Y-Säätiö

Pasilan Postipuiston pohjoisen korttelin rakentaminen käynnistyi

Jaa
Helsingin entisen maaliikennekeskuksen paikalle rakennetaan tiivis ja urbaani asuinalue. Sen pohjoisosassa on aloitettu lähes 300 vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasunnon korttelin rakentaminen. Kortteli toteutetaan Y-Säätiön omistaman M2-Kotien, TA-Asumisoikeus Oy:n, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen ja Rakennusliike Evälahti Oy:n kumppanuushankkeena.
Y-Säätiö, Playa Postipuisto, Metsäläntie
Y-Säätiö, Playa Postipuisto, Metsäläntie

Y-Säätiön, Rakennusliike Evälahti Oy:n, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen, TA-Rakennuttaja Oy:n ja Suomen Asuntokehitys Oy:n muodostama hakijaryhmä oli yksi kaupungin tontinluovutuskilpailun voittajista. Kohteiden urakoitsijoina toimivat Evälahti Konserni ja Eke-Rakennus Oy.

”Korttelin rakennushanke on osa Helsingin historian tähän asti suurinta asuntorakentamisen kumppanuuskaavoitushanketta”, sanoo partneri Juha Hetemäki Suomen Asuntokehityksestä.

Pohjois-Pasilan asukasluku kasvaa yli 12 000 asukkaaseen 2030-luvulla. Asuntojen lisäksi alueelle syntyy noin 2 000 uutta työpaikkaa.

”Haluamme rakennuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kasvukeskuksiin, joissa niistä on pula. Postipuiston keskeinen sijainti tukee tätä tavoitettamme”, Y-Säätiö-konsernin rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman sanoo.

Postipuistoon rakennetaan tulevina vuosina myös päivittäistavarakauppa,kaksi päiväkotia ja koulu. Raitiotielle alueella on alustava varaus.

Luonteeltaan urbaanilla alueella otetaan erityisesti huomioon energia- ja ekotehokkuus ja asumisen yhteisöllisyys. Oman leimansa luovat erilaiset asuntokorttelit ja yhtenäiset sisäpihat, puistovyöhyke sekä asuintalojen yhteistiloista muodostuva yhteinen monikäyttöinen asukastila.

Asuinkorttelien sijainti Keskuspuiston kupeessa tarjoaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Alueelle rakennetaan etenkin perheasuntoja.

Lisätietoja:

Rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman, Y-Säätiö
pekka.kampman@ysaatio.fi

Partneri Juha Hetemäki, Suomen Asuntokehitys Oy
juha.hetemaki@asuntokehitys.fi

Projektipäällikkö Ilkka Saari, TA-Rakennuttaja Oy
p. 0400 411 591, ilkka.saari@ta.fi

Toimitusjohtaja Tea Ekengren-Saurén, Eke-Rakennus Oy
p. 0400 607 670, tea.ekengren@eke.fi

Hallituksen puheenjohtaja Jukka Evälahti, Rakennusliike Evälahti Oy
jukka.evalahti@evalahti.com

Rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
p. 050 574 7491, niina.nurminen@ilmarinen.fi

Kuvat

Y-Säätiö, Playa Postipuisto, Metsäläntie
Y-Säätiö, Playa Postipuisto, Metsäläntie
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Y-Säätiö
Y-Säätiö
Maistraatinportti 1
00240 Helsinki

09 7742 5540https://ysaatio.fi

Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen voittoa tavoittelematon vuokranantaja ja asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjä. Edistämme yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri maata. Omistamme yli 19 000 asuntoa lähes 60 paikkakunnalla. M2-Kodit on osa konsernia. ysaatio.fi / m2kodit.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö

Asunnottomuus kääntyi kasvuun yli 10 vuoden laskun jälkeen – ”tiedämme tarkalleen, miten suunnan voi korjata”10.2.2025 14:08:53 EET | Tiedote

Asunnottomien ihmisten määrä on kääntynyt kasvuun. ARAn 10.2. julkaiseman selvityksen mukaan Suomessa 3806 asunnotonta, mikä on 377 henkilöä viime vuotta enemmän. Asunnottomuus laski 11 peräkkäisenä vuotena. 40 vuotta sitten asunnottomuuden poistamiseksi perustetussa Y-Säätiössä asunnottomuuskehityksen käännettä osattiin odottaa.

Bränditutkimus: M2-Kodit vakuuttaa turvallisuudellaan ja asiakaslähtöisyydellään26.9.2024 13:56:12 EEST | Tiedote

Y-Säätiön kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarjoavan M2-Kotien bränditutkimuksen tulokset korostavat turvallisuutta ja luotettavuutta. Taloustutkimuksen elokuussa 2024 toteuttaman tutkimuksen mukaan yhtiö tunnetaan erityisesti vastuullisena ja luotettavana toimijana vuokralaismarkkinoilla. M2-Kodit tarjoaa kohtuuhintaista asumista eri puolilla Suomea yhteensä 11 500 vuokra-asunnollaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye