Älä tuo reissusta kotiin salamatkustajia
Tuhohyönteisten, erityisesti luteiden eli lutikoiden, kulkeutuminen matkailijoiden tavaroiden mukana majapaikasta toiseen on viime vuosina lisääntynyt ongelma. Matkatavarat kannattaa tarkistaa mahdollisten salamatkustajien varalta jo hotellissa pakatessa, mutta myös kotiin palatessa.
– Usein pyykkejä pestään matkalaukusta pikku hiljaa sitä mukaa, kun ehditään, jolloin myös mahdolliset tuholaiset pääsevät rauhassa leviämään uuteen kotiinsa, huomauttaa vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela Ifistä.
Jos epäilee tuoneensa reissusta luteita, varmin tapa hävittää ne on saunottaa koko matkalaukku: Laita matkalaukku tiiviisti suljettuun jätesäkkiin, jotta luteet eivät pääse laukusta saunan rakenteisiin. Poista laukusta kosmetiikka ja muut lämmölle herkät aineet. Nosta sitten laukku saunan ylälauteelle ja lämmitä sauna noin 80 asteeseen. Lähtökohtaisesti tavallista matkalaukkua kannattaa lämmittää saunassa 4–8 tuntia, jotta luteet varmasti kuolevat.
Jos saunotus ei onnistu, luteet lähtevät tekstiileistä 60 asteen pesussa. Toinen nopea tapa tuhota luteet on rumpukuivata tekstiileitä noin tunnin ajan. Kuumuudelle herkät tavarat voi käsitellä myös pakastamalla. Tavarat tulee pitää suljetussa pussissa pakastimessa noin viikon ajan.
– Matkustamisen lisäksi luteiden ja muiden tuholaisten varalta kannattaa nykyään olla tarkkana myös kirpputoreilla ja kierrätyskalusteita hankkiessa. Esimerkiksi kirpputorilta hankitut vaatteet kannattaa aina pestä ennen käyttöönottoa mahdollisimman korkeassa lämpötilassa, Koskela toteaa.
Älä jätä karkotusta puolitiehen
Luteista kielivät lakanoista löytyvät pienet tummat kuulakärkikynän jäljiltä näyttävät pisteet eli luteiden ulostejäljet. Luteet imevät ihmisestä öisin verta, eli selvä hälytysmerkki ovat myös punaiset puremajäljet ihossa.
Luteet leviävät nopeasti, joten niiden karkotus tulisi aloittaa välittömästi havainnon tehtyään. Asunto-osakeyhtiössä kannattaa ottaa heti yhteyttä isännöitsijään, koska luteet leviävät myös asunnosta toiseen.
– Luteiden karkotuksessa on oltava huolellinen, jotta jokaisesta luteesta ja pesäkkeestä päästään eroon. Muuten ongelma on nopeasti edessä uudelleen. Kannattaakin kääntyä ajoissa tuholaistorjunnan ammattilaisen puoleen, Jari Pekka Koskela korostaa.
Tuholaisten aiheuttamat vahingot kattava vakuutus on edelleen vain murto-osalla suomalaisista kodeista. Ifin omakotitalojen Laaja- ja LaajaPlus -kotivakuutuksiin sisältyy automaattisesti maksuton tuhoeläintorjunta. Tuhoeläintorjunta sisältää puhelinneuvonnan ja sopivat torjunta-aineet, joiden lisäksi tuholaistorjuja tulee tarvittaessa paikan päälle poistamaan tuholaiset. Tuhoeläinten torjuntapalvelu kattaa useimmat kotien tuhoeläimet kuten hiiret, rotat, muurahaiset, ampiaiset, luteet, turkiskuoriaiset ja sokeritoukat. Palvelun toteuttaa Ifin yhteistyökumppani Anticimex.
Lisätietoja:
Outi Kärkkäinen, If, viestintäpäällikkö, p. 010 514 1962, outi.karkkainen@if.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Ifin tutkimus: Suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon heikointa Pohjoismaissa24.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Ifin Nordic Health Report 2025 -kyselytutkimus osoittaa, että suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon on heikentynyt ja on heikointa verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Ilmastonmuutos lisää kotien riskejä – ennaltaehkäisyllä voi välttää suuria vahinkoja16.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If on havainnut, että rakennuksia liian lähellä olevat puut ja lumiesteiden puuttuminen on ongelma monissa omakotitaloissa.
Teini-iässä terveysriskit muuttuvat, eivät katoa - lapsivakuutus auttaa myös vanhempaa lasta3.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Joskus vanhemmat miettivät, onko lapsivakuutukselle tarvetta enää pikkulapsiajan jälkeen, kun lastentautien aiheuttamat toistuvat lääkärikäynnit vähenevät. Ifin tilastot kuitenkin osoittavat, että lapsen kasvaessa riskit eivät katoa vaan ne muuttuvat.
Ifin kyselytutkimus: Pitkät sairauslomat yksi suurimpia uhkia pienyrityksille – myös työntekijät huolissaan22.8.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Pitkät sairauslomat aiheuttavat taloushuolia sekä yrityksille että työntekijöille, selviää Ifin kyselytutkimuksista.
Ifin Q2-tulos: Vahvaa kokonaiskasvua, jota vauhditti henkilövakuutusten kysyntä6.8.2025 08:42:17 EEST | Tiedote
Ifin teki toisella vuosineljänneksellä vahvan tuloksen, jota tukivat korkea asiakaspysyvyys sekä asiakasmäärän kasvu. Inflaatio ja korvauskehitys olivat matalampia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, jota rasittivat yksittäiset suuret vahingot. Myös kustannus- ja hinnoittelutoimet tukivat positiivista kehitystä neljänneksen aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme