Tiesitkö: kotivakuutuksen on oltava voimassa jo asuntokaupoilla, ettei riitatilanteessa jää ilman turvaa
13.11.2018 07:52:00 EET | If Vakuutus | Tiedote
Harva tiedostaa, mikä merkitys on kotivakuutuksen sisältämällä oikeusturvavakuutuksella. Ylivoimaisesti eniten oikeusturvavakuutuksesta korvataan asunto- ja kiinteistökauppariidoista aiheutuneita asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja. Seuraavaksi yleisimpiä vahinkoja ovat perheoikeudelliset riidat, kuten huoltajuuskiistat, sekä rikokset. Kalleimpia ovat Ifin tilastojen perusteella juuri asuntokauppariidat.
– Oikeusturvavakuutusta ei usein osata ajatella tai arvostaa, ennen kuin jotakin sattuu. Etenkin asuntokauppariidat ovat kuitenkin valitettavan yleisiä ja myös kalliita, koska niiden käsittelyssä tarvitaan tyypillisesti myös erilaisia rakennusalan toimijoiden selvityksiä ja lausuntoja. Ifin korvaama keskivahinko on niissä yli 4000 euroa. Monessa tapauksessa kuluja maksetaan kuitenkin enimmäiskorvausmäärä, joka on oman valinnan mukaan joko 10 000 tai 20 000 euroa, kommentoi vakuutuspäällikkö Sanna Bergroth Ifistä.
Kannattaa aina selvittää, että oma kotivakuutus varmasti sisältää oikeusturvavakuutuksen sekä mikä on sen enimmäiskorvausmäärä. Ifin kaikki koti-irtaimistovakuutukset sisältävät oikeusturvavakuutuksen.
Nuoret aikuiset joutuvat vanhempia useammin rikoksen kohteeksi
Alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset erottuvat Ifin vahinkotilastoissa, sillä he hakevat oikeusturvavakuutuksesta useimmiten apua jouduttuaan rikoksen uhriksi. Nuorilla rikokset muodostavat lähes 30 prosenttia kaikista oikeusturvavahingoista. Vahinkojen määrä on kasvanut viime vuosina.
– Nuoret aikuiset joutuvat selvästi vanhempia useammin rikoksen kohteeksi. Tyypilliset tapaukset ovat erilaisia ryöstöjä tai pahoinpitelyjä, joissa vakuutus korvaa lakimiehen ja mahdollisten todistajien palkkioita, Bergroth kommentoi.
Moni jää tietämättömyyden vuoksi ilman korvausta
Kaikkiin oikeusturvavakuutuksiin liittyy niin sanottu kahden vuoden sääntö: jos oikeusturvavakuutus on ollut voimassa alle kaksi vuotta, tulee myös niiden asioiden, joihin riita perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaolon aikana.
– Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oikeusturvavakuutuksen pitää olla voimassa jo silloin, kun allekirjoittaa asuntokauppakirjaa. Jos vakuutuksen ottaa vasta muuttaessa eikä aikaisempaa vakuutusta ole, oikeusturvavakuutuksesta ei ole apua, jos asunnossa myöhemmin ilmenee jotakin, jonka vuoksi ajaudutaan myyjän kanssa riitaan. Valitettavan moni ei tiedä tätä. Ifiin tulee viikoittain tapauksia, joissa vakuutus ei ole ollut voimassa oikealla hetkellä. Toinen syy tähän on se, että kotivakuutus on jouduttu päättämään maksamattomien vakuutusmaksujen vuoksi, Bergroth kuvaa.
Kotivakuutus voi yhtä hyvin olla voimassa vaikka edelliseen asuntoon – ratkaisevaa on, ettei siihen tule katkosta, vaan henkilöllä on oikeusturvavakuutus jotakin kautta voimassa.
Moni myös luulee, että oikeusturvavakuutus auttaa vain silloin, kun tapausta käsitellään oikeudessa.
– Tämä ei pidä paikkaansa, eli korvaamme toki myös muita tapauksen selvittämiseen liittyviä asianajokuluja. On vakuutusyhtiönkin etu, että tapausta sovitellaan eikä tarvitsisi mennä oikeuteen asti, painottaa Bergroth.
Oikeudenkäyntiin varautumiseen If tarjoaa lisäksi laajaa oikeusturvavakuutusta, joka korvaa myös vastapuolelle maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut.
Lisätietoja:
Sanna Bergroth, If, vakuutuspäällikkö, sanna.bergroth@if.fi, p. 010 514 2620
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Äärisää – yli 70 % suomalaisista luottaa kuntien varautumiseen, mutta vain joka kymmenes kunta tuntee omat ilmastoriskinsä kunnolla12.5.2026 09:22:27 EEST | Tiedote
Suomalaiset luottavat laajasti oman kuntansa sään ääri-ilmiöihin varautumiseen. Vakuutusyhtiö Ifin selvityksen mukaan todellisuus on kuitenkin toinen, sillä vaikka enemmistö kunnista tunnistaa ilmastonmuutoksen vaikutukset, vain pieni osa on tehnyt kattavan arvion tulevista riskeistä.
Uusi If helps a lot -raportti: Ennaltaehkäisystä tulossa yhä tärkeämpää kodinomistajille6.5.2026 08:54:39 EEST | Tiedote
Sampo Group aloitti vuoden 2026 vakaalla ensimmäisen neljänneksen tuloksella, ja kysyntä oli vahvaa Ifin yksityisasiakkaiden vakuutuksille ja palveluille. Kotivakuutuksissa on näkyvissä selkeä trendi, sillä yhä useampi kodinomistaja hakee apua vahinkojen ennaltaehkäisyyn.
Kevät on kauriskolarien aikaa – törmäysmäärät kasvussa joka vuosi22.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Perinteisesti eläinten kanssa on kolaroitu syystalvella pimeään aikaan. Keväiset eläinkolarit ovat kuitenkin lisääntyneet jo usean vuoden ajan.
If lanseeraa Help a lot Award -palkinnon – pohjoismainen aloite yksinäisyyden torjumiseksi15.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Yksinäisyys on yksi tämän hetken merkittävistä kansanterveyden haasteista, se koskettaa kaikenikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Ifin pohjoismaisesta terveystutkimuksesta selviää, että yli puolet pohjoismaalaisista on kokenut yksinäisyyttä tai sosiaalista ulkopuolisuutta viimeisten 12 kuukauden aikana. If lanseeraa Help a lot Award -palkinnon auttaakseen osaltaan ratkaisemaan tätä kasvavaa yhteiskunnallista ongelmaa.
If helpottaa lemmikin omistajien arkea ja auttaa hillitsemään eläinlääkärikuluja13.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
If on lanseerannut Suomessa uudenlaisen palvelun eläinvakuutusasiakkaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
