noin 5-10 perheeseen. Nelosia syntyy harvoin. Vuonna 2018 syntyi kaksoset 627 perheeseen ja kolmoset 6 perheeseen. Kaksosista kolmasosa on perimältään identtisiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Monikkoperheet ry
Vertaistukea monikkovanhemmille valtakunnallisesti jo 30 vuotta16.1.2025 11:44:58 EET | Tiedote
Kaksosten päivä 2.2. käynnistää Suomen Monikkoperheet ry:n 30-vuotisjuhlavuoden. Vuoden 2025 Kaksosten päivän ja juhlavuoden teema on Voimaa vertaisuudesta. Kaksosten saaminen on kuin lottovoitto. Tilannetta ei ymmärrä kukaan niin hyvin kuin toinen saman kokenut vanhempi. Monelle monikkovanhemmalle vertaistuki on ollut elintärkeää, erityisesti vauvavuoden haasteissa tai tuplataaperoiden uhmassa.
Monikkovanhemmat toivovat yksilöllisiä ratkaisuja monikkosisarusten luokkasijoittelussa13.8.2024 14:48:08 EEST | Tiedote
Suomen Monikkoperheet ry on huolissaan kaavamaisista linjauksista kaksosten ja kolmosten luokkasijoittelussa. Kaksosten, kolmosten ja nelosten perheiden järjestö Suomen Monikkoperheet ry on saanut erityisesti tänä vuonna monikkovanhemmilta yhteydenottoja koskien monikkolasten luokkasijoittelua. Useissa perheissä ollaan tilanteessa, jossa koulu on tehnyt päätöksen kaksosten sijoittamisesta eri luokille joko ilman vuoropuhelua perheen kanssa tai perheen esittämien toiveiden vastaisesti.
Varhaiskasvatuksella tärkeä rooli monikkosisarusten yksilöllisen kasvun tukemisessa15.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Monikkoperheet ry on julkaissut Kaksoset ja kolmoset varhaiskasvatuksessa -oppaan.
Kaksosten päivänä murretaan myyttejä kaksosuudesta23.1.2024 10:52:42 EET | Tiedote
Suomen Monikkoperheet ry:n lanseeraamaa Kaksosten päivää 2.2. vietetään jo 15. kerran. Tänä vuonna teemana on Murretaan myyttejä kaksosuudesta. Tavoitteena on nostaa esiin kaksosuuden stereotypioita ja rikkoa niitä.
Historian ensimmäinen Monikkoteko-tunnustus myönnettiin28.8.2023 12:15:04 EEST | Tiedote
Suomen Monikkoperheet ry myönsi historiansa ensimmäisen Monikkoteko-tunnustuksen Seinäjoella lauantaina 26.8.2023. Monikkoteko-kunniamaininta myönnetään henkilölle tai taholle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt kaksosten, kolmosten, nelosten ja heidän perheidensä tarpeiden huomioimista ja hyvinvointia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme